Syksy tuli ja kesän hyötyliikunnan jälkeen alkoi taas tuntua, että kroppa kaipaa jotain tehokkaampaakin. Sormet eivät laskeudu juuri polvia alemmaksi. Niska narisee päätä kääntäessä. Sieltä täältä kolottaa... En ole oikein keksinyt mitään innostavaa harrastusta tänä syksynä, ja niinpä ajattelin, että olisikohan aika panostaa ruumiinkulttuuriin?
Monen kuukauden tauon jälkeen suunnistin eilen siis bodybalancetunnille. Balancehan on osa hyvin tuotteistettua Les Mills -tuntiperhettä, johon kuuluu erilaisia jumppia kuten bodystep, bodycombat jne. jne. Sinänsä hyvä idea: samat jumpat pyörivät ympäri maailman standardoituina ja samanlaisina. Voit poiketa tunnille vaikka New Yorkin jumppasaleille lomalla ollessasi, musiikki ja liikkeet ovat samat. (No, kyllä minäkin kerran kävin Kajaanissa kokeilemassa toimiiko konsepti, ja toimihan se...). Ohjelmat vaihtuvat kaikkialla kolmen kuukauden välein.
Balance on rauhallinen, mutta tehokas jumppa, joka perustuu joogaan, tai chin ja pilatekseen. Kotipaikkakunnan joogaryhmät ovat olleet makuuni hieman liian rauhallisia, koska tunnustettakoon, että rentoutuminen on minulle välillä ylivoimaisen vaikeaa. Balance alkaa aina tai chi -lämmittelyllä ja jatkuu siitä joogan aurinkotervehdyssarjan kautta erilaisiin (välillä haastaviinkin) voima- ja tasapainoliikkeisiin. Lopussa on kiertoja, venytyksiä ja LYHYT rentoutus.
En malta olla esittelemättä suurinta saavutustani eli lintu-asentoa (tämä on kyllä balancen vaikeimpia liikkeitä ja kuuluu jumppaohjelmaan hyvin harvoin...). Lintu-asennossa nojataan käsien varaan eteen niin, että polvet ovat käsiä vasten, ja sitten irrotetaan jalat maasta! Vaatii aika hyvää tasapainoa, että ei tuuskahda nenälleen.
Lähes parasta tässä jumpassa on musiikki. Olen hyvin "musiikilla käyvä" jumppari ja jokunen jumppa on tullut hylätyksi karmean musiikin takia. Esim. paikallisen urheiluseuran sinänsä ihanassa puistojumpassa soitettiin humppaa - ja minä en kestänyt... Balancetuntien musiikeista olen ollut jopa niin innostunut, että olen kuunnellut artistien levyjä ihan muutenkin (esim. Moby ja Coldplay ovat balancetuttavuuksia vuosien varrelta).
Keski-ikäisen elämä ei ole aina kivaa. Blogin tarkoitus on tietoisesti etsiä ilonaiheita. Blogi ei ole kovin henkilökohtainen, tarkoitus on nostaa esille arjessa vastaan tulevia kulttuuri- ym. elämyksiä.
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Pohjolan valkea kaupunki, Oulu
Kesäloma huipentui vierailuun entisessä kotikaupungissa, Oulussa. Asuin siellä 1990-luvun. Silloin tuntui kyllä ihan hyvältäkin muuttaa pienemmälle paikkakunnalle nopeasti kasvaneesta kaupungista. Mutta Oulusta jäi tosi mukavia muistoja ja siellä on aina kiva käydä tutkailemassa mitä ne huimat taas ovat saaneet aikaan, ja missä se kaupunki nyt jo tulee vastaan. Tässäpä listaan Oulusta muutamia "asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin".
Ainolan puisto ja Hupisaaret. Kauniina kesäpäivänä tuntuivat entistäkin eläväisemmiltä - oikea lapsiperheiden paratiisi!
Oulujoki ja Patosilta. Joki oli jälleen kerran tulvan vallassa, puistoon karkaamassa... Patosillasta tulevat mieleen lukemattomat kävelyretket, matkat työhön ja kotiin. Tuijottelut ylä- tai alavirtaan.
Pikisaari, Hietasaari, Nallikari. Hienot ulkoilureitit keskustasta merelliseen Ouluun. Tässä Pikisaaren sillalta keskustan suuntaan otetussa kuvassa näkyy hienosti Oulun ajallinen kerrostuneisuus. Nostokurkien luona on työn alla tulevaisuus, uusi Sokos :)
Keskustan vanhat, upeat rakennukset. Esimerkiksi käy kaupungintalon ympäristö: sen kukkaistutukset ja hauska patsas. Kolmannessa kuvassa näkyvä hurmaava vaaleanpunainen rakennus on kulttuuritalo Valve.
Ja vielä pari asiaa, joita ei tullut dokumentoitua kuvina:
- ihana, ihana elokuvateatteri Star Tuirassa
- Antellin kahvilat ja Antellin omenahyve
Ainolan puisto ja Hupisaaret. Kauniina kesäpäivänä tuntuivat entistäkin eläväisemmiltä - oikea lapsiperheiden paratiisi!
Pikisaari, Hietasaari, Nallikari. Hienot ulkoilureitit keskustasta merelliseen Ouluun. Tässä Pikisaaren sillalta keskustan suuntaan otetussa kuvassa näkyy hienosti Oulun ajallinen kerrostuneisuus. Nostokurkien luona on työn alla tulevaisuus, uusi Sokos :)
Keskustan vanhat, upeat rakennukset. Esimerkiksi käy kaupungintalon ympäristö: sen kukkaistutukset ja hauska patsas. Kolmannessa kuvassa näkyvä hurmaava vaaleanpunainen rakennus on kulttuuritalo Valve.
Ja vielä pari asiaa, joita ei tullut dokumentoitua kuvina:
- ihana, ihana elokuvateatteri Star Tuirassa
- Antellin kahvilat ja Antellin omenahyve
Osallistuimme Oulun Seudun Oppaat Ry:n Sara Wacklinin jalanjäljillä -kävelykierrokselle ja tutustuimme Pohjois-Pohjanmaan museon Sara Wacklin -näyttelyyn. Oululainen Sara Wacklin (1790–1846) oli maamme varhaisimpia naiskirjailijoita ja naisten koulutuksen uranuurtaja. Kotiin tultuani kaivoin hyllystä esille luettavaksi hänen "Sata muistelmaa Pohjanmaalta" -kirjansa, jossa Sara kertoo 1800-luvun alun Oulun elämästä värikkäästi, voisipa sanoa juoruillenkin. Samalla siinä kerrotaan tuon ajan elämästä tosi havainnollisesti ja hauskasti.
Eikä Oulu-fiilistely tähän loppunut. Seuraavaksi käteen tarttui Pauliina Vanhatalon tuore "Pitkä valotusaika" -kirja, jossa kerrotaan taitelijakutsumuksen omaavasta Aarnista, joka haluaisi ponnistaa arkisesta valokuvaajan työstä uudelle tasolle, tekemään valokuvataidetta. Huono itsetunto ja ulkopuolisuuden tunteet mutkistavat paitsi urasuunnitelmia myös ihmissuhteita, perhe-elämääkin. Kirjan aikajänne on 1960-luvulta nykypäiviin. Pidin oikein kovasti kirjan kauniista kielestä ja luontevasta Oulun murteen käytöstä.
keskiviikko 5. elokuuta 2015
Café Kailas
Sanomalehtiä lukemattomana kesämökkiläisenä on aina vähän pihalla mökkipaikkakunnan tapahtumista ja voi mennä kauankin ennen kuin löytää jonkin uuden jutun. Niinpä vasta tänä kesänä bongasimme jo pari-kolme vuotta Heinolan Siltasaaressa toimineen kahvilan. Kahvila kun ei kovin hyvin näy ohikulkevalle tielle, jossa useinkin olemme ajelleet.
Useat liikemiehet harjoittivat Jyrängönvirran partaalla Siltasaaressa panimotoimintaa, kunnes kunnallisneuvos Niilo Helander osti paikan rakennuksineen huutokaupassa vuonna 1903. Helander kunnosti saaren ulkoalueita, laajennutti päärakennuksen komeaksi sekä rakennutti vaimolleen 1920-luvulla huvimajan saunoineen, jonka eteen tehtiin pieni uima-allas. Päärakennus tuhoutui sodassa vuonna 1941, mutta huvimaja ja uima-allaskin ovat säilyneet ehjänä tähän päivään.
