Museokaupassa selasin Riitta Konttisen kirjoittamaa näyttelykirjaa ja lainasinkin sen kirjastosta heti kotiin tultuani. Samalla lainasin Konttisen Modernistipareja -kirjan. Kirjat antavat hyvän kuvan 1900-luvun alun ja sotienvälisen ajan taide-elämästä ja etenkin naisten roolista siinä.
Tuolle välille osuvat lama-aika ja sotien myllerrykset, eikä miestaitelijoillakaan liene ollut helppoa. Mutta naisilla vielä vaikeampaa... Työläisperheestä taiteilijaksi ponnistaminen lienee ollut lähes mahdotonta. Ja vaikka sivistyneistöperheessä tyttären taideharrastuksia olisi tuettukin, kriitikot ja taiteenostajat arvostivat helpommin miesten töitä. Usein taitelijanurasta haaveilleet naiset päätyivätkin esim. taidekäsityön pariin tai opettajiksi. Monet naistaiteilijat myös luopuivat urastaan perheen hyväksi, puolisokin kun oli usein taiteilija. Kahden taiteilijan avioliitossa nainen otti usein kodin- ja lastenhoidon vastuulleen ja usein myös kävi ansiotyössä mahdollistaakseen puolison taiteen tekemisen. Taiteen ja perheen yhdistäminen ei ollut helppoa.
Etenkin uransa alkupuolella todella raikkaalla, iloisella otteella maalanneen Greta Hällfors-Sipilän tunnetuin työ lienee Ateneumissa oleva Johanneksen kirkon riemukas kuva. Hänen elämänsä vaikuttaa kuitenkin aika traagiselta. Puoliso Sulho Sipilä oli paitsi taitelija, myös merikapteeni ja paljon pois matkoilla. Pari oli lapseton ja Greta kärsi yksinäisyydestä, vaikka Sulhon kotona olleesa seuraelämä lienee ollut vilkasta ja boheemiakin. Gretan sanotaan hoitaneen kodin käytännön asiat. 1940-luvun puolivälissä Greta sairastui skitsofreniaan (vai masennukseen?) ja joutui sairaalahoitoon. Hän vietti loppuelämänsä Kellokosken sairaalassa jatkaen kuitenkin maalaamista.
 |
| Hällfors-Sipilä: Uspenskin katedraali, 1920 |
Modernistipareja -kirjassa kerrotaan Ragni Holmberg-Cawénista ja Alvar Cawénista. Ragni ajatteli, että taiteelle pitää omistautua täysin ja kun se ei perheellistyneenä enää onnistunut, hän luopui taiteesta Alvarin vastustuksesta huolimatta ja omistautui Alvarin uran edistämiselle. Alvar Cawén kuitenkin kuoli aika nuorena (1935), ja Ragni löysi tien takaisin taiteen pariin ja jatkoikin sitten maalaamista aina kuolemaansa saakka (1981).
 |
| Holmberg-Cawén: Esikapungin katu, 1923 |
Tampereen näyttelyn yksi uusi tuttavuus, Hilda Flodin, oli suomalaisen taidegrafiikan uranuurtajia ja eräs ensimmäisistä naiskuvanveistäjistä Suomessa. Hänen tuotteliain kautensa ajoittuu vuosille 1900 – 1930. Hilda oli sivistyneen ruotsinkielisen perheen tytär, jonka uraa vanhemmat kaikin tavoin tukivat - se ehkä mahdollisti hänen uransa, sillä mitään suurta menestystä hän ei valitettavasti saavuttanut. Hilda oli lyhyen aikaa naimisissa Juho Rissasen kanssa, mutta pari päätyi eroon varsin nopeasti. Tampereen näyttelyn grafiikka toi mieleen Hugo Simbergin, joka olikin Hildan opiskelutoverieita.
 |
| Flodin: Peikko kasvot siteissä, n. 1912 |
 |
| Flodin: Karhujen synty, n. 1912 |
Ester Helenius, Sigrid Schauman ja Hilda Flodin olivat kaikki opiskelleet Helene Schjerfbeckin
johdolla Suomen Taideyhdistyksen piirustukoulussa ja olihan Tampereen näyttelyssä toki töitä esillä myös häneltä. Turussa näkemäni näyttelyn jälkeen kiinnitin huomiota tämän kukkamaalauksen pieneen punaiseen väripilkkuun, tuohon Helenen "tavaramerkkiin". Mikähän sen merkitys on?
 |
| Schjerfbeck: Leijonankitoja, 1909 |
Tampereen näyttelyyn ei ehkä enää ehdi, mutta näitä kirjoja voin kyllä lämpimästi suositella modernistinaisista kiinnostuneille:
Konttinen, Riitta: Modernistipareja (Otava, 2010)
Konttinen, Riitta: Täältä tullaan ! Naistaiteilijat modernin murroksessa (Siltala, 2017)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti