Taivaalle kiitos Museokortista! Sen avulla pystyy hyödyntämään lyhyetkin hetket museokäynteihin. Ilman Museokorttia olisi varmaan Ragnar Kjartanssonin The Visitors -teos Kiasmassa jäänyt näkemättä. Nyt loppiaisvisiitillä hyödynsin ylimääräisen tunnin kipuamalla Kiasman viidenteen kerrokseen tuota videoteosta ihastelemaan. Virikkeenä toimi mm. Hurmioituneen innostava blogipostaus.
Kyseessähän on siis teos, jossa yhdeksälle valkokankaalle heijastetaan kullekin eri soittaja, jotka eri tiloissa, mutta kuulokkeiden avulla yhdistettynä soittavat samaa sävelmää. Voi olla että jokaisen videossa esiintyvän muusikon osuus on äänitetty paitsi erikseen, myös eri aikoina, mutta vaikutelma ainakin on se, että he soittavat Kjartansson sävellystä samaan aikaan... Esitys kestää kokonaisuudessaan noin tunnin, ja sen aikana tunnelma ja musiikin kokoonpano ehtii vaihdella kovasti (vaikka suurelta osin se on unenomaista ja meditatiivista). Samat lauluteemat kuitenkin toistuvat. Minun mieleeni jäi pyörimään seuraava säe: "There are stars exploding and there is nothing you can do...". Se sai olon ensin hyvin surulliseksi, mutta kun lauseen oli kuullut tarpeeksi monta kertaa, se alkoi tuntua lohdulliselta - elämässä on asioita, joille ei voi mitään ja ne on otettava sellaisenaan.
Ihmettelen edelleen, millaisella tekniikalla salin äänimaailma oli luotu: kun meni jonkin valkokankaan viereen, oli aivan kuin musiikki oikeasti olisi tullut laulajan suusta tai soitto käsillä olevasta instrumentista. Eri kohdisa salia musiikki kuului eri tavalla, aivan kuin aidot muusikot olisivat levittäytyneet tuohon suurehkoon tilaaan. Kjartanssonin videoteokseen pääsee tutustumaan 2.2. asti - kannattaa mennä!
Loppiaisen kulttuuriretken muita kohteita olivat jo vähän niin kuin perinteeksi muodostuneet Hurjaruuthin Talvisirkus ja Lux Helsinki. Talvisirkus Baun teemana tänä vuonna oli rakentaminen ja teema antoikin mahdollisuuden vauhdikkaisiin ja hauskoihin numeroihin. Mutta kyllä esitykseen niitä kauniita akrobaattisia tai tanssillisiakin juttuja mahtui. Jos asia ei ole tullut selväksi: kyseessä ei ole (pelkästään) lasten sirkus vaan aito, monimuotoínen sirkustaide-esitys, joka sopii kaiken ikäisille.
Lux Helsinkiä kiersimme kirpeänä ja kirkkaana sunnuntai-iltana, oli oikein sopiva sää kierrokseen siis. Tungos oli vain aikamoinen, niinpä niitä sisäpihakohteita emme edes uskaltaneet harkita. Vähän sääliksi käy teitä hesalaisia: järjestätte hienoja tilaisuuksia, joihin me maalaiset tungemme ja sitten kehtaamme vielä valittaa tungoksesta :) Koettakaa kestää!
Teillä olikin varsin täyteläinen loppiaisretki.
VastaaPoistaTulkaa vain tänne meidän seuraamme :) Mitä enemmän meitä on täällä katselemassa ja ihailemassa kaikkea ihmeellistä, sen parempi. Yksin täällä olisi ikävä olla.
Minä olin aivan myyty tuohon Kjartanssonin The Visitors teokseen. Näyttelyn tekstien perusteella se oli kuvattu yhdellä kertaa, jokainen artisti omassa huoneessa ja omalla mikrofonilla. Juuri sen vuoksi kankaan eteen mennessä kuulit hänen soittonsa ja laulunsa niin selvästi. Pihalla sytytetyn pikkutykin laukauksen savut ja tapahtumat näkyvät osin myös eri huoneiden ikkunoiden kautta.
Talvisirkus oli kyllä todella mainio esitys tänä vuonna. Minä taidan olla aika lapsenmielinen, sillä istuin siellä (varmaankin hölmön näköisenä suu auki, hehheh) aivan haltioituneena. Hienoa akrobatiaa ja taiteellista otetta näillä esiintyjillä.
Luxista näin vain osan, sillä ko. iltana oli hyytävän kylmä. Esimerkiksi suurkirkkoa en käynyt katsomassa, mutta hienoltahan se näyttää tässä kuvassasi :)
Joopa, tahtoo käydä niin että kun ei ihan joka päivä käy isommissa kaupungeissa, niin sitten käydessään ahnehtii. Onneksi kulttuurin ahnehtiminen on ihan terveellistä...
Poista