Niinpä innostuin heti, kun eräs tuttava antoi Facebookissa vinkin tapahtumasta nimeltä Kesäyön marssi. Tapahtumaa järjestää vuosittain Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) (!), ja vaikka en mitenkään erityisen maanpuolustushenkinen ole, tapahtuman konsepti vaikutti niin hyvältä, että pitihän se käydä katsastamassa. Valitsimme kävelypaikaksi Tuusulan 10.6. ja reitiksi ennakkoluulottomasti Pienen Tuusulajärven kierron eli 32 km.
Eilen siellä sitten käytiin. Sää oli loistava, sen hienompaa kesäyötä on mahdoton kuvitella. Kello 18 starttasi useampi sata kävelijää eri matkoille (7/18/32/46 km). Mutta ei se mikään hirveä massojen tapahtuma ollut, onneksi. Porukka hajosi nopeasti eri reiteille ja oli mahdollista kävellä ihan omassa rauhassa kesäiltaa ja -yötä kuunnellen, niin kuin toivoin. Peltoaukeilla kiurujen liverrys oli tauotonta ja kuulimmepa käenkin kukkuvan. Me seurailimme punaisia opasteita:
Reittimme käväisi vain ajoittain Tuusulajärven rannoilla, mutta mukavia maalaismaisemia oli kosolti reitin varrella. Jonkin verran piti kävellä asfaltillakin, mutta kokeneemmat kävijät kiittelivät nimenomaan runsaita metsäosuuksia ja mahdollisuutta kävellä maastossa. Aikaa meni 6 tuntia ja 45 minuuttia ja takaisin urheilukeskuksella olimme siis klo 00.45. Että ihan kesäyöksi se kääntyi. Yön kruunasi hieno täysikuu, joka näytti taivaanrannassa tapansa mukaan oranssilta ja suurelta. Kuustakaan ei ollut apua viimeisillä kilometreillä, jotka taivallettiin metsässä otsalampun valossa.
Luonto oli kukkeimmillaan:
Se on sanottava että lihakeitto maistui mainiolta kävelyn päätteksi, myöhäisestä ajankohdasta huolimatta ja istuminen tuntui taivaalliselta :)
Tämän vuoden marsseista on vielä tulossa 19.8. Jyväskylän marssi ja ensi vuonna varmaan taas vähän eri paikkakunnat kuin tänä vuonna. Luulenpa, että tämä ei jäänyt viimeiseksi marssikseni, ehkä ensi vuonna lyhyempi matka Turussa?
Vau! Enpä ole kuullut aiemmin tällaisesta marssista. Ehkäpä pitää olla kuulolla elokuussa Jyväskylässä. Tosin minulle taitaisi riittää ihan se lyhin marssi.
VastaaPoistaJoo, oli kyllä yllättävän kivaa, kun sääkin suosi - mutta matkan kanssa kannattaa olla varovainen :)
Poista