Kirjat ja elokuvat: 2019 4-kvartaali

Loppuvuotena ei enää ehkä paljon tule luettua eikä käytyä elokuvissa, vapaat kun tuntuvat menevän lähinnä torkkuessa - niinpä teen yhteenvedon vuoden viimeisestä kvartaalista jo nyt.

Syksyn puhutuista kirjoista esim. Louisin Ei enää Eddy ja Koskisen Tulisiipi olivat ihan mukavia lukuelämyksiä,  mutta tässä muutama henkilökohtainen suosikkini.

Paula Havaste (jonka Pronssitähti-kirja oli melestäni vähän vaisu) alkaa päästä vauhtiin tässä sarjan toisessa osassa, Vierashuoneet-kirjassa. Jotain kirstimannismaista elämästä selviämisen eetosta tässä kirjassa on. Vilja tekee kovasti töitä perustamansa majatalon eteen, neuvokkutta vaaditaan joka päivä. Sodanjälkeistä Saarenmaata kuvataan kiinnostavasti.

Ajankuva on loistavasti hallussa myös Suvi Vaarlalla, joka Westend- kirjassaan avaa 90-lamaa ja sen jälkimaininkeja silloisen lapsen, Elinan, näkökulmasta. Perheen sosiaalinen vajoaminen, Westendin kodista luopuminen, hyvän elintason vaihtuminen työttömyyteen ja velkaantumiseen lyö leimansa Elinaan loppuiäksi. Lama-ajan kokemukset tekevät hänestä varovaisen sivustakatsojan.

Kauko Röyhkän Marjatan poika -muistelmateos lämmitti mieltä ihan erityisesti. Olen asunut Oulussa 80-90 -luvuilla ja tässä kirjassa oli vangittu oululaisuus NIIN hienosti. 60-70 -lukujen Oulu heräsi eloon mielessäni tätä lukiessa.Tämä sai ainoan huippuelämystähden, tosin en tiedä miten kirjan kokee, jos ei ole Oulu-taustaa :)

Elokuvasyksyn parhaimmistoon kuului Loachin lohduton Kiitos tilauksestasi, joka tuli ihan ihon alle, koska tällaistahan se alkaa olla suomalaisessakin työelämässä: pätkätyötä ja pakkoyrittäjyyttä... Huippuelämystähdet menivät Baumbachin Marriage Story - ja Johsonin Veitset esiin -elokuville. Marriage Story -elokuvan näyttelijäntyö oli ihan upeaa ja Veitset esiin -elokuva oli kekseliäs ja hauska (olen nähynyt varmaan kaikki Agatha Christie -filmatisoinnit sataan kertaan ja tämä oli niin hauska pastissi...).

Alexander Reichstein: Ajan myötä (Salon Veturitalli 12.1.2020 asti)

Salon Veturitallissa on 12.1.2020 asti  Alexander Reichsteinin Ajan myötä -näyttely, joka koostuu viidestä tilasta.

Ensimmäisessä huoneessa oli esillä teos nimeltä Kummat vieraat. Metallilangasta tehdyt hahmot ovat olleet ensimmäistä kertaa esillä vuonna 2016 LUX Helsingissä. Tuolloin niitä oli 12, mutta määrä on sen jälkeen kasvanut 60:een. Salon lisäksi syksyn aikana näitä figuureita on esitelty Seinäjoella ValotON-tapahtumassa. Hahmot syntyvät sitomalla teräslankaa. Kun ne sinkitetään ja maalataan erikoismaalilla,  ne hohtavat uv-valossa. Salossa näille "salaisille vieraille menneiltä ajoilta" oli varattu iso tila, johon mahtui runsas valikoima hahmoja. Toisaalta, voisin kuvitella että kaupunkiympäristöön sijoiteltuna,  LUX Helsingin tapaisessa pimeään aikaan sijoittuvassa tapahtumassa, nämä voisivat olla vieläkin vaikuttavampia - aavemaisempia... Hienoja olivat kyllä näinkin.

