Ja näin temppu tehtiin:
- Joulun jälkeen leikkasin kuihtuneet kukkavarret hetimmiten pois.
- Jatkoin kukkien (=lehtien) kastelua melko niukkaan tapaan alkukesään asti (kukat työnsivät pitkää, tuettavaa, honteloa lehteä).
- Alkukesästä istutin sipulit hyvään maahan, siihen tavalliseen, melko varjoisaan paikkaan aidan viereen.
- Kesä oli poikkeuksellisen sateinen ja viileä, siitä sipulit kai pitivät (ehkä aiemminkin olisi kannattanut panostaa enemmän kasteluun?) - ne todella kasvoivat!
- Elokuun lopussa, sateiden keskellä, muistin sipulit - lehdet olivat jo lähes kuivuneet, lykkäsin sipulit pikapikaa kellariin kuivumaan (kellarin sisälämpötila loppusyksystä on n. 10 astetta).
- Unohdin sipulit totaalisesti.
- Marraskuun puolivälissä, suunnilleen työurani karmeimman työpäivän päätteeksi (= 12 h sisältäen nälkää, janoa ja vilua) siippa alkoi kysellä sipulien ja niiden istuttamisen perään.
- Etsittiin ja etsittiin sipuleita, joita ei löytynyt.
- Seurasi väsyneen ihmisen (=minä) hirveä tantrum, itkua ja huutoa - vuosikymmenen parhaat sipulit hukassa!
- Seuraavana aamuna siippa (koluttuaan kellarin läpikotaisin) oli löytänyt sipulit "jostakin laatikosta", jonka päälle oli laitettu jotakin peitoksi, niin että ne olivat olleet pimeässä, herraties kuinka kauan.
- Kumpikaan ei tunnustanut laatikkoon laittamista, saati peittämistä.
- Toisesta sipulista erotti jo kukkavarren kärjen (!).
- Molemmat sipulit laitettiin vatiin likoamaan haaleaan veteen 2-3 tunniksi, niin että vesi ylsi vain sipuleiden juurille.
- Molemmat sipulit istutettiin laakeaan ruukkuun.
- Istutusvaiheessa multa kasteltiin aika kosteaksi, mutta sen jälkeen ruukkua ei ole kasteltukaan.
- Vajaan viikon päästä toinenkin sipuli alkoi työntää kukkavartta ja se ensimmäinen toista kukkavartta (!).
Näin siis onnistuin tänä vuonna, mutta en ole varma, haluanko hoitaa homman samalla tavalla vastaisuudessa...
