Hyvästi hiljaisuus (ja verenpaine)!

Verenpaineen laskemiseen viime päivinä on toki riittänyt sekin, että on istahtanut ihan vaan omalle terassille ja kuunnellut pihan ja lähimetsikön ääniä. Tiaisten tirskutus on aika taukoamatonta, kilpailu pöntöistä on käynnissä. Peipot lurauttelevat säkeitään niin ponnekkaasti, että melkein korviin ottaa. Illan suussa mustarastas soittelee huiluaan ja aamut taas alkavat usein punarinnan kitisevällä viserryksellä. Välillä ääneen pääsee joku kovempiääninenkin: tikat etsivät kilpaa parhaita pärinäpuita ja Herra Fasaani nousee välillä johonkin  korkeammalle kohdalle, kivelle tai vaikka hiipuvalle lumikinokselle ja rääkäisee komennon rouvalaumalleen.

Näin sunnuntaina oli mahdollisuus tehokkaampaan verenpaineen hoitoon. Otettiin polkupyörät ja polkaistiin kaupungin ulkopuolelle pellon laitaan - se ei pikkukapungissa onneksi ole kaukana. Asetuttiin aurinkoon ja  tuulensuojaan ladon seinää vasten ja annettiin yltäkylläisten kevään äänien täyttää korvat. Peltoaukeamalla kymmenet kiurut lensivät voimakkaasti livertäen ylös ja ylös, näkymättömiin - pudotakseen sitten hiljaisina alas pellolle... Töyhtöhyypät lentelivät matalia lenkkejä maukuen ja vonkuen, reviiritaisto oli varmaan kuumimillaan. Pellon laidassa, jokirannassa,  pari kurkea askelsi vakaasti ja välillä vaihtaen huudellen mielipiteitä kauempana metsäreunan takana olevan isomman kurkiyhdyskunnan kanssa. Ylilentävät joutsenet tööttäilivät ja kaakattava hanhiparvi lensi edes takasin, ikään kun ei oikein  olisi tiennyt,  menisikö etelään vai pohjoiseen... Yksi kuitenkin oli vielä joukosta poissa: kuovin huutelua jäin kaipaamaan.

Hyvästi talven hiljaisuus - tervetuloa kevään äänet!