Syysretki Aulangonjärven ympäri

Tällaisena harmaana marraskuun päivänä tekee mieli palata aurinkoisempiin muistoihin...

Siis: oli kaunis syyspäivä luvassa ja jotenkin tuntui, että pitäisi lähteä katsomaan jotakin tavallisesta arjesta kohottavampaa maisemaa, ihan kotoinen metsä tai pururata ei tuntunut riittävän. Auton nokka siis kohti Aulankoa. Aulanko on kiva vierailupaikka ihan nopeasti ohi ajaessakin. Usein on piipahdettu näkötornissa maisemia ihailemassa (kyllä, ymmärrän miksi kaikki intoutuvat puhumaan kansallismaisemasta ja Sibeliuksesta tornissa käytyään). Joskus poiketaan myös kahvilla tornin juurella olevassa kahvilassa. Joskus on riittänyt matkan katkaisuun jäätelö joutsenlammen rannalla.

Mutta nyt oli retkimieli ja mukaan pakattiin siis eväät ja kahvit termospulloon. Suuntana Aulangonjärven polku (pituus n. 6 km), joka siis kiertää koko Aulangonjärven ympäri. Polku kulkee järven länsipuolella osittain Aulangon luonnonsuojelualueella, itäpuolella 2018 perustetulla Sibeliuksen metsän luonnonsuojelualueella. Polku on merkitty maastoon sekeästi keltaisin maalimerkein. Ajoimme auton Aulangon Luontoliikuntakeskuksen parkkipaikalle (= entinen Aulangon ulkoilumaja), siitä oli hyvä startata.

Alkumatka kuljettiin ihan hiekkatietä ja golfkentän laitaa, mutta sitten päästiin metsään:

Melko jyrkkä rinnettä päädyttiin Käärmekallion (Kärmeskallion?) näköalapaikalle, jossa eväsvoileivät ja kahvit olikin kiva nauttia lämpimässä auringonpaisteessa maisemaa ihaillen. Näkötorni oli nyt siis vastarannalla, hyvät on näkymät tältäkin puolelta.

Toiseen suuntaan jatkaessa saimmekin laskeutua portaita pitkin, näitä ei ollut kun edellisen kerran kävimme täällä (mutta siitä onkin jo kymmenisen vuotta).

Eteen päin kuljettiin tiiviisti järven rantaa noudattelevia pitkospuita.

Vaihtelevalla reitillä vastaa tuli vielä viljava peltoaukio...

... ja ihana John Bauer -tyyppinen satumetsä.

Muistathan, että kuvat suurenevat kun niitä klikkaa. Lisää ihania kuvia näet vaikka tästä Retkipaikka-sivuston artikkelista.

Kesäyön marssi Tuusulassa 10.6.

En ole mikään erähenkinen vaeltaja, mutta tykkään kyllä kävellä. Täydellinen kesäpäivä voisi siis olla mielestäni sellainen kuin pari vuotta sitten Sastamalan omatoimisella kirkkovaelluksella viettämämme.

Niinpä innostuin heti, kun eräs tuttava antoi Facebookissa vinkin tapahtumasta nimeltä Kesäyön marssi. Tapahtumaa järjestää vuosittain Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) (!), ja vaikka en mitenkään erityisen maanpuolustushenkinen ole, tapahtuman konsepti vaikutti niin hyvältä, että pitihän se käydä katsastamassa. Valitsimme kävelypaikaksi Tuusulan 10.6. ja reitiksi ennakkoluulottomasti Pienen Tuusulajärven kierron eli 32 km.

Eilen siellä sitten käytiin. Sää oli loistava, sen hienompaa kesäyötä on mahdoton kuvitella. Kello 18 starttasi useampi sata kävelijää eri matkoille (7/18/32/46 km). Mutta ei se mikään hirveä massojen tapahtuma ollut, onneksi. Porukka hajosi nopeasti eri reiteille ja oli mahdollista kävellä ihan omassa rauhassa kesäiltaa ja -yötä kuunnellen, niin kuin toivoin. Peltoaukeilla kiurujen liverrys oli tauotonta ja kuulimmepa käenkin  kukkuvan. Me seurailimme punaisia opasteita:

Reittimme  käväisi vain ajoittain Tuusulajärven rannoilla, mutta mukavia maalaismaisemia oli kosolti reitin varrella. Jonkin verran piti kävellä asfaltillakin, mutta kokeneemmat kävijät kiittelivät nimenomaan runsaita metsäosuuksia ja mahdollisuutta kävellä maastossa. Aikaa meni 6 tuntia ja 45 minuuttia ja takaisin urheilukeskuksella olimme siis klo 00.45. Että ihan kesäyöksi se kääntyi. Yön kruunasi hieno täysikuu, joka näytti taivaanrannassa tapansa mukaan oranssilta ja suurelta. Kuustakaan ei ollut apua viimeisillä kilometreillä, jotka taivallettiin metsässä otsalampun valossa.

Luonto oli kukkeimmillaan:

Hieno reissu siis, voisin ottaa uusiksi. Ehkä kuitenkin lyhyempi matka riitäisi. 32 km olisi  vaatinut mahdollisuuksia  pitkienkin taukojen pitämiseen. Ja valitettavasti valmistautuminenkin oli aivan olematonta eli jalat kipeytyivät aika lailla jo kävellessä. Tänään on siis ollut aika kankea olo. Iltaa kohti alkaa helpottaa, pyöräily teki jaloille hyvää. Hiertymiltä ja rakoilta kyllä vältyin, jalkojen rasvaus vaseliinilla ja kahdet sukat suojasivat niiltä aika hyvin.

Se on sanottava että lihakeitto maistui mainiolta kävelyn päätteksi, myöhäisestä ajankohdasta huolimatta ja istuminen tuntui taivaalliselta :)

Tämän vuoden marsseista on vielä tulossa 19.8. Jyväskylän marssi ja ensi vuonna varmaan taas vähän eri paikkakunnat kuin tänä vuonna. Luulenpa, että tämä ei jäänyt viimeiseksi marssikseni, ehkä ensi vuonna lyhyempi matka Turussa?

Metsäretkillä mm. Saaren kansanpuistossa

On ollut vähän kiireitä, töissä ja kotona, niin kuin monilla näin syksyisin. Takana 6-päiväinen työviikko, töistä kotiin siinä lauantai-iltapäivällä. Miten lievittää väsynyttä ja vähän stressaantunuttakin oloa? No, mennään metsään, kun on kaunis ilmakin!

Ja metsässä sitten oltiin, sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantai-iltapäivänä ajeltiin 10 kilometrin päähän, Saaren kansanpuistoon, kävelemään sellainen pieni luontopolku. Ilman mitään tavoitteita, ihan vain ihailemaan syksyistä luontoa. Kahvit oli mukana termospullossa. Ja sinne metsään se jäi, viikon työväsymys.

Saaren kansanpuisto on hauska paikka, sinne kannattaa poiketa kauempaakin. Siellä voi tehdä pientä patikointia helpoilla poluilla, paistaa vaikka makkarat laavupaikoilla. Kesällä se on hieno, lapsiperheillekin sopiva uimapaikka. Kesäaikaan voi myös poiketa Kaukolanharjun näkötornilla.

Puiston historia on mielenkiintoinen ja kytkeytyy siis läheiseen Saaren kartanoon. Aikoinaan Saaren kartanon omistajia ovat olleet muun muassa de la Chapellet eli Edelfeltin vaimon suku - ja Edelfelt on maalannutkin näkymiä kansanpuistonkin alueelta. Sittemin kartanon omisti apulaiskaupunginjohtaja Erik von Frenckell (häneltä kartano siirtyi  tyttärelle, Vivica Bandlerille). Kansanpuisto perustettiin yleiseksi virkistys- ja vapaa-ajanviettopaikaksi jo von Frenckellin aikaan, vuonna 1932, kun Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys vuokrasi maat Saaren kartanolta.

Nykytietoa puistoalueesta löytyy Luontoon-sivustolta.

Sunnuntaina rymyttiin sitten sen tarkemmin täsmentämättä ihan vaan lähimetsiä sienten perässä ja saalista löytyi mukavasti...

Syysretki Melkuttimille

Kun ilmat alkavat kylmetä, palaan hetkeksi alkusyksyn leppeämpiin tunnelmiin. Syyskuun puolivälissä oli jokin ihanan aurinkoinen viikonloppu ja päätimme suunnistaa metsään. Tarkoitus oli vähän katsella puolukoitakin, mutta (kaikeksi onneksi) puolukat loistivat poissaolollaan ja saimme keskittyä ihan luonnosta nauttimiseen.

Savosta tulleena sitä kaipailee aina välillä vettä, järvimaisemia. Silloin on paras ottaa suunta Hämeen järviylängön alueelle. Tällä kertaa suunnistimme Melkutin-järville. Kuten Metsähallituksen sivuilla sanotaan, kohde on "oivallinen päiväretkikohde myös perheen pienimmille", joten se sopii siis myös tällaiselle sunnuntairetkeilijälle. Melkuttimet ovat kuitenkin myös osa isompaa vaellusreitistöä, joten tuonakin sunnuntaiaamuna laavujen lähellä teltoista kömpi esiin sellaisia tosiretkeilijän näköisiä yöpyjiä, jotka lienevät vaeltaneen sinne kaukaakin. Melkuttimiltakin pääsee vaikka mihin suuntaan, kuten alueen opasteista selviää:

On kyllä ihan ihme, että tuollainen paratiisi on säilynyt rantarakentamiselta ja kesämökkiasutukselta. Maasto on helppokulkuista mäntymetsää, jossa on kunnon polut. Punkaharjun maisemat tulevat paikka paikoin mieleen, joissakin harjukohdissa. Syksyn värejä näkyi jo jonkin verran.

Järvet ovat uskomattoman kirkasvetisiä - eipä ihme että siellä onkin urheilusukeltajien harjoittelupaikka. Kesällä siellä pääsee pulahtamaan uimaan helposti ja laavupaikkojakin on tarjolla säännöllisin välimatkoin.