Hesarin arvostelija sanoi Ia Genbergin Yksityiskohdat-kirjan arviossa, että kaikki teokset, jotka eivät nimenomaisesti kuulu johonkin muuhun genreen, käyvät nykyisin romaanista. Tässä kvartaalissa parhaita elämyksiä minulle tuottivat muut kuin perinteiset fiktiot.
Genbergin kirjan hieno perusoivallus on kuvata omaa elämää neljän omassa elämässä lyhyemmän tai pidemmän hetken vaikuttaneen ihmisen kautta. (Nykyisen sosiaalisen median aikakaudella kontaktit eivät kyllä katkea ihan niin helposti kuin ennen...). Iso osa elämästä tosiaan koostuu tällaisista kohtaamisista, ja kohtaamiset muovaavat meitä, halusimme tai emme. Juha Itkonen kirjoitti kolumnissaan Image-lehdessä arvion Genbergin kirjasta ja sanoi: "Mitaltaan niukan teoksen takana on suuri oivallus, jota voisi ehkä kutsua sanomaksikin: ilman muita emme olisi mitään."
Itkoselta luin romaaniksi luokitetun (!) kirjan Teoriani perheestä, jota on kovasti siteerattu ja kehuttu mediassa - niin poikkeuksellista on julistaa perheen postiivista voimaa elämässä. Kirjassa on ajatuksia herättäviä pohdintoja perhe-elämän roolien muutoksesta, vertauskohtina lapsuudenperhe 70-luvulla ja Itkosen oma nykyinen perhe. Mitä lapsuudenperheestä tuodaan mukana omaan perheeseen? Edelleen hienoa pohdintaa siitä, miten lapsen asema perheessä määrittää yleensä kokemusta perheestä, kuinka vanhempi voi olla erilainen suhteessaan lapsiinsa, riippuen siitä millaiseen elämäntilanteeseen lapsi syntyy. Jos Genbergin kirjan sanoma oli että kohtaamiset muovaavat meitä, niin tämän kirjan sanoma lienee, että erityisesti perhe muovaa meitä.
Sitten pari mieleenpainuvaa kuvausta perheen kriiseistä.
Axel Schulmanin on kirjoittanut useita romaaneja (!) vaikeista perhesuhteistaan. Unohda minut on kuvaus siitä, kuinka alkoholi pikkuhiljaa vie äidin lapsilta. Tarina on varmaan aika tavallinen, mutta silti kylmäävä. Äidin juominen on perheen salaisuus, jota peitellään, kunnes pojat aikuisiällä kokoavat itsensa ja nostavat kissan pöydälle vaatien äitiä tekemään valinnan perheen tai alkoholin välillä.
Olen usein pohtinut, kuinka lapsi selviää vanhemman itsemurhasta - voiko siitä selvitä? Venla Pystynen on kirjoittanut romaanin (!) En voi lakata ajattelemasta kuolemaa, jossa kerrotaan isän itsemurhan vaikutuksesta hänen kasvuunsa. Näennäisesti kaikki on hyvin, mutta itsemurhan varjo on pitkä, se tulee selväksi kirjaa lukiessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti