Parikymppisenä ostin postikortin, jossa oli mielestäni mielettömän kaunis kuva Pablo Picassosta. Kuvasta henki monenlaisia asioita: ikä tekee ihmisestä mielenkiintoisen, silmät ovat sielun peili jne. Kuvan miehen silmät ovat jotenkin maagiset, niissä näkyy syvämietteisyys, katse on tiukka mutta samalla lempeä. Sittemmin olen valitettavasti Picassosta oppinut sen verran, että kuvan minussa synnyttämä mielikuva on turhan imarteleva - mutta rakastan tuota valokuvaa silti. Alkuperäinen postikortti haalistui jossakin ilmoitustaulun kulmassa vihertäväksi, mutta olen aina ostanut uuden tilalle. Teinpä kankaanpainantakurssillakin itselleni "Cogito, ergo sum" -kassejakin tuota kuvaa vedostamalla. Ihmeen hyvin katseen intensiivisyys siirtyi kankaallekin!
Hassua on, että en ollut uhrannut ajatustakaan kuvaajalle - varmaan joku amerikkalainen Magnum-kuvaaja... Mutta alkuvuodesta osui sitten silmiin Salon Veturitallin näyttelymainos, josta katseli juuri tuo käteensä nojaileva Pablo Picasso. Kuvaaja sai nimen: Arnold Newman (1918–2006). Salossa pääsee nyt tutustumaan hänen retrospektiiviseen näyttelyynsä. Näyttely koostuu noin sadasta valokuvasta, joten katsottavaa riittää. Näyttelytilassa pyörii myös kuvaajasta kertova haastattelufilmi, joka kannattaa ehdottomasti katsella.
Newman on kuvannut paljon julkisuuden henkilöitä: taiteilijoita, poliitikkoja, talouselämän vaikuttajia jne. Hänet tunnetaan siitä, että hän kuvasi studioiden sijasta ihmisiä heidän omassa ympäristössään. Henkilöt ovat esillä luontevasti, taustaelementit kertovat usein heidän työstään ja elämästään. Sen lisäksi kuvissa on käytetty hienosti valoja ja varjoja, geometrista sommittelua, eikä Newman ole pelännyt myöskään rajata kuvia jälkikäteen tehokkaamman vaikutelman saadakseen. Newman on aloittanut uransa taideopinnoilla, jotka joutui ilmeisesti varojen puutteessa keskeyttämään ja siirtymään valokuvaukseen.
Useissa kuvissa oli vastustamatonta huumoria ja leikkimieltä. Robert Doisneaun muotokuva on mainio esimerkki tästä - näillä toistensa kollegoilla lienee ollut kuvaustilanteessa hauskaa. Voi kuvitella, että valokuvaajan on vaikea antautua toisen valokuvaajan kuvattavaksi. Tämä kuva oli myös kankaalle printattuna jättikuvana näyttelytilassa:
Veturitallin verkkosivulla on esillä muutamia kuvia ja kuunneltavissa niiden ääniopasteet - nämä olivat minusta mielenkiintoisimmat:
Pablo Picasson ikoninen muotokuva. Näyttelyssä selvisi, millaisesta laajemmasta kuvasta tämä oli tiukasti rajattu. Sikäli poikkeuksellinen Newmanin muotokuva, että tähän ei ole tuotu mukaan mitään kohteesta kertovaa "ylimääräistä" - silmät kertovat kaiken.
Ryhmämuotokuva John F. Kennedystä neuvonantajineen. Minua kuvassa huvitti se, miten John F. Kennedy piiloutui homogeeniseen valkoisten pukumiesten laumaan. Toivottavasti maailma on tuosta muuttunut moniarvoisempaan suuntaan.
Igor Stravinskyn muotokuva on esimerkki mahtavasta geometrisesta sommittelusta ja taidosta rajata kuva hienosti. Näyttelyssä oli esillä alkuperäisiä vedoksia, joissa kaikissa flyygeli näkyi kokonaan. Lopullisessa kuvassa flyygelin kansi muodostaa hienon geometrisen elementin.
Näyttelyopasteissa siteraattiin Newmania: "Valokuva, kuten me tiedämme, ei ole millään tavalla todenmukainen. Se on illuusio todellisuudesta, jonka avulla luomme oman henkilökohtaisen maailmamme." Näissä valokuvissa ei siis ole kyse todellisuuden dokumentoinnista, vaan rakennetuista näkymistä, joissa kuvaajan vaikutelmilla ja visioilla on tärkeä sija.
Olipa ihana iltapäivä Salon Veturitallilla! Ja kun nykyään liikkuu niin vähän, jo menomatkan iltapäiväkahvit Someron Shellillä piristivät kummasti...
