Helsingin Kirjamessut verkossa 22.–25.10.2020

Alkuun siteeraus viime syksyn postauksestani Turun kirjamessuilta: "Tungos oli lähes sietämätön, yhtään en pysty sellaiseen normimessumeininkiin, että kuljeskellaan tiskeillä, verkostoidutaan ja minglaillaan. Mutta ei se mitään, kirjamessut toimivat introvertimmällekin ihmiselle, kun keskittyy haastatteluihin ja keskusteluihin. On aina mukavaa kuulla kun kirjailija kertoo kirjastaan."

Arvata saattaa, että tämän syksyn virtuaalikirjamessut sopivat minulle kuin nenä päähän. Onhan se tietysti vähän valjua istua kotisohvalla kuulokkeet korvilla katselmassa iPadin näyttöä. Toisaalta en koskaan ole jaksanut kirjamessumeininkiä päivää enempää, joten paljon kiinnostavaa on aina jäänyt kuulematta - tänä vuonna pystyi neljän päivän ohjelmasta poimimaan kaiken kiinnostavan, ja mikä parasta hommaa voi jatkaa vielä 8.11. asti. Lipunkin ostin ihan itse, enkä edes pidä hintaa pahana (olikohan neljän päivän lippu 17 €?). Katsoin messuohjelmaa osin suorana, osin tallenteina, välillä istuin kuin kirkossa, välillä puuhasin ohessa muuta, ja vieläkin on kiinnostavia tallenteita katsomatta -  mikä vapaus!

Tallenteita tuijotellessa tuli mieleen, että oi jospa Yle lähettäisi vaikka kerran viikossa puolen tunnin kirjallisuusohjelman - ihan vaan yksinkertaisella idealla, että käytettäisiin puolisen tuntia jonkin kirjailijan/kirja-alan toimijan haastatteluun. Katsojia luulisi löytyvän, vaellammehan messuillekin, Akateemisen Kohtaamispaikalle, Helsinki Litiin jne. Ylen aamussa lienee Aamun kirja -lähetys melko säännöllisesti, mutta kun ei suorana voi katsoa, niin ei sitä tule Areenastakaan kaivettua esille. Sitä paitsi, kymmenessä minuutissa ei ehdi kun pintaa raapaista - pitäisi varata enemmän aikaa kunnon keskustelulle! Kirjallisuus- ja kultttuuriohjelmat ovat nykyään aika huonossa hapessa televisiossa.

Muutama ihan must-juttu näiltä virtuaalimessuilta:
1) Väinö Linna on minulle todella tärkeä klassikko ja Karo Hämäläisen Kansalliskirjailija olikin jo tullut luettua. Niinpä oli mukava kuunnella Hämäläisen kertovan kirjastaan. Panu Rajalan toimittaman Päivä on tehnyt kierroksensa -kirjan aion myös lukea, joten Jyrki Nummen ja Rajalan keskustelu Linnasta oli kiintoisaa kuultavaa.
2) Elisabeth Strout on ollut viime vuosien kovimpia elämyksiä, joten oli kiva nähdä hänet live-haastattelussa, vaikka Sofi Oksanen oli mielestäni vähän turhan monisanainen haastattelija ja ohjasi vähän liikaakin keskustelun kulkua.
3) Heikki Herlin kertoi Tuollapäin on highway -kirjastaan (Juha Hurme oli myös melko monisanainen haastattelija...). Koneen ruhtinas -kirja on jäänyt mieleen, ja tämäkin siis kiinnostaa.

Surffailusta jäi mieleen myös seuraavia juttuja:
1) Miika Nousiainen osaa hienosti kiteyttää asioita: "keski-ikäisen demarimiehen kirjoittama chicklit" on määritelmä, joka saa heti kiinnostumaan Pintaremontti-kirjasta!
2) En haaveile kirjailijan urasta, mutta Otavan, Teoksen ja S&S:n kustannustoimittajien keskustelut "Haluatko kirjailijaksi" ja "Käsikirjoituksesta kirjaksi" olivat kiinnostavia, kirjallisuuden loppukäyttäjänä on mukava kuulla tästäkin näkökulmasta.
3) Tommi Kinnusen haastattelussa jäin ihmettelmään, miten voidaan kirjoittaa historiallinen romaani aiheesta, jota ei ole dokumentoitu, ja josta  KUKAAN, EI KUKAAN, ole suostunut puhumaan - niinpä haastattelukin oli vähän tyhjän pyörittämistä...

Kuten sanottua, vieläkin on tallenteita katsomatta eli niistä riittää huvia näin pyhäinpäiväviikonlopuksikin. Olisiko kenelläkään mitään omaa must-vinkkiä?

Turun kirjamessuilla lauantaina 5.10.

Kävin pitkästä aikaa kirjamessuilla ja vielä pidempään on siitä, kun olen käynyt Turun kirjanmessuilla. Yleensä olen ollut Helsingin messuilla ja arkipäivänä, nyt päivä oli lauantai. Tungos oli lähes sietämätön, yhtään en pysty sellaiseen normimessumeininkiin, että kuljeskellaan tiskeillä, verkostoidutaan ja minglaillaan. Mutta ei se mitään, kirjamessut toimivat introvertimmällekin ihmiselle, kun keskittyy haastatteluihin ja keskusteluihin. On aina mukavaa kuulla kun kirjailija kertoo kirjastaan.

