Neljännesvuosittain olen sitten tilittänyt blogikirjoituksissa "kvartaalin" elämykset, lähinnä keskittyen niihin parhaimpiin elämyksiin. Joskus tosin voi joku vuosineljännes mennä niin, että mikään ei ole oikein puhutellut ja silloinpa onkin vaikea tehdä kvartaalikatsausta...
Tulevana vuonna asiat ovat toisin! Blogin lisäksi haluan testata laajempaa tapaa laittaa ylös ajatuksia luetuista. Työpaikalla tuli vastaan tällainen Tuuman kustantama Mitä luen -lukupäiväkirja, jossa pääosa sisällöstä koostuu aukeamista, joissa valmiin sapluunan pohjalta raportoidaan tiettyä kirjaa koskevat omat kokemukset. Idea ei toki ole ainutkertainen, tällaisia on ennenkin ollut (ainakin Otavalla muistaakseni ihan samantyyppinen) ja voisihan sitä kirjoittaa ajatuksiaan tietyn sapluunan mukaan vaikka tyhjään vihkoon (tai vaikkapa tähän blogiin). Mutta minua houkuttaa nimenomaan tuo kirjaformaatti - näen jo nyt itseni käpertyneenä sohvannurkkaan lukupäiväkirja sylissäni.
Klikkaa, niin kuva suurenee! |
Itse olen pitänyt ehkä vuosikymmenen ajan listaa siitä, mitä olen lukenut tai nähnyt (keikat, näyttelyt, leffat). Muutama vuosi sitten innostuessani bullet journalsta, aloin kirjoitella myös ideoita ylös joistain erityisistä kirjoista. Mies taas on aina kirjoitellut lukemistaan kirjoista lauseita itselleen. Siihen on jokin sisäinen palo ja tarve ja varmasti tuo ylöskirjaaminen vaikuttaa jotenkin muistamiseenkin.
VastaaPoistaLuulen, että tuon lukupäiväkirjan kohdat saavat miettimään luettuja teoksia vähän laajemminkin. Minun kohdallani ainakin tietokirjojen osalta.
Oikein antoisia lukuhetkiä sinulle :)
Nyt pitäisi vain malttaa ensi vuoteen - lukupäiväkirjan aloittaminen uuden vuoden alusta kun tuntuu tyylikäämmältä :)
Poista