Kirjat ja elokuvat: 2020 2-kvartaali

Toisessa kvartaalissa Jenny Erpenbeckin Päivien loppu -kirja (2020)  astuu osaksi kovaa kolmikkoa. Se on kolmas lukemani todella kiinnostava romaani, joka kuvaa ihmien elämää sattumusten kautta - miten hauraita ovat elämänlangat, miten pienestä kohtalon käänteet voivat olla kiinni... Ensimmäinen sarjan romaani on Kate Atkinsonin Elämä elämältä (2014), joka kertoo Ursula Toddin vaihtoehtoisista elämistä historian pyörteissä, lähinnä maailmansotien aikaisessa Englannissa. Paul Austerin 4321-kirjassa (2017) taas kuvattiin amerikanjuutalaisen Archie Fergusonin ensimmäinen elämänkulku ja sukuhistoria luvuissa 1.1, 2.1, 3.1 jne., toinen elämänkulku luvuissa 1.2, 2.2, 3.2 jne. Ja nyt sitten tämä Päivien loppu, joka kuvaa juutalaisen tyttövauvan vaihtoehtoisia kohtaloita maailmansodissa Keski.Euroopassa, Stalinin Venäjällä jne. - dramaattisia käänteitä siis riittää ja historian ystävä on tohkeissaan!

Selvästi tämän tyyppiset hämärät juonikuviot kiinnostavat minua, koska toinen tämän kvartaalin mieleen jäänyt kirja on Stuart Turtonin  Evelynin seitsemän kuolemaa -dekkari (2020). Kirjassa selvitetään tai oikeastaan yritetään estää Evelynin murha. Kirjan päähenkilö herää kahdeksana päivänä eri henkilönä, näkee tapahtumat ja muut henkilöt eri kulmasta ja kartuttaa päivä päivältä ymmärrystään tilanteesta. Mutta saako hän estettyä murhan? Vähän kikkailun makuahan tässä oli, eikä mitään syvempää sanottavaa, mutta kyllä juonikuvio vei pikkuhiljaa imuunsa.

Mukavasti aika kului myös Sayaka Muratan Lähikaupan nainen -kirjan (2020) (tuo ihmeellinen maa, Japani!) ja Johanna Vuoksenmaan hauskan elokuvallisen Pimeät tunnit -kirjan (2020) parissa.

Elokuvia ei sitten teatterissa esitettykään ja siinä suhteessa kevät oli aikuisikäni kummallisin. Kun on tottunut käymään elokuvissa lähes viikottain, oli korona-ajan suurimpia koettelemuksia, kun sinne ei päässytkään... Melkein  itkin  liikutuksesta, kun nyt heinäkuussa ensimmäisen kerran uskaltauduimme taas elokuvateatteriin. 

Tutustumassa Struven ketjuun Korpilahden Oravivuorella

25 vuoden ajan ollaan säännöllisesti ajettu Hämeen ja Savon väliä melko tiivistä tahtia. Lukemattomia kertoja ollaan Korpilahden kohdalla ihmetelty nähtävyysmerkkejä, joissa kerrotaan että niillä tienoin on Struven ketjun Oravivuoren mittauspiste. Sekin on selvinnyt, että ko. ketju on Unescon maailmanperintökohde, eli jotain hienoahan sen täytyy olla... Silti ei muka koskaan ole ollut aikaa pysähtyä tutustumaan tuohon pisteeseen, koska se on vähän syrjässä siitä nelostieltä, sivutien varressa.

Korona-aikaan matkatottumuksiin on tullut sellainen muutos, että on pakattu omat kahvit ja eväät  mukaan reissuun. Kun nyt siis joka tapauksessa oli pysähdyttävä syömään eväät jossakin, päätimme että pidetään nyt sitten kesäloman kunniaksi vähän pidempi tauko ja käydään siellä Struven ketjun pisteellä. Niinpä seurattiin opasteita ja käännettiin rattia Saakosken tienhaaran kohdalla sivutielle, hiekkatielle, jota ajeltiin n. 10 kilometriä. Parkkipaikkatilaa oli vähänlaisesti ja vaikka oli maantaiaamupäivä, pisteellä oli ihmeeksemme muitakin retkiseurueita. 

Parkkipaikalta Oravivuoren Struven pisteelle on noin kilometrin matka, jossa nousua on noin 90 metriä, eli kunnon retkivarusteet tarvitaan. Parkkipaikalta pisteelle johtaa hyvin opastettu polku. Polku kulki mukavassa vaihtelevassa maastossa, välillä oli juurakkoista ja kivistäkin osuutta ja melko tiukkoja nousuja. 

Koko Struven ketjun idea vetää nykyihmisen aika hiljaiseksi. Tieteen tekeminen ennen vanhaan on ollut raskasta touhua. Struven ketjun tieteellisenä tavoitteena oli  määrittää Maan muoto entistä tarkemmin. Tiedolle oli tarvetta niin tähtitieteessä kuin kartografiassa. Saksalaissyntyistä tähtitieteen professori Georg Wilhelm von Struvea pidetään kolmioketjun pääarkkitehtina. Struven ketju on siis maastoon mitattu ja merkitty kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä. Ketju muodostuu 258 peruskolmiosta ja 265 peruspisteestä. Suomessa  pisteitä oli ilmeisesti kaikkiaan 64, nykyisistä maailmanperintökohteeksi valituista mittauspisteistä kuusi sijaitsee Suomessa (mm. Oravivuori, Alatornion kirkko ja Avasaksa). Lisätietoa voi lukea Maanmittauslaitoksen esitteestä.

Oravivuoren huipulla sijaitseva piste, alkuperäiseltä nimeltään Puolakka, mitattiin vuonna 1834 ja merkittiin poranreiällä kallioon. Oravivuorella on tehty myös muita geodeettisia mittauksia vuosisatojen saatossa. Vuorelle on vuonna 1997 rakennettu kolmiomittaustornin kopio näkötorniksi. Tuo Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen yhdessä rakennuttama kolmiomittaustorni muistuttaa alueen merkityksestä Suomen kartoitukselle. Tornista avautuvat hienot näköalat Päijänteelle, onhan vuoren huippu 193 metriä korkea.

Kannatti siis poiketa, vaikka niinhän siinä kävi, että kun oltiin vaellettu ylös, huomattiin että eväsvoileivät olivat jääneet kylmälaukkuun autoon ja repussa oli mukana vain kahvit ja jotain pienempää purtavaa. Mutta siitä saimme syyn poiketa toiselle tauolle Korpilahden kauniiseen satamaan...