Niin kuin aiemminkin olen todennut, en ole erityisen innokas hiihtäjä, mutta tykkään kyllä luonnossa liikkumisesta. No, hiihtäminen ON aika luonteva tapa liikkua luonnossa näin talvella, joten tuleehan sitä harrastettua... Hiihtokauden aloitimme jo viime viikonloppuna. Aloitusta ei sovi tehdä mäkisellä pururadalla, koska se tappaisi innon alkuunsa. Menimme siis tarkistamaan joko Luken esittelypuiston, Elonkierron, pelloille olisi vedetty latu. No olihan se, mutta hiihtotunnelma oli varsin vaisu, kun pellon pitkäksi jäänyt sänki pisti esiin hangesta, heti siinä ladun vieressä. Eikä aurinkokaan paistanut. Hiihto oli vähän velvollisuudentuntoista.
Tänä aamunakin liikkeelle lähdettiin enemmän velvollisuudentunnosta kuin innostuksesta, mutta retki onnistui paljon paremmin. Menimme Hämeen luontokeskukselle, jonka rannassa kulkee ihan latukoneella vedetty hyvä latu, joka kiertää koko Ruostejärven ympäri. Ihan jossakin kohdassa oli vähän noussut vettä jäälle, muuten latu oli aivan priimakunnossa ja mikä parasta, vain pari muuta hiihtäjää koko järvellä! On tietysti vähän epäsosiaalista iloita siitä, että muut eivät ole tuota hienoa latua löytäneet, mutta nautin kyllä siitä rauhasta.
Aurinkokin paisteli varovasti, pakkasta oli kymmenkunta astetta - mutta kun ei tuullut, ei myöskään palellut. Vielä ei ollut kevättä ilmassa, mutta oikein mukava talvipäivä kyllä oli. Äänimaisemassa ainoa lintu oli kaukana raakuva korppi. Lumi oli sellaista putipuhdasta, vastasatanutta lunta, joka sädehti auringossa (mutta ei kuitenkaan niin paljon, että olisi tarvinnut aurinkolaseja). Kyllä kelpasi pari tuntia sivakoida, kun mäkiäkään ei ollut vastuksena.
Hiihdon jälkeen olikin niin raivokas nälkä, että ei puhettakaan, että olisi jaksanut ajatella kotona kokkailua. Eipä hätää, Eerikkilän urheiluopisto siinä Hämeen luontokeskuksen vieressä tarjoaa maukasta seisovan pöydän lounasta myös sunnuntaisin.
Tämä retki on otettava uusiksi keväthankien aikaan!