Toisessa huoneessa oli vuorovaikutteinen Mutatis mutandis -näyttely, joka antoi  museovieraalle mahdollisuuden luoda omia taideteoksia paikailla olevista moduleista. Paikalla oli siis "runkopalikoita", joihin sitten saattoi liittää erilaisia lisäosia. Idea selvinnee parhaiten taitelijan omalta verkkosivulta. Olimme Salossa hiljaisena sunnuntaiaamupäivänä ja saimme ihan rauhassa rakennella omia luomuksia.:

Kolmannessa huoneessa oli esillä vanhoista kirjoista tehtyä taidetta. Muistan nähneeni kun Salon museo kuulutti perään kirjalahjoituksia. Kansan käsi oli ollut karttuisa: tila täyttyi suurikokoisista labyrinteistä ym. tilataideteoksista. Vähän kauhistutti nähdä se, kuinka siistejä kirjat olivat - toki kirjalle on ihan kunniakas kohtalo päätyä osaksi taideteosta, jos ajatellaan että vaihtoehto olisi varmaan ollut paperinkeräys.

Neljännen huoneen teemana oli vuodenkierto ja erilaiset kalenterit. Täällä pääsi taas osallistumaan: askartelimme omaa syntymäkuukauttamme kuvaavan pienen jutun, jonka sitten ripustimme kuukausittain järjestettyyn "vuosipuuhun". Puusta voi päätellä että kävijöitä on ollut:

Viidennessä tilassa oli pienoisveistosinstallaatio, Arkipelago: pieniä saaria asukkeineen. Ilmeikkäät pienoishahmot oli taivuteltu metallilangasta. Niiden tutkimiseen meni tovi jos toinenkin. Löysin monta joogatyylistä hahmoa, jotka huvittivat minua.

Reichsteinin kotisivun slogan "Art for kids and parents" kuvaa Salonkin näyttelyä hyvin - ihan unelmakohde perheretkelle!

Lapsenmielisyys kunniaan...

Kun olin lapsi, joulukalenteria ei saanut joka vuosi, joskus kuitenkin. Sitäkin tarkempi olen ollut etenkin näin keski-iässä siitä, että taloudessa on joulukalenteri, mielummin useampi, että luukkujen avaamisvuoroista ei tarvitse kinata (taloudessa on muitakin joulukalenterientusiasteja...). Ja en puhu  nyt mistään kammottavista krääsäkalentereista, en edes suklaakalentereista - perinteinen paperinen sen tulee olla!

Esimerkiksi tänä vuonna kalentereja on  taloudessamme kolme, kummallakin oma ja yksi yhteinen, jonka avaamisessa vuorotellaan. Siis oikeasti, koen tämän vuodenajan niin masentavana ja synkkänä, että nämä pienimmätkin keinot on laitettava peliin, että yleensä  jaksaisi raahautua ylös pimeään aamuun. (Samaan asiaan liittyy se, että meillä on jo nyt joulukuusi - ja tietysti kranssi ovessa, amaryllikset pöydillä, piparit leivottuna jne. jne.). Nythän minä sitä piristystä kaipaan!

Palatakseni kaamosahdistuksestani joulukalentereihin, paras joulukalenteri on sellainen,  jossa "peruskuva" täydentyy luukusta avautuvalla kuvalla. Jos kuva on vain joku peruskuvaan liittymätön krumeluuri (tyyliin olkikranssi taivaalle...), ei siinä ole mtään järkeä. Kolmesta kalenteristamme kaksi on näitä täydentyviä, joissa voi arvuutellakin, mitä luukun takaa löytyy. Kuvassa vasemmalla ylhäällä on se "järjetön", noissa kahdessa muussa esim. itsenäisyyspäivänä ilmestyi Suomen lippu katolle hulmuamaan:

Tutkailin kalenteri-ilmiötä ja selvisi, että suomalaiset partiotytöt toivat kalenteriperinteen Suomeen vuonna 1947 ja sen jälkeen partiolaisten adventtikalenteri onkin ilmestynyt joka vuosi. Eli se on se vanhin ja perinteisin. Vuoteen 1973 asti adventtikalenteria julkaisi Partiotyttöjärjestö, mutta vuodesta 1974 alkaen kalenteri on ollut ihan yleisesti partiotoiminnan hyväksi myyty. Partiolaisten kalenteri oli pitkään adventtikalenteri eli päivät alkoivat 1. adventista, mutta nykyään sekin taitaa alkaa tavalliseen tapaan joulukuun ensimmäisestä.

Partiolaisten adventtikalentereista on koottu kiva galleria heidän nettisivuilleen, ehkä löydät sieltä jonkun kalenterin joka herättää muistoja lapsuudesta? Oma suosikkini (joskaan ei siis mikään lapsuusmuisto...) on tämä partiolaisten kalenteri vuodelta 2004 - siinä on maltettu tehdä hyvin rauhallinen taustakuva, joka on varmaan täydentynyt tosi kiinnostavasti luukusta avautuvilla kuvilla: