lauantai 20. joulukuuta 2014

Perjantaiherkut

Siis minähän olen sielultani pikkukaupunkilainen, ellen ihan maalainenkin. Suurempiin kaupunkeihin minulla ei ole kummempaa hinkua. MUTTA on joitakin asioita, joita kaipaan isommista kaupungeista. Yksi niistä on sushi. Puutetta on kyllä paikattu opettelemalla itse sushin tekoa, mutta ei se ole ihan sama juttu. Meidän repertuaarimme on melko suppea: kalana kotioloissa on vain lohta, siitä ja kasviksista sitten askarellaan makirullia ja nigiripalloja. No, lisäksi mies on oppinut tekemään  makeahkoa munakasrullaa, jossa on mukana seesaminsiemeniä (mmmm...).

Sushi on ehdottomasti eksoottisinta ruuanlaitossamme, meillä ei juurikaan juhlita kansainvälisillä vaikutteilla. No, kreikkalaistyylistä ruokaa laitammme kyllä myös. Mutta normaalisti ruokavaliomme on sellaista silakkapihvi-kaalilaatikko -linjaa. Perinneruokavaliomme kuitenkin valmentaa hyvin sushin syöntiin, Savossa päin kun syödään paljon kalaa eri muodoissa. Graavi kala, josta läheskään kaikki eivät tunnu pitävän (!), on suurta herkkuamme - miksipä ei siis sushikin!

Tällä hetkellä mies käy isolla kirkolla ihan säännöllisesti ja keksimme että niille reissuille voi ottaa mukaan piknik-repun, joka on samalla kylmälaukku. Ja onneksi vielä aivan neutraalin ja normaalin näköinen reppu noin ulospäin. Siinä hän sitten kantaa meille perjantai-illan herkkueväitä. On vähän monipuolisemmat tarjoomukset kuin mitä me kotona teemme: on useamman lajista kalaa, tofua ym. Niinpä nytkin perjantai vastaanotettiin tällä kattauksella:


Mutta hyviä on ne itse tehdytkin. Esimerkiksi helsinkiläisen Tokyokan-liikken sivulla on hyviä ohjeita kotisushin tekoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti