Ryoji Ikeda (Amox Rex 27.9.2023–25.2.2024)

On tunnustettava, että kun näin televisiossa esittelyn tästä Ikedan näyttelystä, ensimmäinen ajatukseni oli, että tuota en välttämättä mene katsomaan. Mutta niin vain kävi, että maanantai-iltapäivänä roikuin ensin Eläinmuseon ovessa, huomatakseni taas, että useimmat museot ovat suljettuja juuri maanantaisin... Paitsi Amos Rex, ja niinpä suuntasin askeleeni sinne.

Sattuneesta syystä olin aika väsynyt, ja ehkä juuri siksi vastaanottavaisempi tällaiselle digitaaliselle taiteelle. (No, ekan näyttelyhuoneen strobotaide piti ohittaa kyllä pikavilkaisulla...). Mutta seuraavan salin isot näytöt olivat väsyneessä mielentilassa tavallaan aika maagisia. Kun oli maanantai, museossa oli mukavan väljää. Pystyin rauhassa istumaan salin seinustalla ja uppoamaan isojen näyttöjen vaihtuvaan kuvastoon.

En ollut etukäteen juuri tutustunut siihen, mitä on esillä. Erilaiset datamassat valuivat valtavilla näytöillä. Osa oli ihan rekisteritekstiä tai numeerista tietoa, osa tuntui vahvasti taiteellisesti käsitellyltä datalta. Mutta pikkuhiljaa massasta alkoi erottua datatyyppejä: nämähän on jotakin astronomiaan ja tähtitieteeseen liittyviä juttuja - nämä on on kyllä lentokoneiden reittejä - onko nämä satelliittien reittejä maapallon ympäri - voisko tämä olla laserkeilausaineistoa - tää on kyllä selvä piirilevy - mutta nyt siirryttiin kyllä lääketieteeseen - mitäs aivokuvantamiseen ja solujen tutkimukseen liittyvää tässä on -  onko nämä kromosomeja? Myöhemmin sitten luinkin, että osa Amos Rexissä nähtävistä teoksista perustuu muun muassa NASA:n, Human Genome -projektin ja CERN:in massiivisesta aineistosta kerättyyn dataan.

Ikeda on aloittanut uransa elektronisen musiikin tekijänä sekä dj:nä, ja äänimaisema sikäli varmaan oli olennainen osa kokonaistaideteosta, mutta on tunnustettava, että se puoli näyttelyä meni kyllä minulta kokonaan ohi. 

Vierailu oli melko nopea, minulla oli  aikaa vajaa tunti, mutta kiitos taas museokortin, tämäkin vierailu kannatti tehdä! Kivasti tuuletti päätä, kun näki taas jotakin aivan ennalta odottamatonta, joka ehkä pyöräytti aivoja vähän uuteen asentoon.

Kupka Ateneumissa ja Magritte Amos Rexissä 19.5. saakka

Ateneum

Tsekkiläisellä František Kupkalla (1871–1957) oli pitkä elämä ja pitkä ura taiteilijana. Pitkän uran aikana myös tyyli ehti vaihtua monta kertaa. Niinpä Kupkan näyttelyn jälkeen oli sellainen olo, kuin olisi nähnyt useammankin  taidenäyttelyn. Retrospektiivinen näyttely oli laaja, kaikilta Kupkan kausilta oli mukana töitä ihan kunnolla. Aikaa meni myös näyttelyyn liittyvien filmien katsomiseen. Kupkan elämä vaikutti värikkäältä: satulasepän oppipojasta itsensä meediona elättäväksi taideopiskelijaksi, vuodet ensimmäisessä maailmansodassa jo melko iäkkäänä vapaaehtoisena jne. jne. Tämä kuvapari joka tervehti näyttelyyn tullessa ja poistuessa kuvasi hienosti elämän pitkää kaarta:

Tuntuu ihmeelliseltä ajatella, että ihminen on noin muuntautumiskykyinen: tuotanto kulkee perinteisistä muotokuvista kohti abstraktia ilmaisua. Musiikilla ja sen ilmaisemisella oli merkitystä tuotannon eri vaiheissa, ja musiikkia oli tuotu myös näyttelytilohin.  Alkuvaiheen väri- ja muotorikkaissa saleissa musiikkina soi Bach, myöhemmissä niukan ilmaisun näyttelysaleissa taustalla soi jazzkin. Jos haluaa yhdellä työllä kuvata Kupkan tuotantoa, tämä Pianon koskettimet, Järvi (1909) on hyvä valinta. Taustan värikäs maisema vaihtuu etualalla jo melko abstraktilta vaikuttavaan pianon koskettimistoon - tämä kuvaa hyvin maalauksen ja musiikin yhteyttä Kupakan tuotannossa ja toisaalta siirtymää esittävästä taiteesta aina vain pelkistetympään abstraktiin taiteeseen.

Amos Rex

Vaelleltuani Kupkan näyttelyssä pari tuntia, saavuin Amos Rexiin jo vähän väsyneenä. René Magritten (1898-1967) näyttely oli kuitenkin Kupkan näyttelyä paljon suppeampi, joten jaksoin katsoa senkin ihan hyvin.

