Upside Down : Saastamoisen säätiön kokoelman nykytaidetta 2010-luvulta Kuopion taidemuseolla 3.2. asti.

Käväistiin Kuopiossa ihanien hääjuhlien vieraina, ja pitihän ne lähtöaamun pari joutilasta tuntia jotenkin hyödyntää kulttuurin merkeissä. Käyntikohde valikoitu lähinnä sen perusteella, että mihin pääsee museokortilla ja missä ovet aukeavat sunnuntaiaamuna jo kello 10. (Sorry, VB-keskus, tässä kohti putositte pois, vaikka olette lempikohteitani Suomessa). Siispä suunta Kuopion taidemuseolle. Koska aikaa oli niin vähän, emme yrittäneetkään tutustua perusnäyttelyyn, vaan keskityimme esillä olleeseen Saastamoisen säätiön nykytaiteen näyttelyyn.

Saastamoisen säätiö on kuopiolaisille varmaan vähän arka kohta - koska kaupungilla ei aikanaan ollut osoittaa säätiön kokoelmalle riittäviä tiloja, kokoelma päätyi Espoon EMMAlle. Tämä näyttely on ensimmäinen kerta, kun säätiön kokoelmaa on tuon muuton jälkeen Kuopiossa esitelty. Toivottavasti yhteistyö EMMAn ja Kuopion välillä jatkuu, mukavaahan olisi, että kokoelmaa esiteltäisisin myös "juurillaan".

On hienoa, että Suomessa on näitä säätiöitä, jotka voivat käyttää rahaa taiteen tukemiseen, julkinen raha kun tahtoo olla tiukassa. Amos Rexiä voi pitää hienona näyttönä säätiöiden saavutuksista. Saastamoisen säätiön www-sivulla kerrotaan: "Saastamoisen säätiön taidekokoelma elää ja kehittyy jatkuvasti. Teoksia hankitaan Suomesta ja ulkomailta esimerkiksi museonäyttelyistä ja gallerioista, taidetapahtumista ja messuilta. Kokoelmaan vuosittain liitettävien teosten määrää ei ole sovittu etukäteen; viime vuosina se on ollut noin 30—50 teosta vuodessa."

Kuopion näyttelyn oli kuratoinut Saastamoisen säätiön taidevaliokunnan pj. Päivi Karttunen yhdessä kuvataiteilija Anna Tuorin kanssa. Mitään tiettyä teemaa näyttelyllä ei ollut, mutta kyllä iso osa teoksista jotenkin liittyi ihmisen ja luonnon suhteeseen, kestävään kehitykseen jne. Hyviä hankintoja, herätteleviä töitä.

Ensin pari luontoaiheista työtä. Eggert Péturssonin työn nimeä ei tullut otettu ylös, mutta se oli oikea väri-ilotulitus. Valtavan iso ja jotenkin paikoittain niin paksulla maalilla maalattu, että siitä tuli hyvin elävä vaikutelma, kuin aidon kukkarinteen ääreellä:

Tämä taas on yksityiskohta Erik Creutzigerin maalauksesta Flamingo (2016), jossa lintuaihetta toistetaan laajalla pinnalla hauskan kuviomaisesti:

Terävämpiäkin hätähuutoja luonnon ja kestävän kehityksen puolesta nähtiin. Jani Leinosen työn One day (present) (2016) olen jossakin Mäntän näyttelyssä ehkä nähnytkin, mutta aina Leinonen vaan onnistuu täräyttämään:

Vahva viesti oli myös tässä Roland Perssonin installaatiossa Panama papers, 2016 - eläimet peittyivät siinä mm. kuplamuoviin:

Sitten jotain aivan muuta, vaikka luonnon ja ihmisen yhteydestähän tämä graniitista "löytynyt" lapsikin kertoo. Eli Anne Koskisen veistos Alice (löytölapsi) 2014:

Sanoisin sunnuntaiaamun tuntia hyvin käytetyksi.