Syksyn keikkakokemuksia

Syksyn aikana on tullut käytyä parilla keikalla. Äkkiseltään ajatellen keikat eivät olisi voineet erota toisistaan enemmän: toinen oli marraskuinen Talossa Samuli Putro -festivaali Tampere-talon isossa salissa ja toinen viime viikonloppuinen Knipin ja hänen poikansa Danielin duo-keikka paikallisella Lounais-Hämeen Pirtillä. Suuret puitteet, massayleisö - intiimi tilaisuus, pieni porukka.

Talossa Samuli Putro -festivaali alkoi jo klo 16 ja viimeinen keikka päättyi vasta n. ko 21.30. Noin tunnin väliaikoja oli kaksi ja niihin pystyi tilaamaan väliaikatarjoilua. Ilta kului oikein leppoisasti ja siinä välillä söimme vähän maukasta iltapalaakin. 

Festivaali koostui kolmesta keikasta, josta ensimmäinen oli ihan soolokeikka kitaran kanssa, toinen jousikvartetin säestämä osuus ja vasta kolmannessa otettiin bändi mukaan. Ja tässä tullaan siihen, että ei tämä nyt niin hirveästi eronnut Knipin ja Danielin keikasta: soolokeikka oli tosi intiimi juttu, samoin jousikvartetin kanssa soitettu osuus. Tampere-talon äänentoisto oli loistava, ja kun sulki silmänsä saattoi hyvin kuvitella, että Putro soitti siinä viiden metrin päässä ja paikalla oli vain muutama ihminen. Kappaleiden aikana salissa oli lähes hiirenhiljaista. Toki Putron putromaiset välispiikit naurattivat yleisöä myös konsertin alkupuolella. Konsertin viimeisellä kolmanneksella olikin sitten kovempi meno ja yleisö myötäeli menossa ihan äänekkäästi... Itse pidin eniten juuri tuosta alkupuolen lähes maagisesta tunnelmasta.

No, sitten Tammelaan, Lounais-Hämeen Pirtille. Forssan seudulle uudelleen asettunut Jonna Tervomaa on kehitellyt kivan Neljä vuodenaikaa -klubin eli kutsuu vieraakseen muusikoita soittamaan Pirtille. Aikaisemmat vierailut eivät ole osuneet aikatauluihin (esim. Yonaa olisin kyllä mielelläni käynyt kuuntelemassa). Nyt onneksi aikataulut sopivat ja pääsimme paikalle. Tällä kertaa oli mahdollisuus lunastaa ennen konserttia paikka seisovan pöydän iltapalalle, ja toki sen teimme. Musiikkia on mukava kuunnella, kun on vatsa täynnä hyvä ruokaa. 

Egotrippiä on tullut paljon kuunneltua, mutta Knipi on tuttu vain radiosoitosta. Monta tuttua kappaletta kuitenkin tuli, jotain Egotripiltäkin ja Knipin muille säveltämiä lauluja, kuten Mestaripiirros. Kuten Knipi itsekin totesi, aika monessa biisissä ajeltiin jossakin (esim. Katkoviivoja, Asfaltin pinta ja Matkustaja (suloinen, suloinen, surullinen laulu!)). Jonnakin astui lavalle parin kappaleen ajaksi. Kiva elämys oli tämäkin keikka!

Sedät jaksaa heilua: Putro, Alanko ja Tuomari Nurmio

Kuluneen syksyn aikana on vietetty monen kunnioittamani artistin syntymäpäiviä. Yle on osallistunut juhlintaan kiitettävästi eli vaikka juhlakiertueet on peruttu, syntymäpäivistä on päässyt osalliseksi. Ehkä jopa intiimimmällä tavalla kuin käymällä keikalla.

Näille kaikille muusikoille on yhteistä, että vuosien varrella he eivät ole urautuneet tekemään vain yhdenlaista musiikkia vaan ovat uusiutuneet ajoittain. Nähdäkseni rohkeasti, pelkäämättä sitä, seuraavatko fanit mukaan vai eksyvätkö matkalle... Arvostan.

Juhlakauden aloitti Samuli Putro, joka täytti elokuussa 50 vuotta. Mietteitäni Putrosta voi lueskella keikkapostauksesta vuodelta 2018.  Yle Areenassa on kuunneltavissa ensi elokuuhun asti Putro-aiheinen musiikin teemailta Elämä on juhla. Sitä oli ilo kuunnella, koska Putro on hauska haastateltava, joka puhuu nopeasti ja paljon, ja kontrolloimatta itseään liikaa. Kahden ja puolen tunnin kuluttua uskoo Putrosta ja hänen urastaan jo jotain tietävänsä. Putrolta on tulossa uutta musiikkia, ja ainakin tämä uusi kappale, Sydän hakkaa ahneesti, on mukavaa kuultavaa. Pelkistetyn musan ja konetaustojen jälkeen (hienoja nekin ovat olleet!) on aivan hullaannuttavaa kuulla jousia ja koskettimia - kappale saa väkisinkin valssailemaan pitkin taloa... 

Seuraavaksi vuosia (60) täytti Ismo Alanko, joka myös on ollut monessa mukana uransa aikana ja omien sanojensakin mukaan pyrkinyt tekemään musiikkia aina omilla ehdoillaan. Omia muistojani ihan ikimuistoiselta keikalta voi lukea tästä. Alanko-paran juhlat jäivät jo ihan koronan jalkoihin, Hassisen koneen Stadion-keikat ja Tavastian festivaaliviikko piti unohtaa. No, onneksi Yle pelasti ja lähetti Tavastian konsertin kansalle katsottavaksi. Myös Alanko vieraili radion puolella Ylen musiikin teemaillassa, ohjelman nimi oli Ilta Alangolla. Putron iltaan verrattuna haastattelijat ja soittelijat olivat vähän liikaakin ääneessä ja ohjelman ote oli turhankin palvova. Mutta kannatti toki kuunnella!

Last but not least: Tuomari Nurmio täytti 70 vuotta. Ja mitä muuntautuvuuten tulee, tässä on oikea mestari sillä alalla, tuotanto on kaikkea väliltä italoiskelmästä räppiin. Radion teemailtaa ei lähetetty, mutta uskoisin sen olleen enemmän kiinni Tuomarista kuin Ylestä... Yle juhlisti syntymäpäivää kuitenkin julkaisemalla laajan artikkelin Tuomari Nurmion vaiherikas ura äänin ja kuvin, jossa on paljon linkkejä Ylen arkistotallenteisiin. Tuomaria olen kuullut livenä lähinnä soolokeikoilla, ja se kyllä vähän harmittaa. Joskus olisi kiva  kuulla Tuomaria vaikka Spuget-bändin kanssa. Tuomarihan ilmoitti hiljattain, että uuden musiikin tekeminen loppuu,  mutta kaikeksi onneksi hän on viime aikoina vähän pyörtänyt sanojaan. Ehkä uuttakin musiikkia vielä tulee.

Kovat syntymäpäiväsankarit tänä syksynä...

Putro pienenä -kiertue Forssan Vispilän Sointiklubilla

Muusikolta on tyylikästä kulkea tinkimättömästi omia polkujaan silläkin uhalla, että osa yleisöstä ehkä eksyy matkalle. Uusia kuuljoita löytyy ja ehkä entisetkin  jossakin vaiheessa löytävät takaisin.

Kuva Wikipedia

Ensimmäinen kontaktini Putroon on jostakin vuodelta 1999 (?) kun Loimaan Sillanalus-rockissa esiintyi bändi nimeltä Zen Café, joka kuullosti tosi hyvältä - tosin odotuksetkaan ei olleet korkeat, kyseessä kun oli sellainen pieni paikallinen rockfestari, joka soiteltiin nuorisotalon vieressä ihan konkreettisesti maantiesillan alla... eikä bändit olleet minulle tuttuja etukäteen. No, Zen Cafésta tuli sittemmin tuttu. Minä vähän putosin kuulijakunnasta joskus siinä Zen Cafén Jättiläinen-kokoelmalevyn tienoilla. Mm. Piha ilman sadettajaa -kappale oli, no, jotenkin  liikaa.

Putron soolotuotantoa olen seuraillut sittemmin aika passiiviisesti. Putron ikääntymistä ja vanhenemista koskevista lauluista on kyllä löytynyt kosketuspintaa näin "keski-iän tulokulmasta" katsottuna (Elämä on  juhla, Olet puolisoni nyt, Tavalliset hautajaiset jne.). Jotain tuntuu muuttuneen vuosien varrella:  Junnu Vainio -palkinnon saanut sanoittaja on hylännyt perinteiset riimit, mutta runonlauluja hän silti edelleen on. Putron sanoitukset ovat usein mukavasti avoimia, niin että ne voi tulkita monella tavalla. Huvitti, kun  huomasin, että netin keskustelupalstoilla kysellään, että mistä siinä Olet puolisoni nyt -laulussa oikein  lauletaan...

Kauniiden, filosofistenkin sanoitusten lisäksi jo silloin 1990-luvun lopulla Putro kirjoitteli ironisia tarinoita ei-niin-miellyttävistä ihmisistä. Jo  ihan ensi keikalta mieleen jäi pyörimään kammottavan osuva Taxi-kappale:
"Mä en usko rakkauteen
ja mä en tahdo kuulla
että sinä uskot niin
Ja mä en tahdo luulla
että tämä kestäisi
no viikon taikka kaksi
Mä en tahdo enempää
Siis tilaa jo se taksi..."
Uusimman, Valkoinen hetero -levyn (2017) Kohta pidetään hauskaa -kappale voisi olla oikea #meetoo-kampanjan tunnuslaulu, niin kammottava mieskuva siinä esitetään:
"Tyttö hei, nyt rauhoitut, mä hädintuskin koskin
Sitä paitsi itse istuit siihen viereeni
Jokuhan tuon pienenpienen hameen puki päällesi..."

Eilen Putro siis kävi Putro pienenä -kiertueensa merkeissä Forssassa Vispilän Sointiklubilla. Keikka taisi olla ympäri Suomen kiertävän kiertueen ensimmäisiä. Keikkakokemus oli taas tosi hyvä. Putron tapaiselle esiintyjälle tila on ihanteellinen, sinne mahtuu kai enimmillään noin 80 ihmistä. Mies ja kitara -meininki (+ ajoittaiset konetaustat) toimi hyvin. Putro on hyvin tekstivetoinen esiintyjä, runonlaulaja tosiaan. Nyt joka sanasta sai selvää (välillä nuppineulan putoamisenkin olisi voinut kuulla) ja sanoma välittyi.

Konsertista jäi  mieleen erityisesti kaksi kappaletta, joita en ollut ennen kuullut. Toinen  oli uusimman levyn Matkamuistot-kappale, joka on sellainen putromainen elämää filosofisesti pohtiva sanoitus:
"Elämä on sarja
Surujenkin sarja
Ja joka sitä pelkää
Jää hyllylle ja pölyyntyy
Niin kuin matkamuistot
Niin kuin matkamuistot..."
Ja se toinen oli minunkaltaiselleni pessimistille sopiva Mitäpä jos -hengennostatuslaulu  Elämä on juhlaa -albumilta (2009):
"Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Ja elämä tapahtuu sinä aikana"

Mukava tavata uudelleen, Samuli! Kyllä kaiken tyhjäpäisen popin seassa on varmaan paikka myös musiikille, jossa välitetään ajatuksia.