Kesäyön marssi Tuusulassa 10.6.

En ole mikään erähenkinen vaeltaja, mutta tykkään kyllä kävellä. Täydellinen kesäpäivä voisi siis olla mielestäni sellainen kuin pari vuotta sitten Sastamalan omatoimisella kirkkovaelluksella viettämämme.

Niinpä innostuin heti, kun eräs tuttava antoi Facebookissa vinkin tapahtumasta nimeltä Kesäyön marssi. Tapahtumaa järjestää vuosittain Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) (!), ja vaikka en mitenkään erityisen maanpuolustushenkinen ole, tapahtuman konsepti vaikutti niin hyvältä, että pitihän se käydä katsastamassa. Valitsimme kävelypaikaksi Tuusulan 10.6. ja reitiksi ennakkoluulottomasti Pienen Tuusulajärven kierron eli 32 km.

Eilen siellä sitten käytiin. Sää oli loistava, sen hienompaa kesäyötä on mahdoton kuvitella. Kello 18 starttasi useampi sata kävelijää eri matkoille (7/18/32/46 km). Mutta ei se mikään hirveä massojen tapahtuma ollut, onneksi. Porukka hajosi nopeasti eri reiteille ja oli mahdollista kävellä ihan omassa rauhassa kesäiltaa ja -yötä kuunnellen, niin kuin toivoin. Peltoaukeilla kiurujen liverrys oli tauotonta ja kuulimmepa käenkin  kukkuvan. Me seurailimme punaisia opasteita:

Reittimme  käväisi vain ajoittain Tuusulajärven rannoilla, mutta mukavia maalaismaisemia oli kosolti reitin varrella. Jonkin verran piti kävellä asfaltillakin, mutta kokeneemmat kävijät kiittelivät nimenomaan runsaita metsäosuuksia ja mahdollisuutta kävellä maastossa. Aikaa meni 6 tuntia ja 45 minuuttia ja takaisin urheilukeskuksella olimme siis klo 00.45. Että ihan kesäyöksi se kääntyi. Yön kruunasi hieno täysikuu, joka näytti taivaanrannassa tapansa mukaan oranssilta ja suurelta. Kuustakaan ei ollut apua viimeisillä kilometreillä, jotka taivallettiin metsässä otsalampun valossa.

Luonto oli kukkeimmillaan:

Hieno reissu siis, voisin ottaa uusiksi. Ehkä kuitenkin lyhyempi matka riitäisi. 32 km olisi  vaatinut mahdollisuuksia  pitkienkin taukojen pitämiseen. Ja valitettavasti valmistautuminenkin oli aivan olematonta eli jalat kipeytyivät aika lailla jo kävellessä. Tänään on siis ollut aika kankea olo. Iltaa kohti alkaa helpottaa, pyöräily teki jaloille hyvää. Hiertymiltä ja rakoilta kyllä vältyin, jalkojen rasvaus vaseliinilla ja kahdet sukat suojasivat niiltä aika hyvin.

Se on sanottava että lihakeitto maistui mainiolta kävelyn päätteksi, myöhäisestä ajankohdasta huolimatta ja istuminen tuntui taivaalliselta :)

Tämän vuoden marsseista on vielä tulossa 19.8. Jyväskylän marssi ja ensi vuonna varmaan taas vähän eri paikkakunnat kuin tänä vuonna. Luulenpa, että tämä ei jäänyt viimeiseksi marssikseni, ehkä ensi vuonna lyhyempi matka Turussa?

Syysretki Melkuttimille

Kun ilmat alkavat kylmetä, palaan hetkeksi alkusyksyn leppeämpiin tunnelmiin. Syyskuun puolivälissä oli jokin ihanan aurinkoinen viikonloppu ja päätimme suunnistaa metsään. Tarkoitus oli vähän katsella puolukoitakin, mutta (kaikeksi onneksi) puolukat loistivat poissaolollaan ja saimme keskittyä ihan luonnosta nauttimiseen.

Savosta tulleena sitä kaipailee aina välillä vettä, järvimaisemia. Silloin on paras ottaa suunta Hämeen järviylängön alueelle. Tällä kertaa suunnistimme Melkutin-järville. Kuten Metsähallituksen sivuilla sanotaan, kohde on "oivallinen päiväretkikohde myös perheen pienimmille", joten se sopii siis myös tällaiselle sunnuntairetkeilijälle. Melkuttimet ovat kuitenkin myös osa isompaa vaellusreitistöä, joten tuonakin sunnuntaiaamuna laavujen lähellä teltoista kömpi esiin sellaisia tosiretkeilijän näköisiä yöpyjiä, jotka lienevät vaeltaneen sinne kaukaakin. Melkuttimiltakin pääsee vaikka mihin suuntaan, kuten alueen opasteista selviää:

On kyllä ihan ihme, että tuollainen paratiisi on säilynyt rantarakentamiselta ja kesämökkiasutukselta. Maasto on helppokulkuista mäntymetsää, jossa on kunnon polut. Punkaharjun maisemat tulevat paikka paikoin mieleen, joissakin harjukohdissa. Syksyn värejä näkyi jo jonkin verran.

Järvet ovat uskomattoman kirkasvetisiä - eipä ihme että siellä onkin urheilusukeltajien harjoittelupaikka. Kesällä siellä pääsee pulahtamaan uimaan helposti ja laavupaikkojakin on tarjolla säännöllisin välimatkoin.

Täydellinen kesäpäivä

Tänä kesänä kauniit päivät ovat olleet vähissä. Niinpä kun sellainen oli luvassa, tuntui tärkeältä tehdä jotakin erityistä. Aiemmassa pyhiinvaelluspostauksessa taisin kertoa haaveestani tehdä "pienoispyhiinvaellus" kotimaassa. Päätimme kulkea ihan omatoimisesti ja -ehtoisesti Sastamalan kirkkovaelluksen Karkusta Vammalan keskustaan. Matka on vajaa 20 kilometriä kaikkine sivupoikkeamineen.

Niinpä singahdimme jo perjantai-iltana Sastamalaan. Yövyimme Vammalan Seurahuoneella ja  hyvin nukutun yön ja kunnon hotelliaamiaisen jälkeen olikin mukava lähteä vaellukselle heti lauantaiaamuna. Hotellista saimme vielä kahvia termospulloon muita eväitä täydentämään. Menimme autolla Karkun asemalle, ja aloitimme vaelluksen Vammalaa kohti.

Päivä oli kutakuinkin täydellinen kesäpäivä. Koko matkan tie kulki viehättävissä maalaismaisemissa. Alkumatkasta  kuljimme noin viisi kilometriä päällystettyä tietä Karkun kirkolle. Sitten tie jo heti kohta vaihtuikin vielä pienemmäksi hiekkatieksi, jossa oli tosi vähän liikennettä. Aurinko ei paistanut liian kuumasti, tuuleskeli lempeästi ja tien pientareilla kukoistivat kaikki maailman niittykukat. Apila tuoksui huumaavasti.

Karkun kirkko oli reittimme kirkoista uusin, harmaakivikirkko vuodelta 1913.

1400-luvulla rakennettu Sastamalan Pyhän Marian kirkko on Sastamalan kirkoista vanhin.

Se toimii tiekirkkona ja oli siis auki myös lauantaina. Akustiikaltaan hyvä kirkko on vuosittain vietettävän Sastamala Gregoriana -musiikkijuhlan päänäyttämö ja koska juhlat olivat vielä käynnissä, kirkolla oli kovastikin vipinää. Opas oli paikalla ja kertoi meille kirkon historiasta ja esineistöstä. Kirkossa oli mm. hieno vanha ornamenttikuvioitu saarnastuoli, näyttävä kokoelma puuveistoksia ja  ruumispaarit, joihin oli maalattu ajatuksia herättäviä mietelauseita...

1500-luvun alussa rakennettu Tyrvään Pyhän Olavin kirkko on kirkoista tunnetuin, se palon jälkeen uudelleen rakennettu.

Täällä olimme käyneet jo aiemminkin tutustumassa kirkon sisätiloihin ja Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalauksiin. Kävelyn jälkeen näihin aarteisiin tuskin olisi jaksanutkaan tutustua, joten meitä ei lainkaan haitannut se, että kirkko on lauantaisin suljettu. Hieno sää ja ympäröivät Rautaveden maisemat kyllä riittivät tällä kertaa.

Kuuden tunnin kuluttua saavuimme Vammalaan. Asemalta juna vei meidät takaisin Karkkuun ja autolle. Hieno kesäpäivä! Tässä vielä kuva aittakahvilan ikkunasta matkan varrelta - olisin kyllä mieluusti tavannut sen keljun kissan...

(Pyhiin)vaellus

Suvi Ahola kirjoitti tämän päivän Hesarin kolumnissaan siitä, kuinka suosittuja erilaiset vaelluskuvaukset kirjallisuudessa ja elokuvissa ovat. Hän pohtii myös patikoinnin ja pyhiinvaellusten suosiota. Esimerkiksi Santiago de Compostelan pyhiinvaelluspassin hankkineita vaeltajia oli viime vuonna liki 238 000. Määrä on seitsemässä vuodessa kuulemma kaksinkertaistunut. Pyhiinvaelluspolkujen kulkijat ovat useimmiten katolisia tai muita kristittyjä, mutta valtaosa ei ole varsinaisella pyhiinvaelluksella. Aholan mukaan kaikki tämä kertoo siitä, kuinka modernia ihmistä ahdistaa. Juttu oli oikein puhutteleva ja antoi aiheen tähän tilitykseen.

Kuulun itsekin niihin, jotka ovat jo vuosia haaveilleet Santiago de Compostelan vaelluksesta. Haaveeksi se tosin taitaa jäädäkin. Olen oikein itsekin ihmetellyt, että miksi juuri Camino on minunkin pakkomielteeni. Kai sitä voisi vaeltaa vaikka Alpeilla? Ok, olen opiskellut espanjan kieltä ja pidän Espanjasta maana... Mutta miksi en haaveile vaelluksesta ihan vaan jossakin Pohjois-Espanjassa?

Kyllä siinä ainakin minun tapauksessani on kyse siitä, että haluaisin jotenkin olla osa sitä historiallista jatkumoa, sitä ihmisten virtaa, joka eri aikoina on vaeltanut noita reittejä. Tavoittelen varmaan samaa tunnetta, joka tuli esimerkiksi Notre Damen katedraalissa eli voimakasta elämystä siitä, että olen osa pitkää ketjua. Kirkkoon saapuminen herätti vahvan tunteen siitä, kuinka moni onkaan astunut samasta ovesta ennen minua. Valtavan ihmetyksen siitä, miltä keski-ajan ihmisestä on tuntunut, kun hän on sen aikaisesta asumuksestaan saapunut tähän valtavaan kirkkotilaan, jossa poikakuoron heleä laulu soi?

Pyhiinvaellusinnostukseni vei minut muutama viikko sitten museokeskus Vapriikkiin Tampereelle katsomaan Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla -näyttelyä. Näyttely on esillä 18.10.2015 asti. Näyttelyssä esitellään pyhiinvaellusreittejä Suomen ja Pohjoismaiden pyhiinvaelluskohteisiin sekä aina  Roomaan, Santiago de Compostelaan ja Jerusalemiin asti. Selväksi tuli sekin, että vaelluksille lähdettiin joskus ihan puhtaasta seikkailunhalustakin. Näyttelyssä kerrotaan myös nykyajan pyhiinvaellusmatkoista. Esineistö liittyi paitsi vaelluksiin, myös vaelluskohteiden pyhimyksiin. Tämä viehättävä pyhimyspatsas kuvaa Pyhää Birgittaa:

Näyttelystä sain uusia ideoita vaellusreiteiksi. Hiljattain on avattu uudelleen Pyhän Olavin tie, St. Olavsleden, joka kulkee Ruotsin Sundsvallista Trondheimiin (entiseen Nidarosiin), se kuullostaa kiinnostavalta. Ja onhan täällä ihan kotoinenkin reitti, Hämeen härkätie, joka yhdistää Hattulan Pyhän Ristin kirkon Turun tuomiokirkkoon, ehkä olisi helpointa aloittaa vaeltamalla siitä jokin pätkä jalkapatikassa.

Tampereen näyttelyyn liittyy myös kirja: Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla : kun maailma aukeni. Sen on julkaissut Vapriikki yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa (SKS, 2014).

Hyvä kirjoitus ja runsaasti kuvia Vapriikin näyttelystä on Jalkaisin-blogissa: http://jalkaisin.blogspot.fi/2015/02/pyhiinvaellusnayttelyssa-tampereella.html