Nykyisin huvimajassa sijaitsee siis Café Kailas. Kahvilarakennus on tosi viehättävä. Yläkertaankin kannattaa kiivetä, alakerrassa onkin vain pari pöytää. Kesällä käydessä parasta on toki jäädä ulos, piha-alue on näet tosi kaunis ja siellä on mukavia pöytiä ja istumapaikkoja. Kahvila mainostaa itseään kulttuurikahvilana ja siellä järjestetäänkin ilmeisesti monenlaista ohjelmaa: taidenäyttelyjä, konsertteja, teatteriesityksiä jne. En ole (ainakaan vielä) osallistunut mihinkään tapahtumaan, mutta tämä tulevan viikonlopun tapahtuma kyllä olisi kiinnostanut, jos siellä päin oltaisiin: http://www.kailastock.fi/.
Kun kerran kehumaan rupesin, on mainittava myös toinen kiva kahvila mökkimatkamme varrelta: kahvila Vanha Kevar on perinteitä arvostaen entisöity vanha kestikievari, joka sijaitsee Asikkalassa, Kurhilan kylässä (= in the middle of nowhere).
Useat liikemiehet harjoittivat Jyrängönvirran partaalla Siltasaaressa panimotoimintaa, kunnes kunnallisneuvos Niilo Helander osti paikan rakennuksineen huutokaupassa vuonna 1903. Helander kunnosti saaren ulkoalueita, laajennutti päärakennuksen komeaksi sekä rakennutti vaimolleen 1920-luvulla huvimajan saunoineen, jonka eteen tehtiin pieni uima-allas. Päärakennus tuhoutui sodassa vuonna 1941, mutta huvimaja ja uima-allaskin ovat säilyneet ehjänä tähän päivään.
Nykyisin huvimajassa sijaitsee siis Café Kailas. Kahvilarakennus on tosi viehättävä. Yläkertaankin kannattaa kiivetä, alakerrassa onkin vain pari pöytää. Kesällä käydessä parasta on toki jäädä ulos, piha-alue on näet tosi kaunis ja siellä on mukavia pöytiä ja istumapaikkoja. Kahvila mainostaa itseään kulttuurikahvilana ja siellä järjestetäänkin ilmeisesti monenlaista ohjelmaa: taidenäyttelyjä, konsertteja, teatteriesityksiä jne. En ole (ainakaan vielä) osallistunut mihinkään tapahtumaan, mutta tämä tulevan viikonlopun tapahtuma kyllä olisi kiinnostanut, jos siellä päin oltaisiin: http://www.kailastock.fi/.
Kun kerran kehumaan rupesin, on mainittava myös toinen kiva kahvila mökkimatkamme varrelta: kahvila Vanha Kevar on perinteitä arvostaen entisöity vanha kestikievari, joka sijaitsee Asikkalassa, Kurhilan kylässä (= in the middle of nowhere).
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Täydellinen kesäpäivä
Tänä kesänä kauniit päivät ovat olleet vähissä. Niinpä kun sellainen oli luvassa, tuntui tärkeältä tehdä jotakin erityistä. Aiemmassa pyhiinvaelluspostauksessa taisin kertoa haaveestani tehdä "pienoispyhiinvaellus" kotimaassa. Päätimme kulkea ihan omatoimisesti ja -ehtoisesti Sastamalan kirkkovaelluksen Karkusta Vammalan keskustaan. Matka on vajaa 20 kilometriä kaikkine sivupoikkeamineen.
Niinpä singahdimme jo perjantai-iltana Sastamalaan. Yövyimme Vammalan Seurahuoneella ja hyvin nukutun yön ja kunnon hotelliaamiaisen jälkeen olikin mukava lähteä vaellukselle heti lauantaiaamuna. Hotellista saimme vielä kahvia termospulloon muita eväitä täydentämään. Menimme autolla Karkun asemalle, ja aloitimme vaelluksen Vammalaa kohti.
Päivä oli kutakuinkin täydellinen kesäpäivä. Koko matkan tie kulki viehättävissä maalaismaisemissa. Alkumatkasta kuljimme noin viisi kilometriä päällystettyä tietä Karkun kirkolle. Sitten tie jo heti kohta vaihtuikin vielä pienemmäksi hiekkatieksi, jossa oli tosi vähän liikennettä. Aurinko ei paistanut liian kuumasti, tuuleskeli lempeästi ja tien pientareilla kukoistivat kaikki maailman niittykukat. Apila tuoksui huumaavasti.
Karkun kirkko oli reittimme kirkoista uusin, harmaakivikirkko vuodelta 1913.
1400-luvulla rakennettu Sastamalan Pyhän Marian kirkko on Sastamalan kirkoista vanhin.
Se toimii tiekirkkona ja oli siis auki myös lauantaina. Akustiikaltaan hyvä kirkko on vuosittain vietettävän Sastamala Gregoriana -musiikkijuhlan päänäyttämö ja koska juhlat olivat vielä käynnissä, kirkolla oli kovastikin vipinää. Opas oli paikalla ja kertoi meille kirkon historiasta ja esineistöstä. Kirkossa oli mm. hieno vanha ornamenttikuvioitu saarnastuoli, näyttävä kokoelma puuveistoksia ja ruumispaarit, joihin oli maalattu ajatuksia herättäviä mietelauseita...
Täällä olimme käyneet jo aiemminkin tutustumassa kirkon sisätiloihin ja Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalauksiin. Kävelyn jälkeen näihin aarteisiin tuskin olisi jaksanutkaan tutustua, joten meitä ei lainkaan haitannut se, että kirkko on lauantaisin suljettu. Hieno sää ja ympäröivät Rautaveden maisemat kyllä riittivät tällä kertaa.
Niinpä singahdimme jo perjantai-iltana Sastamalaan. Yövyimme Vammalan Seurahuoneella ja hyvin nukutun yön ja kunnon hotelliaamiaisen jälkeen olikin mukava lähteä vaellukselle heti lauantaiaamuna. Hotellista saimme vielä kahvia termospulloon muita eväitä täydentämään. Menimme autolla Karkun asemalle, ja aloitimme vaelluksen Vammalaa kohti.
Päivä oli kutakuinkin täydellinen kesäpäivä. Koko matkan tie kulki viehättävissä maalaismaisemissa. Alkumatkasta kuljimme noin viisi kilometriä päällystettyä tietä Karkun kirkolle. Sitten tie jo heti kohta vaihtuikin vielä pienemmäksi hiekkatieksi, jossa oli tosi vähän liikennettä. Aurinko ei paistanut liian kuumasti, tuuleskeli lempeästi ja tien pientareilla kukoistivat kaikki maailman niittykukat. Apila tuoksui huumaavasti.
Karkun kirkko oli reittimme kirkoista uusin, harmaakivikirkko vuodelta 1913.
1400-luvulla rakennettu Sastamalan Pyhän Marian kirkko on Sastamalan kirkoista vanhin.
Se toimii tiekirkkona ja oli siis auki myös lauantaina. Akustiikaltaan hyvä kirkko on vuosittain vietettävän Sastamala Gregoriana -musiikkijuhlan päänäyttämö ja koska juhlat olivat vielä käynnissä, kirkolla oli kovastikin vipinää. Opas oli paikalla ja kertoi meille kirkon historiasta ja esineistöstä. Kirkossa oli mm. hieno vanha ornamenttikuvioitu saarnastuoli, näyttävä kokoelma puuveistoksia ja ruumispaarit, joihin oli maalattu ajatuksia herättäviä mietelauseita...
1500-luvun alussa rakennettu Tyrvään Pyhän Olavin kirkko on kirkoista tunnetuin, se palon jälkeen uudelleen rakennettu.
Täällä olimme käyneet jo aiemminkin tutustumassa kirkon sisätiloihin ja Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalauksiin. Kävelyn jälkeen näihin aarteisiin tuskin olisi jaksanutkaan tutustua, joten meitä ei lainkaan haitannut se, että kirkko on lauantaisin suljettu. Hieno sää ja ympäröivät Rautaveden maisemat kyllä riittivät tällä kertaa.
Kuuden tunnin kuluttua saavuimme Vammalaan. Asemalta juna vei meidät takaisin Karkkuun ja autolle. Hieno kesäpäivä! Tässä vielä kuva aittakahvilan ikkunasta matkan varrelta - olisin kyllä mieluusti tavannut sen keljun kissan...
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Puutarhakierros Porkkalan kartanolla, Lammilla
Tämän kesän teemaksi näyttävät muodostuvan kartanot. Viikonloppuna käväisimme tutustumassa Porkkalan kartanon puistoon Lammilla. Puisto on avoinna vain rajoitetusti, 2015 aukioloajat löytyvät tästä tiedotteesta. Vierailuaikoja muihin ajankohtiin voi ilmeisesti kuitenkin sopia etukäteen ja tilata myös opastettuja kierroksia.
