Toukokuu kansalaisopiston kudontakursilla

Vaikka mielelläni esiinnyn kulttuurinharrastajana ja kukkahattutätinä, usein käy niin, että arjen pyörityksessä huomaan kulttuuriharrastusten  jääneen kovin vähiin. Niin kävi myös tänä keväänä. Useat käytännön harrastukset jyräsivät kulttuurin 6-0. Myöhästynyt kevät tiivisti kevättöiden (puutarhatyöt, ikkunanpesut jne.) periodin  lyhyeksi ja tiiviiksi. Samoihin aikoihin kotona suunniteltiin ja teetettiin vessaremonttia. Ja lopullisen niitin kulttuuriharrastusten laiminlyöntiin antoi ilmoittautuminen kansalaisopiston kevätkudontakurssille, joka alkoi huhtikuun viimeisinä päivinä ja loppui 6. kesäkuuta. Toisaalta käsityö on toki laajasti ajatellen kulttuuria ja siihen liittyvä suunnittelu vaatii luovuutta siinä missä kuvataidekin.

Kudontakurssin aikana lueskelin Hanna hurahti -käsityöblogin postausta aiheesta. Jos kiinnostaa, niin se on hyvä kuvaus kankaanlaitosta, ja postauksesta käy ilmi, että mistään helposta hommasta ei tosiaankaan ole kyse - respektiä siis menneille sukupolville! Minun päämotiivini kurssille menoon olikin opetella laittamaan mattokangasta, jotta joskus pystyisin sen tekemään omin päin kotonakin. Tavoitteeseen on kyllä matkaa, koska kankaan laiton salat eivät selviä yhdellä tai kahdellakaan kerralla... Nyt oli  kuitenkin tilaisuus  tehdä oma mattokangas ihan loimen luomisesta alkaen. Onnekseni kurssilla oli paljon kokeneita osallistujia, jotka eivät juuri neuvoja kaivanneet, ja äärimmäisen kärsivällinen ja mukava opettaja, joka jaksoi neuvoa aloittelijaa. Aika intensiivinen kuukausi kyllä oli, kymmeniä tunteja siinä hurahti. Kutomaluokkaan sai avaimen ja olinkin siellä aika kummallisiin aikoihin, usein iltamyöhällä.

Alussa oli 12 metriä mattolointa...

... ennen kuin  kutomaan päästään, takana on jo paljon työtunteja.

Mattojen kutominen oli projektin sivutuote, vaikka ainahan uusia mattoja on mukava saada! Eteisen mattoja varten minulla oli valmiina äidiltä jääneitä mustia ja valkoisia trikookuteita ja lisäksi revin sinisävyisiä pussilakanoita kuteiksi. Samoin haltuuni oli päätynyt kelta-valko-vihreitä lakanoista revittyjä kuteita ja niiden pariksi ostin opettajalta vyyhden tiilenväristä ontelokudetta. Että tarpeet olivat lähdes ilmaisia. Pidän oikein vanhanaikaisista raitamatoista ja kun  kotona on lautalattiat, ne mielestäni myös sopivat meille. Sitten vaan sommitelemaan raitoja, niin että kuteet riittivät optimaalisesti.

Tässä on tulos -  sini-valko-mustat eteisen matot ja monenkirjava keittiön kesämatto:

Käsityön merkeissä töissä

Joskus (tosin harvoin!) töissä on niin kivaa, että melkein hävettää, että siitä maksetaan palkkaakin. Tänä syksynä olen saanut osallistua töissä pariin käsityöjuttuun, joiden yhteydessä tuo tunne on päässyt yllättämään. Ensimmäinen tällainen tilaisuus oli lokakuussa kirjastolla järjestetty Suuri käsityöilta. Illan kirjoja julkaisseista käsityöläisvieraista suurin osa oli ihan kotikulmilta. Kaikki he kertoivat työuristaan mukaansa tempaavasti ja samoin siitä, miten olivat päätyneet kirjantekijöiksi. Tilaisuudessa oli mukava tunnelma, ja yleisöllä oli paljon kysymyksiä vieraille.

Maria Malmström, intohimoinen nukkekotiaskartelija, julkaisi tänä vuonna jo kolmannen kirjansa Nukkekoti Väinölän elämästä (Nukkekoti Väinölän joulu, Tammi 2015). Kirjan tekemisen ohella häntä on pitänyt kiireisenä Onnelin ja Annelin talvi -elokuvan lavastukseen osallistuminen. Elokuvassahan pikkuruinen Vaaksanheimon väki asustelee tyttöjen nukkekodissa. Nukkekotiaskartelijalle roska ei ole roska, vaan kaikkea katsotaan kuulemma sillä silmällä, mitä siitä saisi tehtyä. Nukkekoti Väinölällä on oma blogisivukin, jossa pääsee tutkimaan miniatyyrimaailmoita.

Potkukelkan tekoa Nukkekoti Väinölän tapaan -kirjassa

Pirkko Kuusela on seudun käsityöalan grand old lady, joka on julkaissut jo aiemmin pari kirjaa (Himmelikirja ja Vanhat farkut uusiksi). Hän ja Sirpa Eloranta ovat tänä syksynä tehneet yhdessä uuden kirjan,  Munankuorimosaiikki (Moreeni, 2015). Illan aikana tuli selväksi, että aika paljon kananmunankuoria tarvitaan, jos vaikkapa pöytää ryhtyy niillä päällystämään. Leipomoista ja suurtalouksista kuoria kuulemma saa, he vastasivat, kun yleisö ihmetteli, millaista mahtaa olla kananmunien kulutus rouvien talouksissa....

Munankuoret voi laittaa joko suurpiirteisemmin tai tarkasti asetellen

Kauimpaa tullut vieras oli Seija Saarinen Aurasta. Hän on ollut toimittamassa suosittuja Tölkkidesign-kirjoja. Tänä syksynä ilmestyi niitä jo toinen (Paasilinnan kustantamana). Kaikki illan käsityövieraat käyttävät melko mielikuvituksellisia materiaaleja, mutta tölkkiklipsut ovat mielestäni ihmeellisimmät - miten kukaan ikinä voi keksiä, että niistäkin voi tehdä kaikkea kaunista? Seijalle tutuin materiaali tuntui kuitenkin olevan kahvipussit, ja hän on tehnyt kirjan myös niiden käytöstä askartelussa (Kahvipussin uusi ulottuvuus, Paasilinnan 2012).

Tölkkidesign-kirjan ykkösosan kuvitusta

Syksyn toinen mieltä ilahduttanut käsityötapahtuma taas oli viime viikonloppuna Pelipäivämme yhteydessä. Me pari kirjastolaista ohjasimme kirja-askartelua kirjaston vanhoista poistokirjoista. Lupasimme ohjata muutaman yksinkertaisen mallin tekoa, mutta kirjallisia ohjeita ja materiaaleja toki tarjosimme käyttöön vaikka minkälaisiin malleihin. Askartelupajaan osallistui kaikenikäisiä ihmisiä, osa teki töitä monta tuntia, osa vain poikkesi Pelipäivän muiden rientojen välissä tekemässä jotakin pienempää. Ihmiset juttelivat keskenään ja tuntui että kaikilla - lapsilla ja aikuisilla - oli mukavaa. Minusta on ihanaa ajatella, että kirjasto voisi olla paikka, jossa saa kontaktin toisiin ihmisiin - ja tämä paja tosiaan toimi niin. Voi kun vielä keksisi sen, mikä on se tapahtumakonsepti, johon ihmiset saisi koottua juttelemaan lukemisestaan yhtä innokkaasti!

Joulukuusikartio ja siili olivat päivän suosikit

Kasvivärjäystä

Osallistuin heinä-elokuun vaihteessa paikallisen kansalaisopiston kaksipäiväiselle lankojen kasvivärjäyskurssille. Kurssi pidettiin opiston kesämökin rannassa. Etukäteen hieman pelotti, kun säätiedotuksissa lupailtiin hurjaa ukkosmyrskyä ensimmäiselle päivälle. No, onneksi keli oli aika kohtuullinen, toisena päivänä sitten suorastaan ihanteellinen.

Olin tehnyt valmiiksi n. 50 gramman vyyhtejä 7 veljestä -langasta, valkoisesta, luonnonvalkoisesta ja vaaleanharmaasta. Kurssin ekana päivänä mulle sitten selvisi, että vyyhtiin kannattaa laittaa muutama väljä pasmalanka estämään vyyhdin sotkeutumista ja tietysti joka vyyhteen myös haltijalanka, josta sitä sitten roikotetaan väripadoissa kepin varassa. Hyväksi haltijalangaksi osoittautui kurssilta saatu moppilanka (vyyhtejä selvitellessä esim. kalalanka tuntui erittäin helposti sotkuun menevältä...).

 

Ensimmäisenä päivänä pääsin keittelemään värilientä kuivuneista kielon lehdistä, joita itsekin olin kotoa kerännyt. Kuivasta kielosta muuten tuli tosi kaunis vaaleanruskea sävy, ei yhtään vihertävä. Rannalla oli pitkä rivi patoja tulella, kasveina kielon lisäksi esim. kuusenkävyt, suopursu, nokkonen ja vähän vieraampana aineena kokenilli. Näytimme varmaan vähän noita-akoilta siinä yltyvän tuulen ja myrskyn keskellä patoja hämmennellessämme.

 

Ehdimme ensimmäisenä päivänä vasta keittää kieloliemen. Kielolle riitti se, että lehtiä keiteltiin 1 tunti. Seuraavana aamuna jatkoimme siivilöimällä liemen ja lämmittämällä sen n. 50 asteeseen. Esikastellut vyyhdet upotettiin liuokseen. Sitten liuosta lämmitettiin muistaakseni johonkin 70-80 asteeseen ennen kuin lisättiin puretusaine, aluna. Alunan lisäämisen ajaksi langat otettiin pois liuoksesta ja alunan liuettua pantiin takaisin. Sitten väriliemi lämmitettiin n. 90 asteeseen ja pidettiin lankoja siinä lämpötilassa tunnin ajan. Lopuksi liuosta jäähdyteltiin hiiiiiitaaaasti ja jäähtyneet vyyhdet huuhdeltiin järvessä ja laitettiin langoille kuivumaan. Villalanka kestää kuulemma vanuttumatta suuriakin lämpötilan vaihdoksia, jos kuumentaminen ja jäähdyttäminen tapahtuu hitaasti.

Päivien aikana tehtin tosi monenlaisia väripatoja ja eri liemistä tehtiin vielä jälkivärjäyksiä ja sekoituksia, joten tuloksena oli monenlaisia lankoja. Koetin dokumentoida lankani hyvin (eli mikä oli pohjaväri ja millainen väriliemi), mutta siinä kiireessä tahtoi kyllä mennä muistiinpanot vähän sekaisin. Mitähän niistä langoista sitten tekisi?