Magrittenkin tuotannossa oli erilaisia vaiheita, mutta ihan niin dramaattisia muutoksia hänen tuotannossaan ei tapahtunut kuin  Kupkalla - surrealismi oli mukana lähes alusta asti. Ehkä erilaisinta Magrittea edustavat toisen maailmansodan aikainen Renoiria mukaileva vaihe ja sen jälkeinen yhtä näyttelyä varten tehty "sikailuvaiheen" teossarja, joka otti vaikutteita mm. sarjakuvasta. Näyttelyn melko pienistä teomääristä huolimatta mukana oli töitä hyvin eri kausilta.

Näyttelysalin seinälle oli siteerattu Magritten lausumaa: "Käytin esimerkiksi tavallista vaaleansinistä taivaan esittämiseen. Porvaristaitelija sen sijaan maalaisi taivaan päästäkseen esittelemään tietyn suosikkisinisensä tietyn lemmikkiharmaansa rinnalla.". Magritten taivas totisesti on sininen ja rakastan sitä sinistä, katsokaapa tätä  Les Perfections célestes -maalausta (1930):

+ Studio Drift Elemental myös 19.5. asti Amos Rexissä

Pois lähtiessä ajattelin nopeasti vilkaista sen uutiskuvissakin nähdyn leijuvan betonikuution. Ja olihan se kiintoisa. Mutta sydämeni vei viereisessä salissa oleva saman ryhmän Fragile Future -teos, joka ensi näkemältä näytti vain isohkolta valoteokselta: lamppuja, isoissa himmelimäisissä muodostelmissa. Mutta kun tarkemmin katsoi, huomasi, että lamppu näyttikin pörröiseltä voikukkapallolta... Oli ihan pakko katsoa ryhmän työskentelyä kuvaavat videotkin, joista selvisi että totta mooses Fragile Futureen on liimattu älytön määrä ihan oikeita voikukan hahtuvia... Hieno kannanotto luonnon ja teknologian yhteensovittamisesta!

Kannattaa siis ottaa suunnaksi Helsingin taidemuseot - eikä vain  nämä. Nyt on hienoja näyttelyjä joka paikassa.

Kannattiko jonottaa puoli tuntia? : Amos Rex ja teamLab

No kyllä kannatti. Jo pelkän arkkitehtuurin takia. Vanha osa, funkkistyyliä edustava Lasipalatsi, on valmistunut vuonna 1936. Amos Rexin museon rakennustyöt ja siihen liittyvät Lasipalatsin peruskorjaustyöt alkoivat tammikuussa 2016. Rakennusprojektissa vanha Lasipalatsi ja maan alle sijoittuva taidemuseon uudisosa on nivottu hienosti yhteen.  Lasipalatsiin sijoittuvat uuden taidemuseon sisäänkäynti, myymälätilat, aulatilat ja museokonseptiin liittyvä elokuvateatteri Bio Rex (pakko päästä katsomaan sinne joku elokuva!). Myös museovieraita palvelee Amos Rexin välittömässä yhteydessä tyylikäs Cafe / Bar / Ravintola Lasipalatsi. Tässä muutama kuva näistä hienosta funkkistiloista:

Bio Rexin aula Eduskuntatalo-näkymin

Bio Rexin aitiot, siis AITIOT!

Bar Lasipalatsin eleganssia

Uudet, holvimaiset näyttelytilat löytyvät maan alta. Holvithan näkyvät Lasipalatsin tapahtuma-aukiolle kupoleina, jotka näyttivät herättävän aukion eloon ihan arkiaamunakin - kiipelijöitä ja ikkunoista kurkistelijoita riitti... Tässä kuvia katosta ja kattoikkunoista museon ala-aulassa:

Näyttelyksi Amos Rex lupailee mm. teknisesti kokeilevaa nykytaidetta. Ja kuten kaikki uutisten jonotuskuvista varmaan tietävät, Amos Rexin avajaisnäyttelystä vastaakin tokiolainen taiteiljakollektiivi teamLab digitaalisella taiteellaan. Maanantaina käydessämme jonot eivät olleet kuitenkaan niin hillittömät kuin uutiskuvista voisi päätellä.

Pidin teamLab-näyttelystä kovasti. Tilat imivät väkijoukot sisäänsä ihmeellisellä tavalla. Pimeissä saleissa pystyi vaeltamaan omiin vaikutelmiinsa vajoten ja muut ympärillä eivät häirinneet. Mielummin päinvastoin: oli ilo katsoa lasten riemua ja reaktioita taiteeseen. Juuri lapsia ajatellen oli hieno idea, että Graffiti Nature -salin teokseen saattoi osallistua värittämällä oman kuvansa. Oma lintumme ilmeisesti kohtasi kuolemansa heti skannaamisen jälkeen  "ekosysteemissä" niin nopeasti, että emme ehtineet sitä edes nähdä heijastettuna...:

Yhteistyöllä väritetty lintumme

Samainen Graffiti Nature -teos sai minut näkemään oman aviopuolison aivan "uudessa valossa", kun musta nahkatakki toimi mainiona alustana heijastuksille.  Merta ja veden liikettä kuvaavat salit teoksineen (Black Waves ja Vortex of Light Particles) taas rauhoittivat ja saivat verenpaineen laskemaan.

Jäi luottavainen olo, että Amos Rexiltä on lupa odottaa hienoja elämyksiä myös jatkossa.