Chappe-taidemuseo Tammisaaressa

Albert de la Chapelle (1933–2020) opiskeli lääketiedettä Helsingin yliopistossa, ja väitteli tohtoriksi vuonna 1962. Hän tutki ihmisen genetiikkaa ja teki merkittävän kansainvälisen uran. Tieteellisen uran ohessa hän Clara-vaimoineen oli myös taiteen ystävä. Vuonna 2005 perustettiin Albert de la Chapelle -rahasto Svenska litteratursällskapet i Finlandin yhteyteen. Rahaston avulla ryhdyttiin kartuttamaan taidekokoelmaa, jonka de la Chapelle lahjoitti Länsi-Uudenmaan museolle. de la Chapellen ajatus oli, että taidekokoelma tulee toimimaan uuden taidemuseon runkona. Vuonna 2017 perustettiin Albert de la Chapelles Konststiftelse -säätiö, jonka tarkoituksena on toteuttaa taidemuseohanke yhteistyössä Raaseporin kaupungin kanssa. Säätiön ensisijaisena tavoitteena on toteuttaa taidemuseohanke Tammisaaressa. 

Arkkitehtuurikilpailun avulla haluttiin täydentää Tammisaaren kulttuurikorttelia uudella rakennuksella. Vuonna 2019 asia oli edennyt siihen pisteeseen, että tuomaristo valitsi arkkitehtuurikilpailun voittajaksi JKMM-arkkitehtitoimiston ehdotuksen ”Kronan”. Peruskivi muurattiin 12.11.2021, Chappe-museo avattiin yleisölle 16.4.2023. Albert de la Chapelle puolisoineen ei valitettavasti ehtinyt nähdä museota valmiina, molemmat kuolivat vuonna 2020.

Arkkitehtuurikilpailun ohjelmassa säätiö määrittelee hankkeen tavoitteiksi mm.:
- rakentaa museorakennus, joka on houkutteleva, kiinnostava ja itsessään taideteos
- olla paikallisesti tärkein ja kansallisestikin merkittävä, ainutlaatuinen taidemuseo
- suunnitella museo huolellisesti, ja rakentaa se laadukkaasti

Harvoin pääsee käymään ihan uudessa, (taide)museoksi suunnitelussa rakennuksessa. Useinhan (taide)museoita suunnitellaan vanhoihin rakennuksiin (esim. Lahden ihana Malva). Chappe-museon rakennus tuntui oikeasti jotenkin tosi spesiaalilta - se ei ole vain puite taiteelle, vaan todella taideteos itsessään. Rakennus ei ollut mitenkään valtava, vaan se tuntui mittakaavaltaan juuri sopivalta ympäristöönsä. Ympäristö sulautui osaksi rakennusta myös hyvin suunnattujen ikkunoiden avulla. Jopa kalusteet tuntuivat sulautuvan osaksi arkkitehtuuria. Museon näyttelyt olivat kivat, mutta itse museo oli kuitenkin se vaikuttavin juttu tällä museokäynnillä.

Maisemaikkunat kehystävät hienoja näkymiä 

Pääportaikossa Karin Widnäsin keramiikkataideteos 

Museopenkit on käsin valmistettu tontilta kaadetuista puista

Ylimmän kerroksen päänäyttelytiloissa oli ihana, melkeinpä kesäinen "Onnen saari – Önningebyn taiteilijasiirtokunta" -näyttely (7.9.2025 asti). Tämä Suomen ensimmäinen taiteilijasiirtokunta syntyi vuonna 1886 Ahvenanmaalle, Önningebyhyn lähelle Maarianhaminaa. Siirtokunnan perusti Turun taidemuseon intendentti, taiteilija Victor Westerholm. Westerholmin kesäasunnosta, Tomtebosta, tuli siirtokunnan keskus, johon taiteilijat kokoontuivat työpäivän päätteeksi keskustelemaan taiteesta ja elämästä. Huomattava osa taiteilijoista oli naismaalareita, kuten Elin Danielson, Amélie Lundahl ja Hanna Rönnberg. Siirtokunta toimi vuodesta 1886 vuoteen 1914 asti, tosin se alkoi hiljentyä jo kuuden ensimmäisen vuoden jälkeen.

Edward Westman: Heinätyöt

Dora Wahlroos: Pesusoikon ääressä (1892)

Kannattiko jonottaa puoli tuntia? : Amos Rex ja teamLab

No kyllä kannatti. Jo pelkän arkkitehtuurin takia. Vanha osa, funkkistyyliä edustava Lasipalatsi, on valmistunut vuonna 1936. Amos Rexin museon rakennustyöt ja siihen liittyvät Lasipalatsin peruskorjaustyöt alkoivat tammikuussa 2016. Rakennusprojektissa vanha Lasipalatsi ja maan alle sijoittuva taidemuseon uudisosa on nivottu hienosti yhteen.  Lasipalatsiin sijoittuvat uuden taidemuseon sisäänkäynti, myymälätilat, aulatilat ja museokonseptiin liittyvä elokuvateatteri Bio Rex (pakko päästä katsomaan sinne joku elokuva!). Myös museovieraita palvelee Amos Rexin välittömässä yhteydessä tyylikäs Cafe / Bar / Ravintola Lasipalatsi. Tässä muutama kuva näistä hienosta funkkistiloista:

Bio Rexin aula Eduskuntatalo-näkymin

Bio Rexin aitiot, siis AITIOT!

Bar Lasipalatsin eleganssia

Uudet, holvimaiset näyttelytilat löytyvät maan alta. Holvithan näkyvät Lasipalatsin tapahtuma-aukiolle kupoleina, jotka näyttivät herättävän aukion eloon ihan arkiaamunakin - kiipelijöitä ja ikkunoista kurkistelijoita riitti... Tässä kuvia katosta ja kattoikkunoista museon ala-aulassa:

Näyttelyksi Amos Rex lupailee mm. teknisesti kokeilevaa nykytaidetta. Ja kuten kaikki uutisten jonotuskuvista varmaan tietävät, Amos Rexin avajaisnäyttelystä vastaakin tokiolainen taiteiljakollektiivi teamLab digitaalisella taiteellaan. Maanantaina käydessämme jonot eivät olleet kuitenkaan niin hillittömät kuin uutiskuvista voisi päätellä.

Pidin teamLab-näyttelystä kovasti. Tilat imivät väkijoukot sisäänsä ihmeellisellä tavalla. Pimeissä saleissa pystyi vaeltamaan omiin vaikutelmiinsa vajoten ja muut ympärillä eivät häirinneet. Mielummin päinvastoin: oli ilo katsoa lasten riemua ja reaktioita taiteeseen. Juuri lapsia ajatellen oli hieno idea, että Graffiti Nature -salin teokseen saattoi osallistua värittämällä oman kuvansa. Oma lintumme ilmeisesti kohtasi kuolemansa heti skannaamisen jälkeen  "ekosysteemissä" niin nopeasti, että emme ehtineet sitä edes nähdä heijastettuna...:

Yhteistyöllä väritetty lintumme

Samainen Graffiti Nature -teos sai minut näkemään oman aviopuolison aivan "uudessa valossa", kun musta nahkatakki toimi mainiona alustana heijastuksille.  Merta ja veden liikettä kuvaavat salit teoksineen (Black Waves ja Vortex of Light Particles) taas rauhoittivat ja saivat verenpaineen laskemaan.

Jäi luottavainen olo, että Amos Rexiltä on lupa odottaa hienoja elämyksiä myös jatkossa.

Museoretki Mänttään

Suuntasimme kohti Mänttää eräänä sateisena kesäkuun lopun arkipäivänä. Gösta-museon parkkipaikalla puolen päivän aikaan alkoi ahdistaa... Autolle ei löytynyt paikkaa - lähtivätkö kaikki sadepäivää pakoon taidemuseoretkelle? Päätimme sunnata tutustuman ensin Gustaf-museoon ja lounaalle ja katsastaa tilanteen myöhemmin.
Funktionalismia edustava Gustaf-museo Mäntän keskustassa valmistui G.A. Serlachius Osakeyhtiön pääkonttoriksi vuonna 1934. Museona se avattiin vuonna 2003. Kyllähän näyttelytkin kiinnostavia olivat, mutta parasta oli kuitenkin museoitu pääkonttorimiljöö, johtajan ja johtokunnan arvovaltaa huokuvat huoneet.

Gustafin jälkeen pistäydyimmen lounaalla tehtaan edustus- ja vierastiloiksi sekä henkilöstön kokoontumis- ja harrastuspaikaksi rakennetulla Mäntän Klubilla. Ruoka oli hyvää ja tilat hienosti entisöidyt.

Sitten uusi yritys Göstaan ja olihan se parkkipaikka tyhjentynyt. Museoon kannattaa siis ehkä suunnata iltapäivällä näin kesäruuhkien aikaan. Gösta Serlachius suunnitteli taidemuseota vuosien ajan, mutta totta suunnitelmasta tuli vasta hänen kuoltuaan, kun Ruth Serlachius yhdessä Gösta Serlachiuksen perillisten kanssa päätti avata osan Joenniemen kartanosta elokuussa 1945 museokäyttöön. Se oli tuolloin maamme seitsemäs taidemuseo. Vuonna 1972 taidesäätiö osti Joenniemen kartanon ja sitä ympäröivän puiston. Vuosina 1983-84 Joenniemen kartano restauroitiin perusteellisesti ja otettiin kokonaisuudessaan taidemuseokäyttöön. Ja nyt sitten taidemuseoon on uutena osana liitetty espanjalaisen arkkitehtitoimiston suunnittelema uudisosa.


Vanha Joenniemen kartano

Uusi osa istuu luontoon

Vanhan ja uuden liitos toisesta suunnasta...

Vanhan ja uuden liitos toisesta suunnasta...

Vanha Joenniemen kartano on hienosti ylläpidetty ja toimiva näyttelytila. Nyt siellä oli esim. Maisema ja hullu kuvailija -näyttely, jossa kultakauden ja modernismin töihin yhdistyi Riikka Ala-Harjan tekstejä. Uuden paviljongin puolella oli esim. suomalaista ja kansainvälistä pop-taidetta esittelevä SuperPop! -näyttely. Hieno yhdistelmä arkkitehtuuria ja kuvataidetta kaiken kaikkiaan.

Unohtamatta kartanoa ympäröivää puutarhaa, josta olisi ehkä voinut nauttia enemmänkin, jos ei olisi lähes koko ajan satanut kuin saavista kaataen...  Ja olisihan Mäntässä ollut kuvataideviikkojen näyttelyjäkin, mutta ei sitä nyt kaikkea ehdi yhdessä päivässä.

Tutustumassa Viipurin kirjastoon

Helatorstaiviikonloppuna pistäydyin ryhmämatkalla tutustumassa Viipuriin, mm. Alvar Aallon kirjastoon. Kirjaston restaurointihan valmistui vuoden 2013 lopussa, kestettyään parikymmentä vuotta. Rahoitusta kerättiin Suomestakin lukuisiin osaprojekteihin. Remontti saatettiin kuitenkin loppuun Venäjän hallituksen myöntämän määrärahan turvin. Restauroinnin pohjana olivat Suomesta saadut alkuperäispiirustukset ja sitä valvoi koko ajan Viipurin kirjaston Suomen restaurointiyhdistys.

Tosi hienoa oli. Toisaalta oli vähän sellainen olo, että nyt juuri kirjaston onnistui näkemään kaikessa loistossaan. Vierailuviikonloppumme oli varsin sateinen, ja jotkut matkalaisista kertoivat nähneensä kirjaston tasakatoilla seisovia laajoja vesilammikoita... Itse ihmettelin talon ilmastointia: kun talon luentosalissa oli suorastaan turhan viileää, kirjaston lainaussalissa oli tuskallisen tukalaa. Talossa on korjattu ilmalämmitysjärjestelmä ja se kyllä tuntui kirjahallissa toimivan, mutta ilmanvaihdosta en ole ihan varma. Siinä kun seisoskeli esittelyä kuuntelelemassa, alkoi melkein pyörryttää.

Mutta kannatti käydä Viipurissa, Monrepos'n puistokin oli hieno, huolimatta tuulen kanssa tulleesta sateesta.

Tässä muutama kuva kirjastolta:

Hienoja yksityiskohtia: ulko-ovi

Eteisaula ikkunoineen ja portaikkoineen oli niin funkkista, niin funkkista.

Katon valoikkunat hurmaavat arkkitehteja ympäri maailman.

Yleisnäkymä kirjahalliin.

Liikuttava yksityiskohta: ihanat lamput, johtoja ei ole kytketty mihinkään.

 

 Ikkunat tuovat luonnon sisälle hienosti.

Lisätietoa kirjastosta mm.: http://www.alvaraalto.fi/viipuri/