torstai 16. tammikuuta 2025

Kirjat ja elokuvat: 2024 4-kvartaali


Finlandia-palkintoehdokkaat olivat mielestäni tänä vuonna aika yllättäviä. No, sanotaan nyt niin, että oikein perinteisiä lukuromaaneja ei joukossa oikein ollut. Markus Nummen Käräjät oli omasta mielestäni syksyn hienoin lukukokemus, mutta minä pidänkin hitaasta kerronnasta ja historiallisista romaaneista. Käräjät on kuitenkin Runeberg-palkintoehdokkaana, ehkä siellä onnistaa? Kytömäen Mirabilis oli myös mukava lukukokemus, historiaan sijoittuva sekin, mutta kuten Kytömäen tapana on, siinä oli vähän sellainen fantasiaan tai luonnonuskoon vivahtava sävy.

Kevyempää historiaakin tuli luettua. Luin Hämeen-Anttilan Sarastus-kirjan, josta tulee todennäköisesti laaja kirjasarja. Ihan kiva idea, päähenkilöinä kouluttautuva ja rikastuva torpparinpoika ja toisaalta talontytär, josta tulee mahtiemäntä - nuoruudenrakastetut, jotka eivät säätyeron vuoksi voineet saada tosiaan. Päähenkilöt vaan ovat niin idealisoituja, että vähän sellainen sadunomainen tunnelma tässä tarinassa oli. Mutta enköhän jatko-osatkin lue, käy hyvästä kertauksesta Suomen historian tapahtumista ainakin. 

Kevyempää historiaa oli myös Anu Vähäahon jo toinen Ouluun (!) sijoittuva historiallinen Niin kauan kuin voit rakastaa -romaani. Kevyt sekin, mutta Oulusta pinnat ja siitä että sydämenasiat Vähäahon kirjoissa eivät mene ihan yksinkertaisimman kaavan mukaan, vaan vähän saa jännittää...

Suuri suosikkini, Colm Toibin, palasi uudessa Long Island -kirjassaan entisistä kirjoistaan tuttujen henkilöiden pariin ja kertoo Irlannista New Yorkiin muuttaneen Eilisin uusista vaiheista. Toibinin kerronta on aivan ihanan sujuvaa, kirjaa luki todella miellellään, mutta Eilisiä en oikein jaksa ymmärtää...

No, entä elokuvat. Tarjonta kotipaikkakunnalla on ollut huonoa. Valopilkku oli Bakerin Anora-elokuva, joka kertoi seksityöläisestä, joka nai venäläisen oligarkin pojan. Sehän ei perheelle sovi, vaan seuraa todella villejä käänteitä, jossa on runsaasti vauhtia, väkivaltaa, huumoria, tunteita - aivan mainio elokuva! Juuri sellainen, jossa ei todellakaan osannut arvata juonenkäänteitä etukäteen. 

torstai 9. tammikuuta 2025

Kotini vanhin esine

Kristiina K:n blogissa oli tosi hauska (tammikuun) haaste: laita blogiisi kuva kotisi vanhimmasta esineestä. On ollut kiva bongailla blogeista monenlaisia (tosi monenlaisia!) vanhoja juttuja.

Meidän taloudessamme on aivan selvää, mikä se vanhin esine on. Se on vanha piironki, jonka olen ottanut mukaan lapsuudenkotoani. Siellä se vietti unohdettua elämää ulkorakennuksessa. Pinta oli maalattu ruskealla lattiamaalilla, eikä mitenkään voinut arvata, miten viehkeä esine maalin alla piileskeli. Rapsuttelin vanhaa maalia pois pikkuhiljaa ja sieltä tummanruskean alta paljastui sellainen "häränveren" värinen pinta. Veli askarteli pari puuvedintä puuttuvien tilalle. Pyrin löytämään samansävyisen öljymaalin, jolla maalasin sen uudestaan. Kuvassa väri taitaa vähän vääristyä, se on näet tosiaan aika punainen.... Bonuksena piirongissa on tosi hienot hopeiset helat, jotka hämmentävät minua vieläkin. Piironkihan on sinänsä aika krouvisti tehty talonpoikaisesine, ja sitten tuollaiset helat!



Uskoisin piirongin olevan 1800-luvun puolelta tai sitten ihan 1900-luvun alkupuolelta. Aivan kunniattomasti käytän sitä tv-tasona, mutta toisaalta siinähän sen näkee päivittäin. Piironki vetää älyttömän määrän tavaraa ja olen todella tyytyväinen siihen, että otin sen käyttöön.