Tätä kvartaalia sävytti taas kuumeinen lukeminen erilaisia vinkkausprojekteja varten, haussa mm. helppoja ja luistavia aikuistenkirjoja yseille. Ammatinvalintakysymys, välistä joutuu tällaisten projektien takia lykkäämään "omien" kirjojen lukemista... Uusia, lupaavan tuntuisia kirjoja on nyt hylly pullollaan odottamassa vuoroaan.
Kevään jo luetuissa ei mitään huippuelämyksiä ole tullut vastaan, mutta sellaista "hyvää käyttökirjallisuutta" runsaastikin. Pari jo palkittua ja tunnustusta saanutta kirjaa osui joukkoon: Tommi Kinnusen Pintti (Wsoy, 2018) ja Heidin Jaatisen Koski (Gummerus, 2018). Ne ovat kehunsa ansainneet ja viihdyin niiden parissa hyvin. Koskesta kirjoitin edellisen postauksenkin. Sen sijaan Rachel Cuskin kehuttu Ääriviivat (S&S, 2018) ei ollut ihan minun heiniäni.
Viime aikojen trendiaiheita tuntuu olevan erilaista uskonlahkoista eroaminen ja/tai niiden sisäpiirikuvaukset, Pauliina Rauhala taisi boomin aloittaa. Muita aiheesta kirjoittaneita ovat esim. Katja Kärki (Jumalan huone, Bazar, 2019) ja Essi Ihonen (Ainoa taivas, Wsoy, 2018). Nyt luin Suvi Rantasen Matkaystävän (Otava, 2019), joka oli minusta aika ymmärtäväinen ja huumorintajuinenkin kuvaus lestadiolaislapsuudesta ja -nuoruudesta sekä liikkeestä irrottautumisesta.
Kuolema sen sijaan lienee aiheena ikuinen. Vanhemman surua lapsen kuolemasta ovat kuvanneet viime aikoina esim. Naja Marie Aidt (Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin : Carlin kirja, S&S, 2018) ja Katriina Huttunen (Surun istukka, S&S, 2019). Minun kevään lukukokemukseni oli Carolina Setterwallin Toivotaan parasta (Otava, 2019). Omaelämäkerrallisessa romaanissa hän kuvaa elämää pienen lapsen kanssa nuoren aviomiehen äkkikuoleman jälkeen, rinnakkaisena kertomuksena kulkee tarina parisuhteen kulusta. George Saunders kuvaa kuoleman "välitilaa" (Lincoln bardossa, Siltala, 2018) - minä luin helpommin lähestyttävän kirjan "välitilasta" eli Anna-Mari Eilittän Kun olen poissa -kirjan (Atena, 2019). Ihan ajatuksia herättävä sekin.
Elokuvavuosi on alkanut tosi hyvin! Ihan yllättäen pidin hurjasti Bairdin Stan & Ollie -elokuvasta. Sympaattinen elokuva niin kuin vain britit sen osaavat tehdä! Kaksi muuta mieleen jäävintä elokuvaa olivat Lanthimoksen The Favourite (eipä tosiaan osannut ennakoida miten juoni kulkee, hienot näyttelijät, upea miljöö!) ja Kore-edan Shoplifters. Jälkimmäiseltä osasinkin odottaa paljon. Siinä olit taas hienoa juonenkuljetus, joka paljasti tarinaa pikkuhiljaa. Elokuvavuosi jatkuu, tälläkin viikolla menee kolme kiinnostavaa elokuvaa, ja nyt vain pitäisi päättää, mitkä niistä ehtii käydä katsomassa. Positiivinen ongelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti