Puutarhassa

Kevätkesä on mennyt kiireisesti, kulttuuriharrastukset on jääneet vähän taka-alalle. Niinpä tässä vähän tarinaa puutarhanhoidosta. Olen joskus täälläkin varmaan kommentoinut, että puutarha on elämässäni yksi suurimmista ilonaiheista, mutta toisaalta myös välillä aiheuttaa suorastaan epätoivoa. 

Meillä on iso tontti, yli 1000 neliötä. Tontin toinen laita on kuivaa männikköistä kalliorinnettä, toinen puoli melko savista maata. Omalla tontilla, ja juuri oman tontin ulkopuolella on paljon puita: suuria mäntyjä ja haapoja, iso kuusi, iso tammi - rakastan kaikkia niitä, mutta onhan niistä vaivansa. Tammen lehdet maatuvat huonosti, haapa tuottaa järkyttävän paljon versoja, eikä uskoisi kuinka paljon  männyistä karisee neulasia ja käpyjä...  

Olisi mukava kasvatella kaikenlaista puutarhassa, mutta kasvimaalle ei meillä ole oikein hyvää paikkaa. Vanhat viinimarjapensaat ja raparperi jäävät aidan takana kasvavan valtavan männyn alle, mutta tuottavat kuivahkosta paikasta huolimatta satoa yleensä kohtuullisesti. Siihen viereen, vähän parempaan paikkaan on kyhätty pari kasvulaatikkoa, jossa koetetaan kasvatella salaattia, yrttejä ja porkkanoita. Vajan räystään alla ovat papuruukut ja kasvusäkit avomaankurkulle. Vanhassa hiekkalaatikossa kasvatellaan kesäkurpitsaa. Joskus onnistaa, joskus ei. Tänä kesänä kuivuus on hidastanut alkuun lähtöä, ja nyt kun vettä on saatu (kymmeniä millimetrejä!), sää kylmeni niin, että ainakin papu näyttää aika nyrpeältä.

Pidän perinneperennoista, ja kaikenlaista on puutarhaan koetettu tuoda, siirretty vanhoilta kotipihoilta, muiden pihoilta, saatu lahjaksi ja ostettu kaupoista suurilla summilla. Osa menestyy, osa ei. Esimerkiksi keltaista kesäpäivänliljaa olen koettanut ostaa useampaan kertaan, mutta mikään hankinnoistani ei suostu kukkimaan pihallani, vaikka eri paikkojakin on kokeiltu. Sama kohtalo on ollut yrityksilläni saada pihalle siperiankurjenmiekkaa. Sen sijaan pihalla valmiina ollut rusopäivänlilja kukoistaa, samoin oma hankintani, saksankurjenmiekka. Olen oppinut suhtautumaan asiaan stoalaisella tyyneydellä: näin nyt sitten kävi. 

Stoalainen tyyneyteni ei ulotu kotiloetanoihin eikä liljakukkoihin - niitä vastaan käyn pitkää, sitkeää taistelua. En usko voittavani sitä. 

Ihaninta on on kun ilokseen huomaa, että pihaan on ilmestynyt jokin uusi kasviryhmä, ihan itsekseen. Näin kävi meillä, kun pihalta kaatui vanha kirsikkapuu, ja maa myylläntyi siitä kohti. Eipä aikaakaan, kun siihen oli hakeutunut toisaalla huonommin menestynyt varjolilja, joka tässä näyttää viihtyvän hyvin. Kirsikkapuun alle olin aikanaan yrittänyt istutella matalia kurjenpolvia, mutta ne kituivat ja hävisivät. Mutta nyt metsäkurjenpolvi on ilmestynyt tuohon ihan omia aikojaan ja kasvaa komeana puskana. Kuvan tilanne on se, että metsäkurjenpolvi lopettelee kukintaansa ja varjolilja on vasta nupulla:

Pihalla on myös vähän ongelmallisia kasveja. Varmaan ihan rakennusaikana on istutettu suomentatarta ja tuoksuvatukkaa - niiden kanssa saa olla tarkkana, tai kohta ne valloittavat koko pihan. Itse olen tuonut pihalle pari vähän epäonnistunutta valintaa: pikkutalvion ja suikeroalpin, maanpeitekasvit, jotka kummatkin ovat ymmärtääkseni jo vieraslajilistojen valvottavien osiossa. Juuri tänä viikonloppuna päätin hankkiutua eroon pikkutalviosta, jota kasvoi pihalla aika hillitysti ison tuijan ja alppiruusujen alla. Kun viime kesänä tuija kaadettiin, pikkutalvio innostui. Revin eilen sitä neljä isoa säkillistä kaatopaikalle vietäväksi ja vielä jäi vähän hommaa tälle päivällekin. Luulen, että suikeroalpi kokee piakkoin saman kohtalon. Se vain on jo vähän levinnyt nurmenkin joukkoon eli se on ehkä vaikeampi hävittää kokonaan. Nämä ovat vähän hankalia kysymyksiä, kumpaakin kasvia tietääkseni on vielä myynnissä puutarhamyymälöissä, mutta enpä suosittele.

Tähän loppuun vielä ajankohtainen kuva: juhannuskukkani alkavat kyllä olla jo vähän förbi, saa nähdä mikä tilanne on juhannuksena. Tässä siis Savosta kotipihalta siirretty juhannusruusu ja tontin alkuperäiskasveihin kuuluva pioni, jonka olen omin päin tunnistanut juhannuspioniksi.