Kirjat ja elokuvat 2016: 1. kvartaali

Töissä olisi hyötyä, kun olisi jotenkin ylhäällä se, mitä on lukenut. Niinpä vuoden alusta lisäsin blogiin tuon välilehden, johon ajattelin kirjata lukemani kirjat (ja elokuvissa käynnit) ja lyhyet vaikutelmani niistä... En jaksa hirveän yksityiskohtaisesti puida niitä, mutta ajattelin  kokeilla tällaista kvartaalikatsauksen pitämistä. Eli neljännesvuosittain yleisvaikutelma ja vähän enemmän vaikutelmia listaan erikseen merkityistä "huippuelämyksistä". Yhdistetään talouden vihatuin käsite ennakkoluulottomasti kulttuuriin!

Ensimmäiseksi on sanottava, että huippuelämys ei aina paljastu heti, vaikka joskus se tietysti kolahtaa välittömästikin. Minulle kävi kuitenkin niin, että nyt kun listaa on katsonut taakse päin, huomaa mitkä jutut nousevat mieleen kirkkaimmin, mitkä ovat jääneet vaivaamaan jne. Ovat siis huippuelämyksiä. Merkille pantavaa on, että niitä on kyllä vähän. 27 luettua kirjaa, niistä todella säväyttäviä oli kolme. 12 katsottua elokuvaa, kaikki enemmän tai vähemmän yhdentekeviä. Jos siis lukisi vain kirjan, pari vuodessa, voi olla että huippuelämyksiä ei tulisi kohdalle kuin pari elämän aikana. Elokuvien suhteen olen oikeastaan aika järkyttynyt. Olisko pitänyt silti mennä katsomaan Oscar-palkitut Revenant ja Son of Saul, ajattelin että en vaan pysty...

Lukulistalla oli myös ns. työperäistä lukemista eli luin piikateemaisia kirjoja ja toiseen projektiin metsästelin pienoisromaaneja. Toki niissäkin tuli vastaan ihan hyviä lukuelämyksiä, esim. piikaromaaneista Enni Mustosen romaanit viihdyttävät minua kovasti, eikä Annikki Sankarin ja Eira Pättikankaan kirjojenkaan lukeminen vastenmielistä ollut. Ihan kelpo kirjoja alkuvuodesta tuli vastaan monta: esim. Juha-Pekka Koskinen ja Pauliina Vanhatalo ovat viimeaikojen myönteisiä kirjoittajatuttavuuksia.

Mutta sitten ihan ne parhaat kirjat:
Waters, Sarah: Parempaa väkeä (Keltainen kirjasto, Tammi, 2015). Watersin kirjoissa on usein joku sellainen jännityksen elementti, joka vie minut mennessään ja saa ahmimaan kirjan. Niin tässäkin. Hesarin arvostelussa sanotaan: "homopsyyke ja suhtautuminen seksuaalivähemmistöön on ... sijoitettu epookkiin". Kirja kertoo 20-luvun Lontoosta. Frances äiteineen antaa huoneita vuokralle ja rakastuu vuokraajaperheen nuoreen vaimoon. Ja saa myös vastakaikua tunteilleen. Tunnelmassa on jotain samaa kuin Watersin kirjassa Vieras kartanossa (suosikkini!), jossa on goottilaisen kauhun vaikutteita. Samaa on ainakin tarinan sijoittuminen rapistuvaan taloon, joka tuntuu imevän asukkaidensa elämänvoiman.
De Waal, Edmund: Jänis jolla on meripihkan väliset silmät (Schiltds & Söderströms, 2013). Tässä muistelmakirjassa keraamikko Edmund de Waal kertoo sukuperintönä saamansa japanilaisen netsukekokoelman ja samalla sukunsa kohtalon viiden sukupolven ajalta. Ja mikä tarina se on! Juutalaisen suvun nousu ja tuho historian laineilla: odessalaisista viljakauppiaista Pariisiin ja muualle Eurooppaan Rothschildien veroiseksi Ephrussin pankkiiri- ja liikemiesperheeksi. Kunnes juutalaisten elämä alkaa muuttua yhä tukalammaksi, kaaos iskee, ihmishenkiä menetään, omaisuudet vaihtavat omistajaa...
Atkinson, Kate: Hävityksen jumala (S & S, 2016). Kirjassa seurataan Atkinson aiemmasta kirjasta (Elämä elämältä, 2014) tuttujen henkilöiden vaiheita. Mielestäni kirjat kannattaa lukea "oikeassa" järjestyksessä", koska myöhemmän kirjan jotkut ratkaisut on helpompi ymmärtää ensimmäisen kirjan valossa. Tämän kirjan päähenkilö on toisen maailmansodan sankarilentäjä Teddy Todd, joka selviää sodasta kaiken todennäköisyyden vastaisesti ja päättää pyrkiä hyvittämään sodan ajan olemalla loppuelämänsä "hyvä ihminen". Mutta miksi esim. suhde tyttäreen on silti niin vaikea? Ja miksi tyttärellä on vaikeaa omien lastensa kanssa?