Akateemisen Kirjojen yö (Turku, 18.8.2016)

Minusta on mukava kuulla, kun kirjailija kertoo kirjoistaan. Yleensä silloin kiinnostuu melkein kirjasta kuin kirjasta, niin että lukee sen - ihmettelen aina sitä, kuinka hyviä ja luontevia esiintyjiä nykykirjailijat ovat. Niinpä tykkään käydä kirjamessuilla ja kiertelen aina kuuntelemassa mahdollisimman monia kirjailijahaastatteluja. Enimmäkseen olen käynyt Helsingissä, koska usein on sattunut perjantaivapaa juuri tuona viikonloppuna. Ennen vanhaan kävin  mielelläni myös ns. kustantajien illoissa, joihin kustantajat kutsuivat kirjakauppa- ja kirjastoväkeä tutustumaan uutuuskirjoihin. Sittemmin kustantajien rahapula on lopettanut nämä tilaisuudet, tai ehkä markkinointia suunnataan nykyään enemmän kirjabloggareille, mene ja tiedä.

Tänä vuonna en pääse Helsingin kirjamessuille, koska olen töissä, myös lauantaina. Niinpä kiinnostuin oitis, kun huomasin että Turun Taiteiden yön osana (18.8.) Akateemisessa kirjakaupassa vietettiin Kirjojen yötä. Paikalla oli useita kiinnostavia (enimmäkseen turkulaisia) kirjailijavieraita: Jyrki Heino, Pekka Hiltunen, Tommi Kinnunen, Heli Laaksonen, Zinaida Linden, Reijo Mäki, Mike Pohjola, Terhi Rannela, Peter Sandström, Taavi Soininvaara, Kaari Utrio ja Kristiina Vuori. Tila oli yllättävän toimiva, useimmat haastattelut saimme kuulla ihan istumapaikolta, lähietäisyydeltä. Iltapäivän ja iltamyöhän haastattelut jäivät kuulematta. Rannelaa olisin mielelläni kuullut, pidin kovasti hänen Frau-romaanistaan, mutta liikkeelle lähdin lähinnä kahden herran houkuttelemana.

Jyrki Heino julkaisee tänä syksynä  kolmannen dekkarinsa (Kelmit, kust. S & S). Olin aivan otettu ensimmäisestä (Kellari, S & S 2012) ja pidin toki toisestakin (Kello, S & S 2014). Nämä dekkarit kertovat 1700-1800 -lukujen vaihteen Turusta, jossa rikoksia ratkovat luutnantti Carl Wennehielm, hänen ystävänsä kaupunginviskaali Appengren ja hänen taloudenhoitajansa mamselli Mannelin. Historialliset dekkarit ovat heikkouteni (vrt. Hargla, Sansom, Akunin jne.) ja nämä ovat mainioita sellaisia. Heino on  kiinnostava mies, Turun yliopiston biokemian professori, joka siis "harrastaa" dekkareiden kirjoittamista. Ensimmäisen kirjan ensimmäisen version hän kuulemma kirjoitti kymmenessä päivässä kesälomallaan...

Jyrki Heino

Toinen kiinnostava herra oli kirjailija, käsikirjoittaja ja (rooli)pelisuunnittelija Mike Pohjola, jonka 1827-romaani  (kust. Gummerus) olikin minulla  juuri sopivasti luvun alla. En ole lukenut hänen aiempaa tuotantoaan, mutta tämä uusin oli kyllä mukava tuttavuus: spekulatiivisfiktiivinen tarina Turun palosta. Kyllähän se on Suomen historian kannalta ollut hirveän tärkeä tapahtuma, ja on suorastaan kummallista, että sitä ja sen syitä ei ole aiemmin käytetty kaunokirjallisuuden aiheena. No, nyt meillä on villiäkin  villimpi, viihdyttävä teoria siitä, mitä Turussa tuolloin todella tapahtui. Siitähän aikoinaan syytettiin piika Maria Vassia ja hänen huoletonta tulenkäsittelyään. Sanotaanko näin, että tämä versio tarinasta saa Suomen ensimmäisen arkkipiispan, Jakob Tengströmin, todennäköisesti heittelehtimään haudassaan...

Mike Pohjola

Peter Sandström on kirjailija, jota en ole lukenut, ja taas kävi niin, että kirjailijan kuuleminen sai kiinnostumaan. On siis etsittävä luettaviksi Valkea kuulas (S & S, 2014) ja sen uusi "jatko-osa" Laudatur (S & S, 2016)

Riuttalan talomuseo Karttulassa

Synkkiä pilviä Riuttalan yllä...

Lomalla kävimme tutustumassa Karttulassa Riuttalan talomuseoon. Riuttalan talonpoikaiskulttuurin suojelusäätiö hankki viimeisen yksityisen omistajan kuoleman jälkeen Riuttalan tilasta maa-alueen ja rakennukset vuoden 1975 alussa, ja myös pääosan talon irtaimistosta. Rakennusten kunnostus ja talon saattaminen 1900-luvun alkupuolen asuun aloitettiin jo samana syksynä Museoviraston tuella. Karttulan kunnan liittyminen Kuopioon hävitti museolta yhden tukijan ja säätiö painiskelee nyt valitettavasti rahoitusvaikeuksissa. Laajan rakennuskokonaisuuden ylläpitäminen ei ole halpaa lystiä. Markkinointia ei helpota se, että museon syrjässä (yli 40 km pieniä hiekkateitä Kuopiosta katsoen). Tätähän kannattaisi esitellä vaikka ukomaalaisille, jos se olisi helpommin saavutettavissa. Vaan syrjäisyyden vuoksipa se on säilynytkin... Vanhan sanonnan mukaan taloon ei tarvittu ulkopuolelta muuta kuin "suolaa ja Jumalan sanaa".