Aloitin käväisemällä Keltaisen kirjaston 65-vuotistilaisuudessa. Eläkeläinen on vetreässä kunnossa. Vähän käytiin läpi sarjan historiaa ja siinä tuli todettua, että sarja on pitkäikäisyydessään ainutlaatuinen, esim. ruotsalainen esikuva hyytyi jo kymmeniä vuosia sitten... Sarjan 500. teos, Louisin Ei enää Eddy, tuntuu olevan taas uusi nappivalinta sarjaan, niin paljon se on herättänyt keskustelua. Keltainen kirjasto -sarjassa on  julkaistu kirjallisuutta yli nejästäkymmenestä maasta, kymmenien nobelistien tuotantoa jne. Minun silmissäni Keltainen kirjasto onnistuu edustamaan aina taattua laatua ja kiinnostavuutta.

Seuraavaksi rysähdinkin Kuisti-lavan eteen pitkäksi aikaa. Ensin keskusteltiin Pentti Lassilan kirjasta Kovassa valossa, joka kertoo tarinan kahdesta naisesta 1900-luvun alkupuolen luokkayhteiskunnan kuvioissa. Kirja kuullosti juuri sellaiselta, joka voisi kiinnostaa kirjaston perusasiakasta, eläkeikäistä paljon lukevaa naista - ja tämä on siis postiivinen arvio! Sen jälkeen lavan valloitti Emma Puikkonen, aiheena oli hänen kirjansa Lupaus. Kirja kertoo tarinan äidistä, joka lasten saamisen myötä ahdistuu ilmastonmuutoksesta. Aiheesta on tullut kuulemma paljon ajankohtaisempi kuin Puikkonen kolme vuotta sitten kirjaa aloittaessaan saattoi kuvitella... Ja ihan samalta tuolilta istuen seurasin vielä kolmannen kirjailijahaastattelun, jonka aikana tungos olikin jo paljon kovempi: Pajtim Statovcia haastateltiin hänen kirjastaan Bolla. Kirja kertoo mahdottomasta rakkaudesta ääriolosuhteissa, ja arvosteluista päätelleen on aika varma Finlandia-ehdokas tänä vuonna. Kaikki kirjailijat ovat nykyään niin sliipattuja mediapersoonia, että Statovci vaikutti hurmaavan erilaiselta vastatessaan vähän rönsyilevästi ja päätyessä välillä kysymään "Anteeksi, mikä se kysymys olikaan?".

Hyvissä ajoin hiippailin paikalle A-hallin suurimmalle Agricola-lavalle ennen Jonas Hassen Khemirin esiintymistä. Hänen kirjansa Isän säännöt oli kesäni yllättävimpiä lukuelämyksiä. Khemiri oli NIIN ruotsalaisen charmikas kuin odottaa vain voi. Helsingin Svenska teaternissa esitetään Khemirin näytelmää Vi som är hundra, ja kirjailija oli ymmärtääkseni ennen kirjamessuja osallistunut ensi-iltaan. Ihan pisti miettimään teatterimatkaa Helsinkiin. Muuten Khemirin haastattelusta jäi mieleen kirjailijan kommentti siitä, miten kirjoittaminen on ihaninta juuri silloin, kun roolihahmot alkavat elää omaa elämäänsä ja alkuperäisistä juonikaavailuista on luovuttava, koska joku roolihenkilö tahtoo toisin.

Seuraavaksi siirryin Fiore-lavalle kuulemaan Anni Kytömäen ja Pauliina Rauhalan kommentteja siitä, millaista on, kun omasta kirjasta sovitetaan näytelmä. Myös haastattelijalla, Mike Pohjolalla, oli aiheeseen sanansa sanottavana. Lopputulema oli se, että prosessi oli mielenkiintoinen monin tavoin, mutta käsiohjelmaan ehdottomasti haluttiin huomautus siitä, että näytelmä on itsenäinen teos...

Tässä vaiheessa olinkin jo koko lailla ryydyksissä ja päätin suunnata syömään tukevan lounaan messuravintolaan. Lounas olikin yllättävän hyvä (mainio salaattipöytä!). Ainoa ongelma oli, että Loiri ja Tervo tunkivat ravintolaan asti valkokankaiden kautta häiritsemään ruokarauhaani. Tämä parivaljakko auditoriossa näytti aiheuttavan päivän suurimman tungoksen.

Pölyn hälvettyä auditorion tienolta, uskaltauduin paikalle seuraamaan keskustelua kustantajan ja kirjailijan suhteesta. Keskustelua veti WSOY:n Anna Carslon, ja mukana olivat kirjailijat Pajtim Statovci, Matti Rönkä ja Tuomas Kyrö. Koska kirjailijat olivat hyvin erityyppisiä, he edustivat myös hyvin erilaisia näkemyksiä. Kyrön ja Röngän kommentit olivat tyyliin "Minä kirjoitan, kustantaja myy ja toivottavasti paljon" -tyyliä ja vaihtuviin kustannustoimittajiin heillä ei tuntunut olevan tiiviimpää suhdetta. Statovci tuntui tässä mielessä olevan enemmän kustannustoimittajan ja kustantajan kanssa yhteistyötä tekevää tyyppiä. Mutta joka tapauksessa kaukana ovat ne ajat, kun kustantaja on hoivannut ja paaponut kirjailijoitaan, hankkinut asuntoja, maksanut velkoja jne. Ne ajat ovat ohi, kustantaminen  "is business as usual".

Vielä viimeinen kiekka tungoksessa ja pakorefleksi, bussiin ja kotiin. Näin sujui introvertin päivä aika mukavasti messutungosta vältellen, tai ainakin niin, että pystyi istumaan jossakin rauhallisessa paikassa tungoksen keskellä ja keskittymään kuulemaansa.