Sisävesiristeily Heinola-Lahti

Kolme viikkoa lomaa takana, monta mukavaa juttua tehtynä. Tässä postauksessa muistellaan pitkään haaveissa ollutta, viimeinkin toteutunutta sisävesiristeilyä. 

Päijänne-Risteilyt Hilden Oy:llä on monenlaista laivaliikennettä koko Päijänteen alueella; laivoja lähtee mm. Lahdesta, Heinolasta ja Jyväskylästä. Me matkustimme Heinolasta Lahteen eli toisen sivun koko päivän kestäneestä Lahti-Heinola-Lahti -risteilystä. Vähän se vaati säätämistä: ajoimme aamupäivällä autolla Lahteen, palasimme paikallisbussilla Heinolaan ja hyppäsimme klo 14 paatin kyytiin. Perillä Lahdessa oltiin klo 18.30. Sieltä matkaa jatkettiinkin kotiin päin.

Ristelylaivana oli tämä M/S Suomen Neito, joka on seilannut näillä vesillä vuodesta 1988. Kuva on otettu Heinolan satamassa ennen lähtöä.

Teimme retken elokuun alkupuolella, kun turistiruuhkista ei ollut tietoakaan. Laivalla oli muutamia kymmeniä matkustajia, heitä nousi ja laskeutui välipysäkeilläkin. Oli siis superrauhallista. Sää oli aivan ihanteellinen, lämpöä oli reilu parikymmentä astetta, aurinko paistoi, sinisellä taivaalla ajelehti poutapilivä ja tuuli vilvoitti ihanasti. Suurimman osan ajasta istuimmekin kannella nauttimassa näkymistä.

Risteily kulki kolmella järvellä (Ruotsalainen, Päijänne ja Vesijärvi) ja kahden kanavan läpi (Kalkkinen ja Vääksy). Vesistöt olivat hauskasti erilaisia: Ruotsalaisen laajoilla, melko kesyttämättömän tuntuisilla selillä puhalsi tuuli ihan tosissaan, Päijänteen osuus sujui tyynemmissä vesissä sieviä mökkirantoja ohitellessa ja Vesijärvellä taas muu liikenne oli vilkasta, etenkin Lahden rantoja lähestyttäessä. Maisemat olivat paljolti niitä samoja, joita näemme mökkimatkoilla, mutta nyt pääsimme katsomaan esim. Tähtiniemen siltaa, Pulkkilanharjua ja Vääksyn kanavaa vesiltä päin.

Olimme varanneet ruokailun laivalta ja se osoittautui kyllä hyväksi ideaksi. Raittiissa ilmassa tuli nälkä ja seisovasta pöydästä nautittu ateria osoittautui todella hyväksi ja monipuoliseksi: etenkin salaatti- ja kalavalikoima ilahdutti kovasti. Syödessä oli kiva katsella samalla maisemia. 

Tämä risteily oli kyllä hidastamista ja mindfulnessia parhaimillaan - sellaista välillä totisesti kaipaa!

Kivoja kahvipaikkoja Päijät-Hämeessä

Pihamaan viini- ja puutarhatila Kalkkisissa

Pihamaan viini- ja puutarhatilalla Kalkkisissa tunnetaan palkituista siidereistä, oluista, marjaviineistä, kuohujuomista jne. Kalkkisissa palvelee tilamyymälä sydänkesän ajan, kesäkuusta elokuun loppuun päivittäin sekä touko-ja syyskuussa viikonloppuisin. Täytyy tunnustaa, että juomia tulee myymälästä harvemmin  osteltua, tilan vihanneksia sen sijaan useastikin.

Mutta koska tämä on kahvila-aiheinen postaus, keskityn kehumaan Tilapuodin yläkerrassa palvelevaa viihtyisää kahvilaa. Se on aivan idyllinen paikka pysähtyä kahvittelmaan kauniina kesäpäivänä. Sisäkahvilakin on kiva, mutta pihapöydät vasta tunnelmaa tarjoavatkin!

Harjupaviljonki Heinolassa

Miökkipitäjässämme Heinolassa on monia hyviä kahviloita, ihan runsaudenpula vaivaa. Yksi erityisen viehättävä on pitkät perinteet omaava kesäkahvila Harjupaviljonki. Rakennus on valmistunut vuonna 1900 ja on hillittömän hieno, jugendia itämaisella tvistillä vai mitenköhän sitä luonnehtisi.

En ole ihan varma, kuka sitä nykyään pyörittää, mutta kiva tekemisen meininki siellä tuntuu olevan.  Rakennusta on remontoitu, tarjolla on monenlaista hyvää syötävää (ne vohvelit, ne vohvelit!), esiintyjiäkin vähän paikan entisen historian tyyliin. Bonuksena hienot näköalat harjulta.

Pitäkää mielessä, jos matkustelette kesällä Asikkalan Kalkkisissa tai Heinolassa päin.

Anja Juurikkala - muistonäyttely (Heinolan Museot 31.5.-11.9.)

Samalla viikolla kun tein retken EMMAan Rut Brykin näyttelyyn, kävin myös mökillä. Mökkipaikkakunnan mainiossa museossa eli Heinolan museossa oli myös Arabialla pitkään töitä teheneen taiteilijan, Anja Juurikkalan, muistonäyttely. Heinolan kaupunginmuseolla oli esillä henkilöhistoriaan ja taideteollisen suunnittelijan uraan liittyvää materiaalia ja Heinolan taidemuseon tiloissa taas  taiteilijan myöhemmän elämävaiheen kuvanveistotaidetta.

Anja Juurikkala (1923-2015) oli kotoisin Heinolasta, kauppias- ja maanviljelijäperheestä. Taiteilijan ura ei siis ollut mitenkään itsestään selvä, vaan kotoa koetettiin ohjata opettajan tai sairaanhoitajan opintoihin. Hän pitikin itseään aina maalaistyttönä, jolle maalaiselämä ja -aiheet olivat tärkeitä. Hän saattoikin olla vähän kummajainen piireissä, jossa opiskelukavereina oli mm. Venny Soldan-Brofeldtin ja Wäinö Aaltosen jälkeläisiä.

Taideteollisesta valmistuttuaan 1946 Juurikkala päätyi töihin Arabialle ns. käsinkoristamoon, josta sitten kehittyi taideteollisuusosasto (esim. Rut Bryk taas teki uraansa taideosastolla, jossa valmistettiin lähinnä uniikkiesineitä). Taideteollisuusosaston missio oli tuottaa kansan syville riveille laadukkaita taideteollisuusesineitä.

Juurikkalan aiheet olivat usein eläimiä. Heluna-maitokannu on varmaan hänen tunnetuin esineensä, sitä valmistettiin suurtuotannossa 1960-73. Maapallon eläinkuvasto -kirja oli hänen lempikirjojaan ja sen kyllä huomaa, kun katsoo esim. tätä Zoo-lastenastiaston kuvitusta:

Kanat ja kukot ovat innoittaneet häntä monin tavoin:

Meri- ja kala-aiheisia astiasarjoja Juurikkala maalasi parikin kappaletta, näyttelyssä jumituin katsomaan erityisesti tätä ilmeikästä haukea:

Muotoilulahjakkuus näkyy jo Arabian tuotannossa esimerkiksi näissä pienoisveistoksissa:

Juurikkalan elämäkerrasta saa käsityksen, että hän ei ehkä oikein viihtynyt Arabialla, vaan kävi aina välillä kokeilemassa töitä muuallakin (Norjassa, Englannissa jne.). 1960 hän lähtikin sitten Taideakatemian kouluun opiskelemaan kuvanveistoa. Eläinaiheet säilyivät tärkeänä hänen tuotannossaan. Olen jo aiemmin esitellyt lempipatsaani, Kalakissan, joka on tehty Kuulovammaisten koululle Jyväskylään. Siitä on myös toisinto Heinolan kaupunginmuseon edessä. Juurikkalan elämäkerrasta opin, että mallina on ollut Tove Janssonin kissa, Misukka.

Tässä lehmäveistoksia:

Näyttelyssä oli esillä vitriinikaupalla taitelijan tekemää mitalitaidetta. Mitalin toisella puolelle oli yleensä kohdehenkilön profiilikuva ja toisella puolella jotakin henkilön harrastusta kuvaavaa. Juurikkalan (ja miksei myös näyttelyn pystyttäjän) hurttia huumoria osoitti se, että siellä merkkihenkilöiden keskellä silmiin osui Juurikkalan kissastaan Kenoveevasta tekemä hieno mitali, jossa oli tosiaan Kenoveevan kasvokuva ja toisella puolella kalojen kuvia...

Näyttelyn yhteydessä julkaistiin siis mainio (ja edullinen!) kirja:
Sirpa Juuti: Anja Juurikkala (Heinolan kaupunginmuseon julkaisuja 26).
Pitihän minun tarkistaa, löytyykö kirjasta jotakin kommenttia Rut Brykistä ja löytyipä tosiaan. Haastattelussa Anja Juurikkala (joka ei varmaan ole ollut mikään happy-go-lucky -tyyppinen henkilö) sanoo näin: "Tutustuin kaikkiin taitelijoihin, mutta Rut Brykistä en pitänyt. [...] En mennyt lähellekään Rut Brykiä enkä koskaan sanonut hänelle sanaakaan."

Café Kailas

Sanomalehtiä lukemattomana kesämökkiläisenä on aina vähän pihalla mökkipaikkakunnan tapahtumista ja voi mennä kauankin ennen kuin löytää jonkin uuden jutun. Niinpä vasta tänä kesänä bongasimme jo pari-kolme vuotta Heinolan Siltasaaressa toimineen kahvilan. Kahvila kun ei kovin hyvin näy ohikulkevalle tielle, jossa useinkin olemme ajelleet.

Useat liikemiehet harjoittivat Jyrängönvirran partaalla Siltasaaressa panimotoimintaa, kunnes kunnallisneuvos Niilo Helander osti paikan rakennuksineen huutokaupassa vuonna 1903. Helander kunnosti saaren ulkoalueita, laajennutti päärakennuksen komeaksi sekä rakennutti vaimolleen 1920-luvulla huvimajan saunoineen, jonka eteen tehtiin pieni uima-allas. Päärakennus tuhoutui sodassa vuonna 1941, mutta huvimaja ja uima-allaskin ovat säilyneet ehjänä tähän päivään.

Nykyisin  huvimajassa sijaitsee siis Café Kailas. Kahvilarakennus on tosi viehättävä. Yläkertaankin kannattaa kiivetä, alakerrassa onkin vain pari pöytää. Kesällä käydessä parasta on toki jäädä ulos, piha-alue on näet tosi kaunis ja siellä on mukavia pöytiä ja istumapaikkoja. Kahvila mainostaa itseään kulttuurikahvilana ja siellä järjestetäänkin ilmeisesti monenlaista ohjelmaa: taidenäyttelyjä, konsertteja, teatteriesityksiä jne. En ole (ainakaan vielä) osallistunut mihinkään tapahtumaan, mutta tämä tulevan viikonlopun tapahtuma kyllä olisi kiinnostanut, jos siellä päin oltaisiin: http://www.kailastock.fi/.

Kun kerran kehumaan rupesin, on mainittava myös toinen kiva kahvila mökkimatkamme varrelta: kahvila Vanha Kevar on perinteitä arvostaen entisöity vanha kestikievari, joka sijaitsee Asikkalassa, Kurhilan kylässä (= in the middle of nowhere).

Lempipatsaani

Jos minulta jossakin yhteydessä kysyttäisiin, mikä on lempipatsaani, minulla olisi jo vastaus valmiina. Se seisoo kesämökkipaikkakuntani, Heinolan, museon pihassa. Kalakissa-patsaan on tehnyt kuvanveistäjä Anja Juurikkala (s. 1923 Heinolassa). Aina kesän alussa pitää käydä tervehtimässä kissaa talven jäljeltä, vaikka museoonkaan ei poikkeaisi. (Heinolassa on muuten useita mainioita museoita, mutta se on jo toinen juttu).

Anja Juurikkalan suuntautuminen taidealalle ei ollut mitenkään itsestään selvää. Äiti olisi halunnut hänestä sairaanhoitajaa tai opettajaa. Taideteollisuuskeskuskouluun hän kuitenkin sitten pyrki ja pääsi vuonna 1943.

Anja Juurikkala työskenteli Arabialla vuodesta 1946 vuoteen 1960. Hänet tunnetaan monista astioiden kuva-aiheista, jotka muuten usein liittyvät eläimiin, esim. Heluna-maitokannu ja lastenastiasto Zoo. Heinolan museon kokoelmissa on myös Juurikkalan suunnittelemia ihastuttavia pieniä koriste-eläimiä.

1960-luvun alussa Juurikkala turhaantui työhönsä Arabialla. Hän pyrki ja pääsi Taideakatemian kuvanveistolinjalle. Materiaalikseen Juurikkala valitsi pronssin. Hän toi entisestä työstään mukana myös huumoria veistoksiinsa. Kalakissa-veistos kuuluu ehdottomasti samaan jatkumoon Arabialle tehtyjen eläinhahmojen kanssa. Patsaan ensimmäinen valos valmistui 1970.



Kuin elävä, eikö totta?