torstai 29. heinäkuuta 2021

Kirjat ja elokuvat: 2021 2-kvartaali

On se kumma, kun näitä vähäisiäkään postauksia ei enää selviä kirjoittamaan... Tässä siis myöhässä raportti 2-kvartaalin kirjoista ja elokuvista, mitä nyt niistä enää muistan :)

No, olihan siellä huippuelämyksiäkin. Vuoden ensimmäinen kirjan huippuelämystähti meni Saara Turusen kirjalle Järjettömiä asioita. Se ei varmaan ole objektiivisesti ottaen vuoden tärkein kirja, eikä kielellisesti hohdokkain, jakaakin varmaan mielipiteitä (ihan kuulen korvissani valitusta oman navan kaivelusta). Mutta minulle se oli oikea lukuelämys. Päähenkilöstä jää vähän karu kuva, ei mikään maailman helpoin ihminen läheisilleen. Kirjassa pohditaa naiseutta, perhettä, taiteilijaelämää, Kataloniaa, kulttuurieroja - ja rakkautta, ja rakkautta. Mielestäni kirjan pääteema onkin Carveria lainatakseni "Mistä puhumme, kun puhumme rakkaudesta"...

Mukava elämys oli myös Anneli Kannon Rottien pyhimys. Olen aina pitänyt Kannon kirjoista, mutta Veriruusut ja Pyöveli olivat paikoin niin surullisia kirjoja (ihan oikeasti itketti...), että Lahtareiden kohdalla jo luovutin ja jätin väliin. Siksi olinkin niin iloinen, kun tämä uusin kirja oli tunnesävyltään melko neutraali, mutta muuten yhtä hyvä kuin nuo kaksi edellä mainittua lukemaani  kirjaa. Näin historian ystävälle mukavaa lukemista olivat tässä kvartaalissa myös Alakosken Pumpulienkeli ja Bertellin Oma maa.

Kesän urakka on ollut perehtyä Eeva Joenpeltoon, jonka juhlavuotta vietetään. Neliosaisen Lohja-sarjan lukeminen alkoi tahneasti, mutta kyllä se sitten vei mukanaan. Mutta esim. Väinö Linnaan verrattuna romaanihenkilöt on kuvattu niin kylmästi, on vaikea pitää kenestäkään. Linna osaa muutamalla lauseella kuvata jonkun  ihmisen niin, että on ymmärtävinään millaisesta ihmisestä on kyse, mitä hänen motiivinsa on. Se sijaan Joenpellon hahmot jäävät arvoitukseksi. Miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät?

Elokuvissa en mitään huonoa nähnytkään, kaikki neljä tässä kvartaalissa näkemääni elokuvaa olivat jollakin lailla hyviä. Huippuelämystähti meni Fennellin Lupaava nuori  nainen -elokuvalle. En tavallisesti katso trillereitä/jännäreitä, mutta tämä oli enemmän psykologista jännitystä, jossa kuvasto oli aika kesyä. Sellaisia pystyn juuri ja juuri katsomaan. Lupaava nuori  nainen -elokuva muistutti mielestäni jotenkin Fincherin Gone girliä. Samaa näissä leffoissa oli ainakin se, että naiskuva oli vähän tavallista räväkämpi. 

perjantai 9. heinäkuuta 2021

Naivistit Iittalassa 2021

Useana kesänä lähimatkakohteena on ollut Naivistit Iittalassa -näyttely. Näyttelyssä näkee vuodesta toiseen osin samojen taitelijoiden töitä, osin on mukana aina uusiakin nimiä. Joten yllättymään pääsee aina. Matka on juuri sopivan lyhyt päiväretkeksi ja aina sieltä on palannut hyväntuulisena ja piristyneenä. Niin tänäkin vuonna, vaikka olosuhteet olivat mitä olivat, lähes 30 astetta hellettä ja puukoulun yläkerta oli tukahduttavan kuuma. No, alakerrassa ja varjon  puolella pärjäsi. Ja viisaasti valitsimme kesäkuisen maanantaipäivän, jolloin muuten oli varsin rauhallista.

Naivistit taitelijoina jakaantuvat itseoppineisiin taiteilijoihin ja koulutettuihin taiteilijoihin, jotka ovat valinneet ilmaisuvälineekseen naivisimin. Naivisimi ei tarkoita vain jotain pikkutarkkaa tai hullunhauskaa tai pilakuvamaista lähestymistapaa, joskin sellaistakin toki paljon näkee. Tämä maalaus lienee puhdasoppinen esimerkki siitä, miten naivisimi ehkä yleisesti mielletään. Ja onhan tämä huikea, piti ihan toviksi jäädä tämän eteen muistelemaan mennyttä maailmaa, kauppa-autoja ja muuta sellaista:

Kivijärvi, Reijo: Muistojemme kulta-aika

Naivismi voi ilmentyä vähemmän ilmeisinkin tavoin, vaikkapa pelkistyksenä ja ennakkoluulottomana värienkäyttönä, kuten tässä teoksessa:

Orkoneva, Marjaana: Saari

Naivisimi voi ilmeitä surrealismin tapaisina piirteinä:

Hemminki, Panu: Kaikki on mahdollista

Tai ehkä vain kansantaiteenomaisina piirteinä:

Salo, Sirkku: Elämän riemu

Syystä tai toisesta minuun vetoavat keramiikkatyöt ja muutkin veistokset. Valitettavasti jäi dokumentoimatta tämän Esa Leppäsen kierrätystaideteoksen nimi, mutta vauhdikas kettu ja kana -parivaljakko oli:

Eino Viikilän koirat ovat suunnattoman sympaattisia hahmoja:

Viikilä, Eino: Rakkauskirje

Viikilä, Eino: Ruokaa odotellessa

Hellepäivänä koin myös syvää yhteisyyttä tämän kuumudesta kärsivän/nauttivan hahmon kanssa:

Ylikoski, Miia: Puutarhuri

Tänäkin vuonna näyttelyyn voi tutustua joka päivä 29.8. asti klo10-19. Samalla voi poiketa vaikkapa Iittalan lasimuseossa tutustumassa Suomen lasitaiteen ikonit ja niiden tekijät - näyttelyyn. Ja onhan siellä paljon muutakin, lisätietoa täältä: https://iittalavillage.fi/