sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Milavida ja Sarpanevan Ambiente-kankaat

Museokortti vei minut tällä kertaa poikkeamaan Tampereen Milavida-museoon. Muistan toki rakennuksen omilta opiskeluajoiltani Hämeen museona, mutta en sinne kyllä kertaakaan poikennut (shame on me!).

Milavidan pysyvänä näyttelynä esitellään Finlaysonin omistajasukuun kuuluneen Wilhelm Nottbeckin ja hänen perheensä elämää Tampereella siihen saakka, kun perhe jätti Tampereen 1900-luvun alussa. Itse asiassa ilmeisesti vain orvoiksi jääneet lapset asuivat juuri tässä rakennuksessa, koska äiti kuoli synnytykseen 1898 ja perheenpää puolta vuotta myöehmmin umpisuolen tulehdukseen. Aika surullinen tarina - lääketiede oli aika voimaton siihen aikaan ahnaan kuoleman edessä.

Perusnäyttely jäi tällä kertaa huonolle tarkastelulle, lupaan palata siihen kyllä myöhemmin. Nyt  tutustuttiin Timo Sarpanevan Ambiente-kankaita esitelleeseen näyttelyyn. Sarpanevan suunnittelemat kankaat olivat minulle täysin tuntematon osa Suomen tekstiilihistoriaa - ja forssalaisena luulin siitä sentään jo jotain tietäväni. Ambiente-näyttely on esillä vain 2.2. asti, joten kiirettä pitää, jos siihen haluaa vielä tutustua.

Ambiente-tekniikan Sarpaneva keksi vahingossa Porissa Rosenlewin paperitehtaalla ilmeisesti lahjapapereita suunnitellessaan, kun painokoneen rikkoutuessa suuttimista tulvi värejä paperille yllättävällä tavalla. Sarpaneva pääsi 1965 kokeilemaan tekniikkaa jo vähän hallitummin kankaiden kanssa Tampellan Lapinniemen tehtaalle - värisuuttimia liikuteltiin kiskojen avulla ja levitettiin väriä kankaalle ohjailtavilla suuttimilla ikään kuin maalaamalla. Kuvio muodostui samanlaiseksi kankaan molemmille puolille. Sapanevan Ambiente-kankaiden kokoelma on Tampellan konkurssin jälkeen päätynyt Tampereen kaupungin museokokoelmiin.

Tässä muutama yleiskuva näyttelytilasta:



Kankaiden väritykset olivat huikeita. Ei ihme että Andy Warholin kerrotaan vinkanneen Sarpanevalla, että kankaat kannattasi kehystää ja myydä tauluina. Katsokaapa vaikka tätä tekemääni kuvakollaasia parista kankaaasta - kyllä ottaisin seinälleni:


Kankaat sopivat myös varmaan tosi hyvin 60-luvun selkeään vaatemuotiin. Näyttelyssä oli esillä muutama mustavalkoinen lehtikuva Ambiente-kankaista tehdyistä mekoista. Ajatelkaapa tätä mekkomallia Ambiente-väreissä - voi kun osaisi kaavoittaa ja ommella tällaisen mekon:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti