Vapaapäivän aamuna voi herätä omaan tahtiin. Tänä lauantaina herään puoli kahdeksalta, mutta venyttelen sängyn lämmössä kahdeksaan. Aviomies on laittanut jo herenkeiton vireille (pakasteesta otetut kinkunloput käytetään siihen) ja tuoksu tunkee makuuhuoneeseenkin.
Keittössä odottaa valmiiksi keitetty maitokahvi ja tehtyäni voileivät uppoudun lukemaan päivän lehtiä. Forssan lehdestä luen paikalliset uutiset ja sitten siirryn lukemaan valtakunnan uutisia Hesarista. Lehden jutuista eniten kiinnostavat kulttuuriosaston juttu matkustamisen merkityksestä ihmisille sekä jutut vanhustenhuollon huonosta tilasta ja Suomen sisäisestä muuttoliikkeestä. En voi olla ajattelematta, että kaksi viimeksi mainittua liittyvät toisiinsa. Ihan omakohtaisesta kokemuksesta tiedän, että kun on työn perässä muuttanut pois kotiseudultaan toiselle puolelle Suomea, on vaikea osallistua omien vanhustensa elämään niin, että kotona asuminen onnistuisi pidempään. Kuten Riku Rantala totesi saman Hesarin kolumnissaan verratessaan länsimaista yhteiskuntaa ns. kehittyviin maihin: "Vaurastumisen kääntöpuoli on yksinäisyys, luonnollisten yhteyksien katoaminen ja kuoleman ulkoistaminen."
Lehdenluvun ajan tuuletan petivaatteita ja nyt vaihdan puhtaat lakanat (saunapäivä!) ja pyyhkäisen pölyt makkarin lattialta. Edellisen päivän arkivapaana siivosin talon muuten ja nautin siitä, että tätä päivää ei tarvitse enää uhrata kotitöille. Eläköön vuorotyön tuomat arkivapaat!
Osallistun hetken aviopuolison vapaapäivän aamuriittiin eli katselen nauhoittettua Avara luonto-ohjelmaa, jossa esitellään eläinten erilaisia liikkumistapoja. Siitä sohvan uumenista soitan myös puhelun veljelle Savoon ja keskustelemme lumikuulumiset ym. ajankohtaiset kysymykset.
Sitten lähdemme kaupunkiasioille. Pikkukaupungissa se onnistuu hyvin kävellen. Lämmintä päälle, sillä vaikka pakkasta on vain noin viisi astetta, tuuli on kylmällä suunnalla. Torille on matkaa reilu kilometri. Otamme reput selkään ostoksia varten.
Ensimmäiseksi suunnistamme kuitenkin sairaalalle katsomaan iäkkäämpää ystäväämme, joa toipuu aivoverenvuodosta. Löydämme oikean paikan, vaikka ovessa oleva osaston nimi "Osaamiskeskus", herättääkin hämmenystä. Huonekin löytyy, tilat ovat vastaremontuidut ja hienon näköiset. Emme viivy pitkään, jotta potilas ei väsyisi puhuessaan.
Poikkeamme kaupassa ja sitten menemme torille. Forssassa on eläväinen tori jopa talviaikaan. Käymme kyselemässä vaatekauppiaalta, olisiko hänellä merinovillaisia kaulureita myynnissä, mutta niitä ei löydy. Ostamme juurekset vakiomyyjätä, jolta saame kaupan päälle ilmaiseksi pari kimppua "ylimenneitä" tulppaaneja - valitsen väreiksi oranssin ja punaisen. Vielä kalakauppiaalta lohifile ja olemme valmiit.
 |
| Ihana ilmainen kimppu |
Kotona aviomies jatkaa hernekeiton valmistamista. Minä en riisu ulkovaatteita vaan otan harjan ja lähden pudottelemaan lumia pensaista ja omenapuiden oksilta. Seuraavaksi yöksi manataan lumimyrskyä ja pensaiden ja puiden oksat ovat varsin raskaassa lumessa jo nyt. Itse asissa taikinamarja-aita on jo toivottoman hautautunut lumen alle ja juhannusruusukin on ihan lysyssä lumen painosta. Harjanvarsikin katkeaa. No, ehkä hommasta jotain hyötyä oli.
Sisälle tultuani syömme hernekeittoaterian. Taustalla soi Radio Suomi (iltapäivän aikana kuulen mm. Levylautakunta-ohjelman). Aviomies lähtee teatterille harjoituksiin, ääni- ja valohommiin. Minä pyöritän tiski- ja pesukonetta. On valkopyykin vuoro - valkoiset lakanat ym. pestään meillä tosiaan 95 asteessa, konekin tykkää.
Käytän iltapäivätuntini sukututkimushommiin tietokoneen ääressä. Joulun aikaan innostuin tutkimaan, että mitä tietoa suvustaan voisi löytää ihan Internetin kautta. No, osasta suvusta on oikein tutkimuksiakin, että sikäli turhaa työtä, mutta esim. isänäidin puoli on aika tutkimatonta aluetta. Maksoin Sukuhistoriallisen yhdistyksen jäsenmaksunkin, jotta pääsen käsiksi vähän laajempaan kirkonkirja-aineistoon. Tänään metsästän tietoa äidinäidin sisaruksista, että montakos heitä oikein oli.
Levittelen pyykit. Keittelen iltapäiväkahvit, vilkuilen läpi uutiset, somepäivitykset ja lueskelen viikon aikana tulleita e-lehtiä iPadiltani. Olen luopunut painettujen aikakauslehtien tilauksista, ne on mielestäni niin paljon kätevämpi lukea e-lehtinä.
Kello viideksi suunnistan elokuviin paikallisen yhdistyksen pyörittämään Forssan Elävienkuvien Teatteriin. Käyn elokuvissa melkeinpä viikottain, joskus parikin kertaa viikossa. Elokuvissa käyminen on minulle tosi tärkeää, ja jaksan olla kiitollinen siitä, että tällä pienellä paikkakunnalla on kaksi elokuvateatteria ja hyvä elokuvatarjonta. Ohjelmistossa on tänään Bairdin ohjaama Suomessa juuri ensi-iltaan tullut elokuva Stan & Ollie. Uskomatonta näyttelijäntyötä, viehättävä elokuva, josta jää hyvä mieli. Yleisöäkin on paikalla ihan mukavasti.
Hyvä mieli joutuu koetukselle, kun elokuvista palaajaa ei vastoin odotuksia kotona odotakaan lämmin sauna. Aviomies on taas unohtunut teatterille, eikä auta kuin itse viritellä tulet puukiukaaseen ja jäädä odottelemaan saunan lämpenemistä. Saunaa odotelessa soittelee ystävätär pohjoisesta. Olemme menossa käymään siellä parin viikon päästä, ja neuvottelemme aikatauluista ym. Uhoan, että otamme sukset mukaan.
Saunan jälkeen syömme iltapalaa ja katsomme digiboxilta pari jaksoa tv-sarjaa Valkoisia valheita. Britit osaavat tehdä juuri tällaista minuun purevaa arkidraamaa. Valkoisia valheita -sarja sijoittuu autokauppaan. Joka jakson päähenkilö on joku työntekijöistä ja teemana ovat isommat ja pienmmät valheet, joihin työntekijät elämässän turvautuvat ja sotkeutuvat. Sarja muistuttaa kovasti yhtä aiempaa suosikkiani, Paul Abbottin Tehdas-sarjaa.
Päätän illan lukemalla vuoteessa Merete Mazzarellan elämäkertaromaania Alma Söderhjelmistä. Pidän hirmuisesti Mazzarellaan kevyestä, ilmeikkäästä kirjoitustyylistä. Mutta tästäkin päivästä huomaan, että viime aikoina kirjojen lukemiseen käyttämäni aika on vähentynyt. Vain pieni hetki ennen nukkumaanmenoa - tähän on tultava muutos!
Yhteenveto päivästä: mukava vapaapäivä ilman aikatauluja, oli paljon aikaa tehdä sellaisia asioita, jotka tuottavat iloa. Ulkoiluakin tuli sopivasti, kävelyä n. viisi kilometriä ja ne lumihommat päälle. Tällaiset päivät lataavat akkuja hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti