Turussa: kaupunginteatterin Niskavuoren nuori emäntä ym. huvia

Poikettiin teatteriretkellä Turussa. Arpa lankesi Turkuun ja Niskavuoren nuoreen emäntään, koska Tampereella esitettävän Niskavuoren Hetan juoni oli turhankin hyvin muistissa. Odotukseni eivät teatteriretkeä kohtaan olleet suuren suuret, en ole hirveän innokas teatterinharrastaja ja näytelmä tuntui turhankin turvalliselta valinnalta, ja paikkakin oli ihan ison katsomon takariveiltä - tokko sieltä mitään näkeekään...

Yllätyin kyllä iloisesti, ilta sujui oikein mukavasti - voin lämpimästi suositella teatteriretkeä Turkuun! Näytelmästä oli tehty visuaalisesti näyttävä, pidin tosi paljon lavastusratkaisuista: kaikki oli yksinkertaista mutta näyttävää. Näyttämön liikkuvia osia käytetiin hienosti hyväksi erilaisten tilojen luomiseksi. Tukeva kurkihirsi markkeerasi pirtin yksiselitteisesti ja kätevästi. Symboliarvoltaan tärkeä metsä saatiin esiin ja pois kätevästi. Upea kuu taustaan heijastettuna loi kesäyön tunnelman jne. jne. Pidin myös ideasta tuoda näytelmää koko ajan lähemmäksi nykypäivää mm. roolivaatteilla ja lavastuksen esineillä... Näytelmää ei oltu lastattu liiallisella replikoinnilla ja pitkillä monologeilla, siitäkin pidin.

Kuvassa Stefan Karlsson ja Minna Hämäläinen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Vaikka näytelmässä aikaa  tuotiin lähemmäksi nykypäivää, onhan se niin, että näytelmä kertoo avioliiton merkityksestä menneinä aikoina. Ennen avioliitto ei ollut vain kahden ihmisen romanttinen päähänpisto, vaan etenkin varakkaimmissa piireissä taloudellinenkin sitoumus. Avioliitot olivat meilläkin usein järjestettyjä, sukujen sopimia. Avioliitosta ei lähdetty helposti, koska kyseessä olivat paljon isommat asiat kuin yksi parisuhde. Nykyihmisen näkökulmasta, romanttisen rakkauden maailmassa,  tätä on vaikea käsittää.

Mutta ajatonta näytelmässä on vahvuuden ja heikkouden kuvaus - vai ovatko ne oikeat termit? Pitäisikö sanoa kovuus ja pehmeys? Sanoissa on aina mukana arvotus, vaikka haluaisi vain kuvata luonne-eroja. Sitä paitsi vahvallakin on heikot kohtansa ja hetkensä...

Yövyimme Turussa ja seuraavan aamun aamukävely oli kiva tehdä jokirantaan. Aamu oli komea ja koko Turku tuntui olevan liikkeellä. Käväisimme myös Kakolanmäellä, joka oli yhtä suurta työmaata. Alueelta löytyi kiva kahvila, Bageri Å, josta ostimme mukaan maukasta leipää. Vähän jäi pelottamaan, että vankilamenneisyys siivotaan alueelta näkymättömiin, ja lopputulos on vain kallis asuinalue. Kakolanmäen vankilanjohtajan talon pihapiirissä, vanhassa hevostallissa (!) sijaitseva museo näytti toimivan vain kesällä. Varsinaisiin vankilarakennuksiin on siis isolla rahalla korjattu asuntoja, eikä mitään ole ymmärtääkseni jätetty museokäyttöön...Turun matkailuoppaat vetivät aikoinaan alueella vankilakierroksia, mutta nekin on rakennustöiden myötä lopetettu.

Näkymä Kakolanmäeltä

Entinen vankila, nykyinen luksuskoti...

Funikulaaria ei kokeiltu...

Bageri Å

Kakolanmäeltä jatkettiin päiväkahville joenrannan apteekkimuseon kahvilaan. Ihana kattaus, mutta toscaleivos oli vähän turhankin tuhtia syötävää, yksi leivos puoliksi olisi riittänyt hyvin. Positiivinen ongelma?

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo kahviloineen

Jokirantaa