Porkkalan kartanosta tunnetaan mainintoja jo 1300-luvulta. Laurell-suvun omistuksessa kartano on ollut vuodesta 1898. Myös kartanon päärakennusta ympäröivä laaja, englantilaistyylinen puisto periytyy valtaosin 1800-luvulta. Kartanon puutarhaa on kunnostettu ja entisöity sekä puiston kasvillisuutta kartoitettu. Kartanolla on omia erikoiskasveja, esimerkiksi tänä vuonna kartanon jättiläisagaavet saivat Luken kasvigeenivaratutkijoiden kehittämän historiallisen puutarhan tunnuskasvin "arvonimen". Osaa kartanopuiston alkuperäisistä vanhoista kasveista on saatavilla Porkkalan kartanon puutarhamyymälässä. Myymälän osoite ja aukioloajat löytyvät tuolta nettisivuilta.
Osallistuimme Ruusu- ja erikoisuuskierrokselle, joka kesti lähes kaksi tuntia. Toki puutarhaan olisi voinut tutustua itsenäisestikin, mutta sisäänpääsymaksu (varsin kohtuullinen 4 €) kattoi siis tuon opastuksenkin! Kasveista sai tietysti paljon enemmän tietoa näin asiantuntijan vetämällä kierroksella. Koska alue oli hehtaarien kokoinen, varmaan kaikenlaisiin kotipuutarhoihin tuli kyllä ideoita: oli metsäpuutarha, itämaisia kivikkoistutuksia, ruusutarha, suuria perennaistutuksia varjossa ja auringossa - you name it!
Puistossa oli upeita yleisnäkymiä ja toisaalta hienoja yksityiskohtia, joita olisi voinut jäädä ihastelemaan iltamyöhään:
Tässä muutama minua ihastuttanut yksittäiskasvi:
Ja lopuksi taas kahviteltiin ihastuttavassa ulkokahvilassa:
Porkkalan kartanosta tunnetaan mainintoja jo 1300-luvulta. Laurell-suvun omistuksessa kartano on ollut vuodesta 1898. Myös kartanon päärakennusta ympäröivä laaja, englantilaistyylinen puisto periytyy valtaosin 1800-luvulta. Kartanon puutarhaa on kunnostettu ja entisöity sekä puiston kasvillisuutta kartoitettu. Kartanolla on omia erikoiskasveja, esimerkiksi tänä vuonna kartanon jättiläisagaavet saivat Luken kasvigeenivaratutkijoiden kehittämän historiallisen puutarhan tunnuskasvin "arvonimen". Osaa kartanopuiston alkuperäisistä vanhoista kasveista on saatavilla Porkkalan kartanon puutarhamyymälässä. Myymälän osoite ja aukioloajat löytyvät tuolta nettisivuilta.
Osallistuimme Ruusu- ja erikoisuuskierrokselle, joka kesti lähes kaksi tuntia. Toki puutarhaan olisi voinut tutustua itsenäisestikin, mutta sisäänpääsymaksu (varsin kohtuullinen 4 €) kattoi siis tuon opastuksenkin! Kasveista sai tietysti paljon enemmän tietoa näin asiantuntijan vetämällä kierroksella. Koska alue oli hehtaarien kokoinen, varmaan kaikenlaisiin kotipuutarhoihin tuli kyllä ideoita: oli metsäpuutarha, itämaisia kivikkoistutuksia, ruusutarha, suuria perennaistutuksia varjossa ja auringossa - you name it!
Puistossa oli upeita yleisnäkymiä ja toisaalta hienoja yksityiskohtia, joita olisi voinut jäädä ihastelemaan iltamyöhään:
Tässä muutama minua ihastuttanut yksittäiskasvi:
![]() |
| Likusterisyreeni ja marskinlilja |
![]() |
| Komea köynnöshortensia |
![]() |
| Viehättäviä ruusuja oli runsaasti... |
maanantai 6. heinäkuuta 2015
Runon ja suven päivän tunnelmia
6.7. on Eino Leinon syntymäpäivä, joka on vuodesta 1992 ollut liputuspäivä: Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä. Aloite runon ja suven päivästä on Wikipedian mukaan peräisin Veikko Sinisalolta.
En ole runoihminen, valitettavan vähän tulee runoja luettua. Tänäänkään en lähtenyt viettämään juhlapäivää mihinkään runotilaisuuteen, joita paikkakunnallamme olisi ollut tarjolla useampikin. Runomakunikin on kiistatta vanhahtava: Larin-Kyösti ja P. Mustapää ovat mielestäni edelleen suunnilleen parasta mitä suomalainen runous tarjoaa.
Vaikka en olekaan aktiivinen runoudenharrastaja, olen ehdottomasti sitä mieltä, että runo on päivänsä ansainnut. Edustakoon Einari Vuorelan runo tässä nyt sellaista ihanaa, kuvailevaa luontorunoutta, josta pidän:
Kiuru on tehnyt
tupansa tuuleen
ja visertää nyt
portaallaan.
Sade on huuhdellut
sinikellojen hameet
ja nyt on ketojen
ja pellonpiennarten
ihana rikkaus
tuulessa kuivumassa.
Einari Vuorela
Puut ajattelevat, 1967
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Elisabet Ahon innoittamana Urajärven kartanossa
Olen lukenut Elisabet Ahon Urajärven kartanoa käsittelevistä kolmesta kirjasta nyt kaksi. Valkea kuin uni ajoittuu vuosille 1830-1851, Lilly vuosille 1861-1918. Ensimmäinen kirja kertoo Axel von Heidemanista ja hänen kahdesta vaimostaan. Ensimmäisen vaimonsa, 15-vuotiaan Sofian, Axel nai ollessaan itse lähempänä kolmeakymmentä. Lienee ajan tapa, mutta aika karmaisevalta se tuntuu, kun ainakin Ahon kirjan mukaan kyseessä oli vielä ikäisekseen lapsellinen tyttö. Sofian mielenterveys järkkyy myöhemmällä iällä ja sillä perusteella Axel ottaa hänestä avioeron naidakseen taloudenhoitajansa, Johannan. Axelin ja Sofian pojista toinen kuolee nuorena ja toinen ei viihdy kotona, vaan lähtee merille.
Toinen kirja, Lilly, kertoo Axelin ja Johannan lapsista, Lillystä ja Hugosta. Lilly on poikkeuksellinen nainen, joka haluaa kouluttautua ja toimii myöhemmin opettajanakin Heinolassa. Hugo taas on Ahon kuvauksen mukaan epäkäytännöllinen taiteilijaluonne, joka ei oikein jaksa perehtyä tilanhoitoon, vaan mieluummin seurustelisi tuon ajan nimekkäiden taiteilijoiden kanssa. Hugo saa aviottoman lapsen piian kanssa. Tuon pojan vaiheista kerrotaan Elisabet Ahon kolmannessa kirjassa, jota en ole vielä lukenut.
Asikkalassa, mökkimatkamme varrella, sijaitseva Urajärven kartano kuului lähes 250 vuotta tälle aateliselle von Heideman -suvulle. Viimeinen von Heideman -sukuinen omistaja oli siis Lilly, joka kuoli 1917. Hän asui kartanoa yhdessa naimattoman veljensä Hugon (1851-1915) kanssa. He testamenttasivat kotikartanonsa ylläpidettäväksi kartanomuseona, joka avasi ovensa yleisölle jo vuonna 1928 ja on nyt Museoviraston ylläpitämä. (Piian kanssa saadulla aviottomalla pojalla ei siis ollut perintöoikeutta, vaikka hänen syntyperänsä tunnettiinkin kai ihan yleisesti...)
Upouuden Museokortin (á 54 €) innostamina vierailimme juhannuksen mökkimatkalla viimein tässä kartanomuseossa. Oli mukavan hiljainen päivä. Museon opastukset järjestetään tasatunnein, ja meidän opastuskierroksellamme oli ylellisesti vain viisi osallistujaa - lähes yksityiskierros siis... Museo on avattu remontin jälkeen kesällä 2013. Kaikki oli siis hienossa kunnossa ja koko museoalue mitä viehättävin. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!
Tässä muutamia kuvia:
![]() |
| Ruokasali |
![]() |
| Sali, jossa oli aika modernin oloinen väritys... |
| Vierashuone, jossa päiväunien ottaminen on hankalaa... |
| Hugon työhuone ja sen upea takka |
![]() |
| Jälkikäteen joimme kahvit piharakennuksen mukavassa kahvilassa |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