Toivottavasti rahoitus ylläpitoon järjestyy, sillä näin ehjää ja hienoa talokokonaisuutta ei ainakaan minulle ole muualla vastaan tullut. Museoalue käsittää yli 20 erilaista rakennusta. Kokonaisuutta ei ole turmeltu millään uudisrakennuksilla, vaikka viimeinen yksityinen omistaja siis kuoli 1975. Lähes kaikki Riuttalan nykyiset rakennukset on rakennettu  Ikäheimojen suvun omistuksen aikana. Pääkartano on valmistunut vuonna 1852. Kokonaisuus on melko täydellinen:  alueelta löytyy jopa ruumisaitta. Pari rakennusta on tuotu lähialueelta purettujen tilalle, esim tuulimylly ei ole ihan se alkuperäinen, vaikka on pystytetty alkuperäiselle paikalleen. Itse ihmettelin, missä halkoja on säilytetty, kunnes luin oppaasta juuri sen rakennuksen palaneen.

Asuinrakennuksia on kaksi erillistä: päärakennus ja "Pihanpää". Päärakennus on porstuan ja parin kamarin jakama, toisessa päässä on asuintupa eli miestentupa, toisessa päässä ruokatupa eli naistentupa. Lautavuoratun ja keltamullalla maalatun Pihanpään kamareiden sileäksi veistetyt hirsiseinät on maalattu (kalkkirappauksella tms.?) ja ne on sisustettu fiinimmin.

Päärakennus ja Pihanpää

Päärakennus toiselta puolelta

Sisäkuva päärakennuksen naistentuvasta

Aikaa museolla sai kulumaan vaikka kuinka, rakennuksia kun tosiaan riitti. Myös ulkorakennuksissa oli kiinnostavaa irtaimistoa: työvälineita, koneita, astioita, vaatetavaraa - sellaistakin, jonka funktiot jäivät arvoitukseksi. Kun katsoo näitä rakennuksia, ei voi olla ihmettelemättä, miten entisillä työvälineillä on pystytty rakentamaan jotakin näin kaunista.

3-kerroksinen riihi, siihen aikaan Suomen suurin

Naapurikylältä siirretty tuulimylly, lähes käyttökuntoinen

Nuottakota veneineen

Hienoja rakennusten yksityiskohtia

Vielä pienempiä ykistyiskohtia

Rakennusten yksityiskohtien lisäksi silmään tarttui paljon "sisustuksellista" kaunista ja ihanaa:

Kukkateema

Nyt museo on auki  vain kesäisin, tänä kesänä 10.6. – 28.8.2016, pe - su kello 12.00 - 17.00. Onneksi edes sen verran, joku kesä on kai jo mennyt ihan suljettunakin. Eipä voi kuin toivoa, että jostakin ilmestyisi taikasauva, joka taikoisi Riuttalalle elinmahdollisuudet tulevillekin vuosikymmenille!

Tietoa kohteesta Museoraitilla.

Iltapäivä Kuopiossa

Kesälomamatkalla ehdin viettää ohikulkumatkalla pari tuntia Kuopiossa. Vierailin kaksi lempikohdettani, Kuopion korttelimuseon (vain kahvilla!) ja VB-valokuvakeskuksen.

Korttelimuseon kahvila juurtui sydämeeni jo 80-luvulla, kun olin Kuopiossa kesätöissä. Iltavuoro alkoi usein kahvittelulla museon ihanalla sisäpihalla. Nyt tarjolla oli ihanaa mustikkakukkoa vaniljakastikkeen kera:

VB-valokuvakeskuksen Sacred Legacy -kesänäyttelyssä Kuopiossa on esillä 28.8. asti kuusikymmentä Edward S. Curtisin (1868-1952)  legendaarista valokuvaa Pohjois-Amerikan intiaaneista yli sadan vuoden takaa. Kuvat on otettu vuosina 1900-1930. Ne ovat esillä ensi kertaa Suomessa.

Wikipedian mukaan Curtis toimi 1890-luvulla Seattlen johtavana seurapiirikuvaajana. Mikähän lienee saanut hänet sitten vuonna 1900 jättämään tuon varmaan tuottoisamman leipäpuun ja siirtymään kuvaamaan ja dokumentoimaan intiaanien elämää. 20-osaisen The North American Indian -kirjasarjan viimeinen osa ilmestyi vuonna 1930.

Curtisin kansatieteellisiä kuvia on ilmeisesti vuosien varrella kritisoitu manipuloiduksi. Curtis retusoi kuvista pois modernin maailman merkkejä: sateenvarjoja, kelloja, vaunuja ym. perinteiseen intiaanikulttuuriin kuulumatonta ja toisaalta lavasti tilanteita kuvauksia varten.

Tässä VB:n näyttelyssä oli kansatieteellisten kuvien sijasta painotus muotokuvissa ja niistä pidinkin eniten. Seurapiirikuvaajana hankitut taidot tulevat esiin näissä ajattomissa ja tyylikkäissä intiaanikuvissakin. Tässä säädyttömän huonolaatuinen kollaasi muutamasta mutokuvasta, noin mallin vuoksi. Esim. tuo intiaanitytön kuva on aivan upea muotokuva ja voisi olla otettu vaikka eilen:

Savon Sanomien Taiteentuntija-blogissa esitellään näyttely hyvin.