Talot huokuvat historiaa

Aikoinaan katsoin televisiosta Strömsötä aivan ihastuneena siitä kaikesta hyggestä ja mysistä mitä ohjelma huokui - kevyttä ruotsinkielistä eleganssia, johon suomenkieliset ohjelmantekijät eivät koskaan pystyisi. No, Strömsö on jäänyt, nykyään Strömsö ei ole ihan entisensä (... no  niin, ehkä osansa viehätyksessä oli Matiaksen ja Mikaelin charmillakin).

Mutta olen löytänyt uuden ihailun kohteen: aitoruotsalaisen Talot huokuvat historiaa -ohjelman (alkuperäisnimeltään Det sitter i väggarna). Monet sen varmaan ovat jo löytäneet (esim. Hesarissa 11.4. Samuli Tiikkaja kirjoitti ohjelmasta aivan kuin minun suullani...). Ohjelmaidea on sellainen, että historioitsija ja rakennustutkija tutustuvat jonkin perheen omistamaan vanhaan taloon jossakin päin Ruotsin valtakuntaa. Talot ovat hyvin erilaisia, mutta aina yhtä ihania: kartanoita, torppia, kaupunkitaloja jne.  Kuvissa näkyy kauniita kaupunkitaloja ja puistoja tai vaihtoehtoisesti peltomaisemia, pientareen suloisia kukkia, kukkivia hedelmäpuita, kuopsuttavia kanoja tms. Nämä  ihanuudet herättävät välittömän halun pakata laukut ja matkustaa tutustumaan Skånen tai Upplannin maaseutuun, Tukholman saaristoon, Ruotsin pikkukaupunkeihin jne.

Rakennusasiantuntijana koko sarjan ajan on ollut sympaattinen Erika Åberg. Sarjan alkukausilla (1-3) historioitsijana oli fantastinen snobi, Christopher O'Reagan. Hänet on sittemmin (kaudet 4-6) vaihdettu hieman maanläheisempään hahmoon, Rickard Thunériin. Erika kertoo rakennuksen historiasta ja auttaa omistajia jonkin pienen korjauksen tekemiseen, oikeaoppisin perinnerakentamisen keinoin. Luulen katsellessa oppineeni kaikenlaista pinkopahvien laittamisesta, perinnemaaleista, puuosien korjauksista ja sen sellaisesta. Historioitsija taas ottaa tutkijan keinoin selvää talon asutushistoriasta ja hurjia ja uskomattomia tarinoita entisten asukkaiden menneisyydestä on usein paljastunutkin.

Kaikki on sillä tavalla viehättävää, että mitään ei ole ylikorjattu, vaan rakennukset, huoneet ja huonekalut on  jätetty aistikkaan kuluneiksi. Mikään ei siis ole keinotekoista ja kulissinomaista vaan interiöörit ovat aitovanhoja. Tällaista tunnelmaa ei saada aikaan sutimalla valkeaa maalia huonosti vanhojen huonekalujen pintaan tai viskelemällä pellavatyynyjä sinne tänne. 

Lähetysajoista minulla ei oikein ole käsitystä, mutta Yle Areenassa on pari kautta katsottavissa, ja jos oikein ymmärrän toukokuussa alkaa 1. kausi pyöriä Teemalla perjantaisin 7.5. alkaen klo 18.30-19.30. Jos et ole sarjaa katsonut, niin kannattaa kyllä vilkaista!

Kirjat ja elokuvat: 2021 1-kvartaali

Tammikuu oli kaikkineen oikein mukava lukukuukausi, sain lukea ihan niitä kirjoja, joita mieli teki. Kirjastonhoitajana kun välillä joutuu lukemaan kirjoja ammatillisistakin syistä, ja ehkä  niitäkin jotka eivät olisi ihan omia, vapaita valintoja. Koko tammikuu oli vahvaa lukua-aikaa, ei oikeastaan yhtään lukupettymystä.

Ehkä parhaiten mieleen jäi villisti fabuloiva elämäkerta eli Antti Heikkisen Ponssen perustajasta, Vidgrénistä, kertova Einari. Kirjaston elämäkertaluokituksesta huolimatta minusta kirja oli romaani siinä kuin esim. Karo Hämäläisen Väinö Linnasta kertova Kansalliskirjailijakin.

Helmikuussa sitten alkoi työprojekti eli tiettyihin teemoihin liittyvien uutuuskirjojen metsästys kirjavinkkausta varten. Siinä tuli kokeiltua kaikenlaista, jäipä muutama kirja surkeasti keskenkin, esim. Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapsia en saanut millään luettua, vaikka olisi sopinut tosi hyvin vinkkauksen teemaan "Kirjassa eletään poikkeusaikoja". No, sen kohdan selvitin Mikko-Pekka Heikkisen Sähkömies-kirjalla, joka oli ihan luettava, vaikka ei nyt sekään ihan ominta lajiani.

Teemaan "Kirja sijoittuu tehdasmiljööseen" luin kovasti suosiota saaneen Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan varjossa, ja ymmärrän kyllä suosion syyt. Hyvää viihdettä, mutta samalla ihan kiva historiallinen makupala 1800-luvun lopun elämästä Turussa. Helppo suositella luettavaksi monen tyyppisille lukijoille. Samoin kuin toisen aivan uuden kirjailijan, Helena Steenin, Paikka hyvässä perheessä. Tässä kirjassa viehtätti vähän erikoisempi tapahtuma-aika ja - paikka. Kirja nimittäin kertoo Annista, joka on piikomassa 1930-luvun Englannissa.

Tähän kvartaaliin osui myös kovasti odottamani uutuus eli Elisabeth Stroutin Olive taas, joka jatkaa Olive Kitteridgen elämäntarinaa. Kirja oli ihan loistava, jälleen kerrran, ja sai mietiskelemään lähestyvää vanhuutta...

Pikkukaupunkimme toinen elokuvateatteri on sinnitellyt läpi korona-ajan, viime aikoina jokaiseen elokuvanäytökseen on voinut osallistua 6 katsojaa. Olen siis päässyt katsomaan muutaman uuden elokuvankin, vaikka paljon on tullut turvauduttua Yle Areenaan. Tässä kvartaalissa kaikki teatterissa näkemäni elokuvat olivat kerrassaan hyviä, parhaiten jäi ehkä mieleen Bong Joon Hon ohjaama, jo vanhempi elokuva (2009), Mother. Ohjaajan uudempi elokuvahan oli Oscar-voittaja Parasite. Vanhempikin elokuva onnistui olemaan intensiviinen katselukokemus.