Paras musiikkiviikko ikinä?

Mukavassa pikkukaupungissamme ei ole kovin usein tarjolla sellaista elävää musiikkia, mistä itse innostuisin. Mutta takana on aivan uskomaton viikko, kolme kivaa konserttielämystä...

Eka keikka oli jo aiemmin mainostamallani ravintola Vispilän Sointiklubilla. Tällä kertaa soittamassa oli ikisuosikkini Tuomari Nurmio, mies ja kitara -keikalla. Pari uusinta levyä on tullut kuunneltua vähän huonosti, vaikka ne talouteen on ostettukin ihan  vanhanaikaisina cd-äänilevyinä. Keikka oli ihan hyvä, ennen kaikkea siksi, että pelkistetyn soiton vuoksi tuli todella kuunneltua tekstejä. Ja nyt viikonloppuna kaivoin sitten levyt esille ja kuuntelin niitä ihan uudella tavalla. Uusinta, Dumarillumareita (2017), on kovasti kehuttu lehtiarvioissa ja levy on kyllä kehunsa ansainnut. Tykkään kovasti runsaasta puhallinten käytöstä, sikäli levy on live-keikkaakin säväyttävämpi noin musiikillisesti. Mutta jos en olisi käynyt keikalla, esimerkiksi Virsi 666 ei ehkä olisi jysähtänyt ihan samalla tavalla:
".... Vai onko taivas ja helvetti täällä, meidän keskellämme maan päällä?
Tämän yhden auringon alla, apinoiden planeetalla?
Ovatko jumalat ja saatanat meissä molemmat?
Loiko ihminen heidät huvikseen omiksi kuvikseen?"

Seuraava elämys oli Forssan Mykkäelokuvafestivaalien tämän vuoden viimeinen esitys. Festivaalit huipentuivat Erkki Karun ja Eero Leväluoman ohjaamaan Finlandia -elokuvaan vuodelta 1922. Elokuva oli Ulkoministeriön tilaustyö: "6-näytöksinen filmi Suomen maasta ja kansasta sellaisina kuin ne ulkomaalaisille esitetään". Elokuvaesityksen säesti Radion sinfoniaorkesteri RSO, johtajanaan Kalle Kuusava (!). Tämä oli ensiesitys ja seuraavana iltana Finlandia esitettiinkin sitten Helsingin juhlaviikoilla Musiikkitalossa (!!). Että kyllä meillä pikkukaupungeissakin joskus jotain tapahtuu...

Hetki ennen elokuvan alkua

Elokuva oli hauska kooste, jossa esiteltiin kuuteen osioon jaettuna kuvamateriaalia mm. tuon ajan metsäteollisuudesta, maataloudesta, kaupunkinähtävyyksistä ja urheilusta. Musiikkina oli sen hetkisen suomalaisen klassisen musiikin  kuuluisimpia teemoja ja kansanlauluja. Etukäteen ajattelin että armeijaa koskeva osio on varmaan tylsin, mutta löysinkin itsestäni marssimusiikin ystävän! Viimeisessä, suomalaisia koskia esittevässä osassa, soikin sitten Sibeliuksen Finlandia tosi komeasti. Urheiluhallin karut puitteet toimivat ihmeen hyvin konserttisalin korvikkeena.

Musiikkiviikon viimeinen anti oli Piia Viitanen Viitasen Piia -yhtyeestä. Piia teki kirjastokeikan työpaikallani. Vähän kateellisena aina lueskelen, mitä ihana keikkoja esim. Tampereen kirjastolla on. Meilläkin on nyt varovasti kokeiltu keikkoja. Yleensä keikat ovat olleet perjantai-iltapäivänä klo 16 alkaen, ajatuksella että myös työssäkävijät ehtisivät paikalle. Tähän asti soittamassa on ollut lähinnä forssalaislähtöisiä muusikoita tai kansanmusiikkiryhmiä (Suomen Kansanmusiikkiliiton tukemilla keikoilla). Piia Viitasen keikka alkoi vasta klo 17, kun kirjasto suljettiin. Musiikkiosaston Antti juttutti Piia keikan alussa, ja olikin kiva kuulla hänen ajatuksiaan musiikin tekemisestä. Sitten seurasi tosi intiimi akustinen keikka, joka sopi kirjastoympäristöön mainiosti. Yleisöä oli paikalla oikein mukavasti,  varmaan noin 50-60 kuulijaa. Olisipa ihanaa, kun pystyismme järjestämään tällaista enemmän. Kirjallisuusiltojen lisäksi olisi mukava ilahduttaa välillä myös musiikin  ystäviä.