sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Taidekoti Kirpilä ja Reitzin säätiön taidekokoelma

Vierailin joulukuisena sunnuntaina kahdessa yksityisen säätiön taidekokoelmassa Helsingin Töölössä: Taidekoti Kirpilässä ja Reitzin säätiön kokoelmassa. Ne sijaitsivat kätevästi lähekkäin. Taidekoti Kirpilässä oli yleisöopastus sunnuntaina klo 12.30 alkaen ja Reitzin säätiön kokoelmassa klo 14.30 alken, joten vierailut olivat kätevästi yhdistettävissä samaan päivään. Molemmat sijaitsivat komeiden töölöläiskerrostalojen ylimmissä kerroksissa ja sisään pääsi hauskasti ovikelloa soitellen (!). Kumpaankin oli säätiön sääntöjen mukaan maksuton sisäänpääsy.

Taidekoti Kirpilä oli lääketieteen lisensiaatti Juhani Kirpilän (1931–1988) ja hänen elämänkumppaninsa, antiikkikauppias Karl (Kalle) Rosenqvistin koti vuosina 1979–1988. Taidekoti on vallannut huikeat 350 neliötä töölöläisen funkistalon ylimmästä kerroksesta. Ihan suoranaisesta kotimuseosta ei ole kysymys, vaan tila yhdistää entisen kodin henkeä ja toimivaa näyttelytilaa. Taidekoti Kirpilä avattiin yleisölle kesäkuun 3. päivänä 1992. 

Kirpilän kokoelman vanhimmat teokset (esim. Pekka Halosen maalauksia) Juhani Kirpilä on perinyt vanhemmiltaan. Kirpilän kokoelmaa ei enää aktiivisesti kartuteta, mutta koska kokoelma on niin laaja (n. 540 teosta), siitä on esillä aina vain vaihtuva osa. Kokoelmassa oli erityisen paljon hienoja muotokuvia. Ymmärsin, että niistä iso osa on tullut toiselta keräilijältä ostetun kokoelman mukana. Pidin Kirpilän kokoelmasta ja kodinomaisesta ympäristöstöstä kovasti. Kengätkin jätettiin eteiseen. Erityisesti ilahdutti, se että nimenomaan mainittiin, että taidekodin tuoleilla ja sohvissa voi vapaasti istuskella - niin kuin kylässä käydessä tehdään... 

Näkymä ikkunasta Töölön kaduille.

Sohvaryhmä kutsuu istumaan.

A. Cawén: Äiti ja lapsi (1922)

A. Kanervan muotokuva Åke Mattaksesta (1961)

E. Lydén: Omakuva (1904), L. Tuokkola: "Kussa mun kotkani kulkeekin..." (1982)

E. Sesemanin Omakuva (1944)

Ruut Brykin tarjotin (1950-luku?)

I. Nylynd: Katu Dar es Salaamissa (1969)

V. Kunnas: Hyasinttiasetelma (1928)

Reitzin säätiön kokoelma taas sijaitsee 1920-1950 -luvuilla grynderinä toimineen  Lauri Reitzin ja hänen puolisonsa Marian entisessä kodissa. Tilaa on muokattu Kirpilään verrattuna museomaisempaan tyyliin ja kokoelmassa on paitsi maalauksia, myös runsaasti esineistöä (hopeaa, kelloja, aseita, posliinia ja muita taide-esineitä). Reitzin kokoelmaa kartutetaan aktiivisesti, ja muistinkin nähneeni välillä uutisia, että esim. Sothebylta on ostettu suomalaista taidetta säätiön kokoelmiin. Säätiön kokoelma käsittää internetsivujen mukaan 187 maalausta, joista iso osa on vanhempaa arvotaidetta  (Schjerfbeck, Edelfelt, Järnefelt, Wiik, Simberg jne.). Etenkin Schjerfbeckin maalauksia oli hieno valikoima.

Runsasta esineistöä maalausten lisäksi.

Erillinen asehuone.

Meissen-posliinia.

Valikoima Schjerfbeckejä.

Von Wrightejä.

Victor Westerholmia.

Paitsi taide, nuo arvorakennukset tekivät kyllä säväyksen. Mitkä näköalat noiden museoiden ikkunoista avautuivatkaan! Hienoa, että kokoelmat on avattu tutustuttaviksi paitsi ryhmille, myös meille omin päin kulkeville kävijöille.

tiistai 5. joulukuuta 2023

Valopolulla

Nykyään on kovasti muotia tehdä erilaisia valaistuja elämyskohteita. Ja hyvä niin, kyllä Suomen pimeään syksyyn valaistusta kaivataan. En nyt osaa huolestua mistään avaruuteen lähtevästä valosaasteestakaan, koska yleensä nämä ovat vähän sellaisia popup-tapahtumia, kestävät korkeintaan pari viikkoa. Parin viikon aikana moni ehtii iloita valoista, jos verrataan näitä ilotulituksiin. On tämä minusta ekologisestikin järkevämpää ilotulituksiin verrattuna. Tosin tunnustan rakastavani niitäkin, mutta näen niissä kyllä vähän ongelmaa: tuhansilla euroilla paukutetaan taivaalle hetkellinen valoshow, joka aiheuttaa monille eläimille ahdistusta...

Niinpä tervehdin  ilolla kotikaupunkini 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaupunkilaisille tarjoamaa Forssan Kehräämöalueen valopolkua. Eihän tämä mikään Helsinki Lux ole, mutta kiva kokemus kaikin puolin. Kehräämöalue jo itsessään on upea, vanhoja hienoja teollisuusrakennuksia. Alue on aika kirkkaasti valaistu, joten ihan otollisin paikka se ei valopolulle siinä mielessä ole, mutta rakennusten, lumisen luonnon ja valojen yhdistelmä on kyllä viehättävä. Alueella on paljon komeita puita, joita oli valaistu eri tavoin ja Kuhalankoskikin on saanut sähäkämmän värin.




Valopolun valot syttyvät hämärän tullen vielä noin viikon ajan ja luulenpa, että iltakävelyt suuntautuvat nyt sinne päin.