Emil Cedercreutzin museo Harjavallassa

Loma loppui tänään. Kolmen viikon lomasta iso osa meni velvollisuuksien parissa, niinpä tuntui tärkeältä tehdä viimeisenä lomapäivänä jotakin "lomanomaista". Siispä auton nokka kohti Harjavaltaa ja Emil Cedercreutzin museota. Tämä museo on jo pitkään ollut ehdolla käyntikohteeksi, mutta nyt sinne siis selvittiin.

Emil Cedercreutz syntyi vuonna 1879 säätyläisperheeseen, Satakunnan Köyliön Köyliönkartanoon. Lapsuuskodissa Emil tutustui maalaiselämään ja sen töihin ja se näkyi myös hänen tuotannossaan (ne hevoset, ne hevoset...). Elämä maaseudulla herätti hänessä myös kiinnostuksen kansankulttuuriiin ja johti myöhemmin merkittävien esinekokoelmien keräämiseen. Perheen toivomusten mukaisesti Cedercreutz aloitti lakitieteen opinnot, mutta veri veti kuvanveiston pariin. Cedercreutz aloitti kuvanveistäjän koulutuksensa Ateneumissa, mutta hän suoritti opintoja myös ulkomailla, Brysselissä, Roomassa ja Pariisissa. Hän työskenteli myöhemminkin pääsääntöisesti talvet Euroopassa ja palasi vain kesäisin Suomeen. Kesäpaikakseen hän hankki Harjavallasta maata Kokemäenjoen rannalta. Harjulan talo valmistui 1914. Perheettömän Cedercreutzin kuoleman (1949) jälkeen Harjulasta muodostettiin säätiön ylläpitämä museo.

Harjulan talo koostuu mielikuvituksellisista yhteenliitetyistä osista.

Cedercreutzin museo osoittautui todella laajaksi ja mukavan monipuoliseksi. Aloittelimme tutustumalla Työn jälkeen -veistosnäyttelyyn, joka esittelee kuvanveistäjän veistostuotantoa alkuperäisessä ateljee- ja veistossalirakennuksessa.Täällä oli esillä monenlaista: kaikenkokoisia veistoksia, reliefiejä, muotokuvia, erityisen runsaasti tosiaan hevosveistoksia. Yksi Cedercreutzin tunnetuimpia töitä onkin Äidinrakkaus, joka on tammaa ja pientä varsaa esittävä veistos Helsingin Varsapuistikossa. Mutta kyllä Emil muitakin eläimiä veisti...

Viereisessä salissa esiteltiin Cedercreutzin keräämää, muiden taiteilijoiden töistä koostuvaa taidekokoelmaa. Cedercreutz tunnettiin vieraanvaraisena isäntänä, Harjulassa kestittiin kesäisin ystäviä ja tuttavia, joiden joukossa oli varmaan paljon muita taitelijoita. Töitä vaihdettiin varmaan ystävyyden osoituksina? Pari helmeä osui silmiin täältäkin.

Einari Vehmas: Lato peltomaisemassa (1918)

Vahvistettuamme itseämme museon kahvilassa, liityimme mukaan opastetulle kierrokselle varsinaiseen kotimuseoon, Harjulan taloon. Cedercreutz ei käyttänyt arkkitehtiä, vaan suunnitteli talonsa itse. Erityisesti sisustuksessa näkyy isännän kädenjälki. Kaikki oli rönsyävän runsasta ja värikästä, esillä oli paljon matkoilta tuotua esineistöä ja tekstiilejä, esimerkiksi toinen toistaan upeampia mattoja. Olihan lattioilla myös ajan tavan mukaan erilaisia taljoja tiikeristä jääkarhuun! Siluettikuvia oli käytetty koristamaan kattoja, lamppuja jne. Takkoihin oli maalattu tyylikkäät koristekuviot. Todella mielikuvituksellinen koti, jossa en kuvia paljon ehtinyt ottaa, kun piti ahmia sisustuksen yksityiskohtia silmin. Tässä yleiskuva kirjastohuoneesta, josta saa jo jonkinlaisen käsityksen sisustustyylistä.

Seuraavaksi kiertelimme puistossa, tutkimme patsaspuiston veistoksia sekä alueen rakennuksia ja istutuksia. Cedercreutz oli tunnettu puutarhahoitoharrastuksestaankin ja jotakin siitä näkyi vielä pihapiirissä. Vähän kauempana pihapiirissä oli vanha, Cedercreutzin suunnittelema rakennusryhmä, ns. Maahengen temppeli, johon hän kokosi kansatieteellistä kokoelmaa, esineistöä maaseudulta. Tämä temppeli oli orgaanisesti kasvaneen näköinen, iloisen raidallisin (!) värein maalattu rakennusrykelmä metsän siimeksessä. Siellä oli jopa torni, vaikka se ei ottamassani kuvassa näy...

Kuvia pihapiiristä ja puistosta

Vanha Maahengen temppeli

Yksi huone museorakennuksessa oli omistettu Cedercreutzin siluettitaiteelle. Ilmeikkäiden siluetin keinoin toteutettujen muotokuvien lisäksi hänen tekemiään siluetteja käytettiin paljon kuvituksena tuon ajan kirjoissa ja lehdissä. Siluettien leikkaamista Cedercreutz oli harrastanut pienestä pojasta asti ja harjaantunut siinä uskomattoman taitavaksi.

Viimeinen kohteemme oli "uusi" Maahengen temppeli eli vuosien 1971-1996 välillä rakennettu museon uusin osa, jossa oli esillä Cedercreutzin kokoamaa kansatieteellistä esineistöä. Ja sitä sitten oli, voi pojat! Saleja oli monta ja jokainen esineistöä pullollaan. Kaikenlaista hauskaa, tuttua ja vieraampaa, tuli vastaan. Esimerkiksi vanha ryijynteko-ohje, jossa uhataan tekijönoikeudellisin seuraamuksin sitä, joka ohjetta jäljentää/valmistaa sen perusteella enenmmän kuin yhden kappaleen ryijyä/ei palauta ohjetta 2 kk:n sisällä jne. Ryijyt tuntuivat muuten olevan Cedercreutzille oikea sydämen asia, koska niitä oli paitsi Maahengen temppelissä, myös Harjulan talossa.

Yleiskuva yhdestä salista, huomaa ryijyt...

Se ryijynteko-ohje uhkauksineen

Tikattavan täkin käsittelyynkin on siis kone...

Taiteilijoiden kotimuseot ovat uskomattoman hienoja käyntikohteita!