En ole mikään reipas vaeltaja enkä retkeilijä. En innostu vaeltamisesta erämaissa rinkkaa kantaen, saati teltassa nukkumisesta ynnä muusta spartalaisesta meiningistä. Pidän kuitenkin kävelemisestä, todella. Niinpä unelmalomiani ovat olleet mukavasti matkatoimiston matkoilla tehdyt Santiago de Compostelan vaellukset. Olen saapunut Compostelaan jo monesta suunnasta, mutta aina kävellyt vain viimeiset reilut sata kilometriä. Matkatavarat ovat kulkeneet bussissa, olen yöpynyt hotelleissa ja syönyt mainioita ravintolaillallisia hyvässä seurassa. Tällaisille "vaelluksille" kunnon Compostelan pyhiinvaeltajat tuhahtelevat mielenosoituksellisesti, mutta mitäpä siitä - mukavaa on ollut.
Kyllä Suomessakin on pyhiinvaellusreittejä. Muutama vuosi sitten teimme kotimaassa "päiväpyhiinvaelluksena" Sastamalan kirkkovaelluksen niin, että kävelimme Karkusta Sastamalaan tuon noin 20 kilometriä pitkän reitin, jonka varrelle jäi neljä kirkkoa, mm. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Hieno päivä, ihan ikimuistoinen!
Turussa on viritelty viime vuosina Aurajoen pyhiinvaellusreittejä, joista toinen 35 km pitkä Pietarin polku ja toinen on 8 km pitkä Helenan polku. Pietarin polku vie Liedon kirkolle asti ja matka on sen verran pitkä, että reitti sopii paremmin pyöräiltäväksi. Koska sää ei oikein suosinut - oli viileähkö ja tuulinen päivä - päätimme tyytyä Helenan polkuun. Reitin kartta/opas löytyi suomalaiseen rationaaliseen tapaan kännykän Citynomad-sovelluksesta (kyllä Compostelan simpukankuorimerkinnät sentään olivat kivempia...). Tuomiokirkolta sai ihan oikeaan pyhiinvaellustyyliin ottaa passin, johon sai kerätä leimoja reitin varrelta.
Jätimme auton Tuomiokirkon liepeille (parkkipaikan löytäminen olikin päivän pahin rasti!) ja starttasimme ennen puolta päivää matkaan Piispankatua pitkin kohti Ylioppilaskylää. Siinä matkalla ohitimme muinaisen Kairisten kylän ennen kuin saavuimme Pyhän Katariinan kirkolle. Kirkonmäki on ollut pyhä paikka jo ennen kristinuskoa, sieltä on löytynyt mm. viikinkiaikainen polttokalmisto. Turhaan kokeilimme kirkon ovea, syyspuolen vaeltajille, arkipäivänä ovet eivät auenneet (eivät myöskään myöhemmin Maarian kirkolla).
Idyllisen Nummen kylän kautta matka jatkui Halistenkoskelle. Halistenkosken mylly on mainittu jo 1300-luvun kirjallisissa lähteissä. Kosken ympärillä on ollut monipuolista elinkeinotoimintaa vuosisatojen varrella, verkatehtaasta sahaan. Mylly on palanut jo aikaa sitten, mutta jäljellä on Myllärin talo ja sen tiilikellari. Myllärin talossa näytti toimivan kahvila, meillä kuitenkin oli mukana eväsreppu, joten jatkoimme matkaa.
Seuraavaksi saavuimme tuuliselle Koroisten niemelle, jossa kieltämättä kävi mielessä, että keväinen auringonpaisteinen päivä olisi mukavampi retkipäivä. (Valokuvatkin jäivät ottamatta). Niemellä on ollut vilkasta elämää rautakaudelta alkaen. 1200-luvun piispanpalatsin raunioita on siellä vieläkin nähtävissä. Ann-Christin Antellin tänä keväänä ilmestyneessä viehättävässä romaanissa, Puuvillatehtaan varjossa, muuten kerrotaan juuri Koroisten arkeologisten kaivausten aloittamisesta... Koroisilta löytyi toinenkin kahvila, ja omat eväät ja repun raahaaminen alkoivat melkein harmittaa. Olisihan tässä rakennuksessa kelvannut kahvitella.
Koroisilta saavuimme Maarian keskiaikaiselle kivikirkolle. Istahdimme (vähän arkaillen) uurnalehdon penkeille juomaan kahvit ja henkäisemään ennen loppumatkaa.
Kaupunkiin saavuimme pitkin joen rantaa. Tätä rantaa ei aiemmin ole tullut kuljettuakaan, ja näkymä kaupunkiin ja Tuomiokirkolle oli kiinnostava ja uusi.
Ja vielä loppukaneetiksi ruokapaikkasuositus. Linnakadun Tårget-ravintolasta sai hyvän lounaan mukavassa miljöössä vielä kello 14:n jälkeen. Täysin vatsoin oli hyvä startata kotimatkalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti