sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Täydellinen kesäpäivä

Tänä kesänä kauniit päivät ovat olleet vähissä. Niinpä kun sellainen oli luvassa, tuntui tärkeältä tehdä jotakin erityistä. Aiemmassa pyhiinvaelluspostauksessa taisin kertoa haaveestani tehdä "pienoispyhiinvaellus" kotimaassa. Päätimme kulkea ihan omatoimisesti ja -ehtoisesti Sastamalan kirkkovaelluksen Karkusta Vammalan keskustaan. Matka on vajaa 20 kilometriä kaikkine sivupoikkeamineen.

Niinpä singahdimme jo perjantai-iltana Sastamalaan. Yövyimme Vammalan Seurahuoneella ja  hyvin nukutun yön ja kunnon hotelliaamiaisen jälkeen olikin mukava lähteä vaellukselle heti lauantaiaamuna. Hotellista saimme vielä kahvia termospulloon muita eväitä täydentämään. Menimme autolla Karkun asemalle, ja aloitimme vaelluksen Vammalaa kohti.

Päivä oli kutakuinkin täydellinen kesäpäivä. Koko matkan tie kulki viehättävissä maalaismaisemissa. Alkumatkasta  kuljimme noin viisi kilometriä päällystettyä tietä Karkun kirkolle. Sitten tie jo heti kohta vaihtuikin vielä pienemmäksi hiekkatieksi, jossa oli tosi vähän liikennettä. Aurinko ei paistanut liian kuumasti, tuuleskeli lempeästi ja tien pientareilla kukoistivat kaikki maailman niittykukat. Apila tuoksui huumaavasti.



Karkun kirkko oli reittimme kirkoista uusin, harmaakivikirkko vuodelta 1913.


1400-luvulla rakennettu Sastamalan Pyhän Marian kirkko on Sastamalan kirkoista vanhin.


Se toimii tiekirkkona ja oli siis auki myös lauantaina. Akustiikaltaan hyvä kirkko on vuosittain vietettävän Sastamala Gregoriana -musiikkijuhlan päänäyttämö ja koska juhlat olivat vielä käynnissä, kirkolla oli kovastikin vipinää. Opas oli paikalla ja kertoi meille kirkon historiasta ja esineistöstä. Kirkossa oli mm. hieno vanha ornamenttikuvioitu saarnastuoli, näyttävä kokoelma puuveistoksia ja  ruumispaarit, joihin oli maalattu ajatuksia herättäviä mietelauseita...


1500-luvun alussa rakennettu Tyrvään Pyhän Olavin kirkko on kirkoista tunnetuin, se palon jälkeen uudelleen rakennettu.


Täällä olimme käyneet jo aiemminkin tutustumassa kirkon sisätiloihin ja Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalauksiin. Kävelyn jälkeen näihin aarteisiin tuskin olisi jaksanutkaan tutustua, joten meitä ei lainkaan haitannut se, että kirkko on lauantaisin suljettu. Hieno sää ja ympäröivät Rautaveden maisemat kyllä riittivät tällä kertaa.

Kuuden tunnin kuluttua saavuimme Vammalaan. Asemalta juna vei meidät takaisin Karkkuun ja autolle. Hieno kesäpäivä! Tässä vielä kuva aittakahvilan ikkunasta matkan varrelta - olisin kyllä mieluusti tavannut sen keljun kissan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti