Hömppäkirjalista

Yle haastaa ihmiset paljastamaan, mihin kirjaan tarttuu, kun hakee maksimaalista rentoutusta ja viihtymistä.

Tässäpä mun 5 hömppäsuosikkia, vähän satunnainen valikoima ikisuosikkeja ja uudempia  ja muutenkin hyvin erityyppisiä:

1) Hilja Valtonen. Mikä vaan käy, mutta Vaimoke ja Nuoren opettajattaren varaventtiili ovat suosikkejani.
2) Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarina -sarja on ollut täydellinen viihdyttäjä rentoutumista kaivatessa, aikuisten satu. Muut Mustoset ei ole niin puraisseet.
3) Liane Moriarty, Australian lahja maailmalle. Jännitettä on niin, että kirjat on luettava yhdeltä istumalta - hyvän hömpän perusvaatimuksia onkin, että kirjaa ei malttaisi laskea käsistä.
4) Pirkko Saisio: Spuuki Spidermän ja raju Nonna (Siltala, 2017) on se kirja, jota  juuri nyt luetaan illalla ääneen ja nukahdetaan hyvillä mielin.
5) Jari Järvelä: Minä, kaupunginjohtaja : Kontiolasta kajahtaa (Tammi, 2017). Tälläkin on hyvä nollata päätä juuri nyt, kesälomalla.

Toukokuu kansalaisopiston kudontakursilla

Vaikka mielelläni esiinnyn kulttuurinharrastajana ja kukkahattutätinä, usein käy niin, että arjen pyörityksessä huomaan kulttuuriharrastusten  jääneen kovin vähiin. Niin kävi myös tänä keväänä. Useat käytännön harrastukset jyräsivät kulttuurin 6-0. Myöhästynyt kevät tiivisti kevättöiden (puutarhatyöt, ikkunanpesut jne.) periodin  lyhyeksi ja tiiviiksi. Samoihin aikoihin kotona suunniteltiin ja teetettiin vessaremonttia. Ja lopullisen niitin kulttuuriharrastusten laiminlyöntiin antoi ilmoittautuminen kansalaisopiston kevätkudontakurssille, joka alkoi huhtikuun viimeisinä päivinä ja loppui 6. kesäkuuta. Toisaalta käsityö on toki laajasti ajatellen kulttuuria ja siihen liittyvä suunnittelu vaatii luovuutta siinä missä kuvataidekin.

Kudontakurssin aikana lueskelin Hanna hurahti -käsityöblogin postausta aiheesta. Jos kiinnostaa, niin se on hyvä kuvaus kankaanlaitosta, ja postauksesta käy ilmi, että mistään helposta hommasta ei tosiaankaan ole kyse - respektiä siis menneille sukupolville! Minun päämotiivini kurssille menoon olikin opetella laittamaan mattokangasta, jotta joskus pystyisin sen tekemään omin päin kotonakin. Tavoitteeseen on kyllä matkaa, koska kankaan laiton salat eivät selviä yhdellä tai kahdellakaan kerralla... Nyt oli  kuitenkin tilaisuus  tehdä oma mattokangas ihan loimen luomisesta alkaen. Onnekseni kurssilla oli paljon kokeneita osallistujia, jotka eivät juuri neuvoja kaivanneet, ja äärimmäisen kärsivällinen ja mukava opettaja, joka jaksoi neuvoa aloittelijaa. Aika intensiivinen kuukausi kyllä oli, kymmeniä tunteja siinä hurahti. Kutomaluokkaan sai avaimen ja olinkin siellä aika kummallisiin aikoihin, usein iltamyöhällä.

Alussa oli 12 metriä mattolointa...

... ennen kuin  kutomaan päästään, takana on jo paljon työtunteja.

Mattojen kutominen oli projektin sivutuote, vaikka ainahan uusia mattoja on mukava saada! Eteisen mattoja varten minulla oli valmiina äidiltä jääneitä mustia ja valkoisia trikookuteita ja lisäksi revin sinisävyisiä pussilakanoita kuteiksi. Samoin haltuuni oli päätynyt kelta-valko-vihreitä lakanoista revittyjä kuteita ja niiden pariksi ostin opettajalta vyyhden tiilenväristä ontelokudetta. Että tarpeet olivat lähdes ilmaisia. Pidän oikein vanhanaikaisista raitamatoista ja kun  kotona on lautalattiat, ne mielestäni myös sopivat meille. Sitten vaan sommitelemaan raitoja, niin että kuteet riittivät optimaalisesti.

Tässä on tulos -  sini-valko-mustat eteisen matot ja monenkirjava keittiön kesämatto:

Kesäyön marssi Tuusulassa 10.6.

En ole mikään erähenkinen vaeltaja, mutta tykkään kyllä kävellä. Täydellinen kesäpäivä voisi siis olla mielestäni sellainen kuin pari vuotta sitten Sastamalan omatoimisella kirkkovaelluksella viettämämme.

Niinpä innostuin heti, kun eräs tuttava antoi Facebookissa vinkin tapahtumasta nimeltä Kesäyön marssi. Tapahtumaa järjestää vuosittain Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) (!), ja vaikka en mitenkään erityisen maanpuolustushenkinen ole, tapahtuman konsepti vaikutti niin hyvältä, että pitihän se käydä katsastamassa. Valitsimme kävelypaikaksi Tuusulan 10.6. ja reitiksi ennakkoluulottomasti Pienen Tuusulajärven kierron eli 32 km.

Eilen siellä sitten käytiin. Sää oli loistava, sen hienompaa kesäyötä on mahdoton kuvitella. Kello 18 starttasi useampi sata kävelijää eri matkoille (7/18/32/46 km). Mutta ei se mikään hirveä massojen tapahtuma ollut, onneksi. Porukka hajosi nopeasti eri reiteille ja oli mahdollista kävellä ihan omassa rauhassa kesäiltaa ja -yötä kuunnellen, niin kuin toivoin. Peltoaukeilla kiurujen liverrys oli tauotonta ja kuulimmepa käenkin  kukkuvan. Me seurailimme punaisia opasteita:

Reittimme  käväisi vain ajoittain Tuusulajärven rannoilla, mutta mukavia maalaismaisemia oli kosolti reitin varrella. Jonkin verran piti kävellä asfaltillakin, mutta kokeneemmat kävijät kiittelivät nimenomaan runsaita metsäosuuksia ja mahdollisuutta kävellä maastossa. Aikaa meni 6 tuntia ja 45 minuuttia ja takaisin urheilukeskuksella olimme siis klo 00.45. Että ihan kesäyöksi se kääntyi. Yön kruunasi hieno täysikuu, joka näytti taivaanrannassa tapansa mukaan oranssilta ja suurelta. Kuustakaan ei ollut apua viimeisillä kilometreillä, jotka taivallettiin metsässä otsalampun valossa.

Luonto oli kukkeimmillaan:

Hieno reissu siis, voisin ottaa uusiksi. Ehkä kuitenkin lyhyempi matka riitäisi. 32 km olisi  vaatinut mahdollisuuksia  pitkienkin taukojen pitämiseen. Ja valitettavasti valmistautuminenkin oli aivan olematonta eli jalat kipeytyivät aika lailla jo kävellessä. Tänään on siis ollut aika kankea olo. Iltaa kohti alkaa helpottaa, pyöräily teki jaloille hyvää. Hiertymiltä ja rakoilta kyllä vältyin, jalkojen rasvaus vaseliinilla ja kahdet sukat suojasivat niiltä aika hyvin.

Se on sanottava että lihakeitto maistui mainiolta kävelyn päätteksi, myöhäisestä ajankohdasta huolimatta ja istuminen tuntui taivaalliselta :)

Tämän vuoden marsseista on vielä tulossa 19.8. Jyväskylän marssi ja ensi vuonna varmaan taas vähän eri paikkakunnat kuin tänä vuonna. Luulenpa, että tämä ei jäänyt viimeiseksi marssikseni, ehkä ensi vuonna lyhyempi matka Turussa?