Kirjat ja elokuvat 2016: 1. kvartaali

Töissä olisi hyötyä, kun olisi jotenkin ylhäällä se, mitä on lukenut. Niinpä vuoden alusta lisäsin blogiin tuon välilehden, johon ajattelin kirjata lukemani kirjat (ja elokuvissa käynnit) ja lyhyet vaikutelmani niistä... En jaksa hirveän yksityiskohtaisesti puida niitä, mutta ajattelin  kokeilla tällaista kvartaalikatsauksen pitämistä. Eli neljännesvuosittain yleisvaikutelma ja vähän enemmän vaikutelmia listaan erikseen merkityistä "huippuelämyksistä". Yhdistetään talouden vihatuin käsite ennakkoluulottomasti kulttuuriin!

Ensimmäiseksi on sanottava, että huippuelämys ei aina paljastu heti, vaikka joskus se tietysti kolahtaa välittömästikin. Minulle kävi kuitenkin niin, että nyt kun listaa on katsonut taakse päin, huomaa mitkä jutut nousevat mieleen kirkkaimmin, mitkä ovat jääneet vaivaamaan jne. Ovat siis huippuelämyksiä. Merkille pantavaa on, että niitä on kyllä vähän. 27 luettua kirjaa, niistä todella säväyttäviä oli kolme. 12 katsottua elokuvaa, kaikki enemmän tai vähemmän yhdentekeviä. Jos siis lukisi vain kirjan, pari vuodessa, voi olla että huippuelämyksiä ei tulisi kohdalle kuin pari elämän aikana. Elokuvien suhteen olen oikeastaan aika järkyttynyt. Olisko pitänyt silti mennä katsomaan Oscar-palkitut Revenant ja Son of Saul, ajattelin että en vaan pysty...

Lukulistalla oli myös ns. työperäistä lukemista eli luin piikateemaisia kirjoja ja toiseen projektiin metsästelin pienoisromaaneja. Toki niissäkin tuli vastaan ihan hyviä lukuelämyksiä, esim. piikaromaaneista Enni Mustosen romaanit viihdyttävät minua kovasti, eikä Annikki Sankarin ja Eira Pättikankaan kirjojenkaan lukeminen vastenmielistä ollut. Ihan kelpo kirjoja alkuvuodesta tuli vastaan monta: esim. Juha-Pekka Koskinen ja Pauliina Vanhatalo ovat viimeaikojen myönteisiä kirjoittajatuttavuuksia.

Mutta sitten ihan ne parhaat kirjat:
Waters, Sarah: Parempaa väkeä (Keltainen kirjasto, Tammi, 2015). Watersin kirjoissa on usein joku sellainen jännityksen elementti, joka vie minut mennessään ja saa ahmimaan kirjan. Niin tässäkin. Hesarin arvostelussa sanotaan: "homopsyyke ja suhtautuminen seksuaalivähemmistöön on ... sijoitettu epookkiin". Kirja kertoo 20-luvun Lontoosta. Frances äiteineen antaa huoneita vuokralle ja rakastuu vuokraajaperheen nuoreen vaimoon. Ja saa myös vastakaikua tunteilleen. Tunnelmassa on jotain samaa kuin Watersin kirjassa Vieras kartanossa (suosikkini!), jossa on goottilaisen kauhun vaikutteita. Samaa on ainakin tarinan sijoittuminen rapistuvaan taloon, joka tuntuu imevän asukkaidensa elämänvoiman.
De Waal, Edmund: Jänis jolla on meripihkan väliset silmät (Schiltds & Söderströms, 2013). Tässä muistelmakirjassa keraamikko Edmund de Waal kertoo sukuperintönä saamansa japanilaisen netsukekokoelman ja samalla sukunsa kohtalon viiden sukupolven ajalta. Ja mikä tarina se on! Juutalaisen suvun nousu ja tuho historian laineilla: odessalaisista viljakauppiaista Pariisiin ja muualle Eurooppaan Rothschildien veroiseksi Ephrussin pankkiiri- ja liikemiesperheeksi. Kunnes juutalaisten elämä alkaa muuttua yhä tukalammaksi, kaaos iskee, ihmishenkiä menetään, omaisuudet vaihtavat omistajaa...
Atkinson, Kate: Hävityksen jumala (S & S, 2016). Kirjassa seurataan Atkinson aiemmasta kirjasta (Elämä elämältä, 2014) tuttujen henkilöiden vaiheita. Mielestäni kirjat kannattaa lukea "oikeassa" järjestyksessä", koska myöhemmän kirjan jotkut ratkaisut on helpompi ymmärtää ensimmäisen kirjan valossa. Tämän kirjan päähenkilö on toisen maailmansodan sankarilentäjä Teddy Todd, joka selviää sodasta kaiken todennäköisyyden vastaisesti ja päättää pyrkiä hyvittämään sodan ajan olemalla loppuelämänsä "hyvä ihminen". Mutta miksi esim. suhde tyttäreen on silti niin vaikea? Ja miksi tyttärellä on vaikeaa omien lastensa kanssa?

Hidastamista ja mindfulnessia, osa III

Tämä kirjoitus on poikkeuksellisesti hyvinkin henkilökohtainen, tässä kun puhutaan intiimistä tapahtumasta, saunomisesta. Olen täysin riippuvainen saunomisesta, se on tärkeimpiä rentoutumiskeinojani. En pystyisi muuttamaan ulkomaille, saunattomiin (ja ruisleivättömiin) olosuhteisiin, valitettavasti. Vaatimukseni saunalle ovat aika kovat. Kerrostalojen ja omakotitalojen kellarisaunat ovat usein aika ahdistavia ja hyvät sähkösaunat ovat mielestäni harvassa. Yksi elämäni parhaita saunoja on kyllä ollut kerrostaloyhtiön sähkösauna, mutta sepä olikin asuintalomme (Oulun Aleksanterinkatu 13:n) ullakolla ja siellä oli ulkoparveke, josta oli näköalat merelle päin.

Nyt olen elämääni tyytyväinen, koska 60-luvun omakotitalossamme on puusauna, josta pääsee kätevästi jäähdyttelemään ulkoterassille. Meillä on aika vakiintunut saunakuvio: minä aloittelen saunomisen miedossa lämmössä, makailen jalat seinällä miettimässä syntyjä syviä. Sitten miehen tultua saunaan seuraa maltillinen löylynotto. Siinä keskustellaan niitä näitä, tai sitten ollaan ihan hiljaa. Välillä käydään ulkona viillyttelmässä, kuunnellaan linnunlaulua ja noin. Kun minä poistun, mies (joka on vielä intohimoisempi saunoja kuin minä) aloittaa varsinaisen löylyheiton. Tämä saunakuvio toistetaan 2-3 kertaa viikossa, ja se vie vähintään 1,5 tuntia. Vaikutus verenpaineeseen lienee merkittävä.

Menneenä lauantaina vietettiin Earth Houria klo 20.30-21.30. Meillä se meni siis näin: talosta sammuteltiin valoja ja sytytettiin terassille kirkkaaseen kuutamoiltaan lyhdyt palamaan. Kylpyhuone valaistiin hyllyllä olevin kynttilöin ja saunaanhan riittääkin kiukaan valo. (Ensimmäinen hankintamme taloon muutettuamme oli kiukaan lasiluukku). Avot, kynttiläsauna on valmis! Kynttilänvalossa kylpeminen on erityisen rentouttavaa. Tässäpä kuvakooste illan valoista:

Paras sauna ikinä on kuitenkin mökkisaunamme, hyvin ilmava hirsisauna lasiluukkuisine puukiukaineen. Saunan tunnelma syyspimeillä on vailla vertaa. Mökkikausi alkaa vapulta eli pian sinne onneksi taas päästään. Näin keväällä saunomisen välillä on ihana istua mökinportaalla kuuntelemassa kevätlintuja ja kesemmälä käydä välillä pulahtamassa järveen. Siellä se saunominen vasta kestääkin!

Hidastamista ja mindfulnessia, osa 1 ja osa 2

Kuvakirjoja tekemässä

Minulla on jonkinlainen oman elämäni dokumentoinnin tarve, vaikka en koskaan ole pitänyt päiväkirjaa. Aikoinaan, 80-90 -luvuilla, opiskelijaelämää tuli dokumentoitua vilkkaaseen kirjeenvaihtoon. Nykyään kirjaan päivän tapahtumat lyhyesti kalenteriin ja tämän blogin tarkoituksena on kirjata ylös positiivisia (kulttuuri)kokemuksia, jotta ne eivät heti unohtuisi.

Yksi tapani hoitaa dokumentaatiota ovat Ifolorin kuvakirjat. Tämä ei tosiaankaan ole firman mainos, varmaan olisi muitakin vaihtoehtoja, mutta tuohan se tutuin vaihtoehto on. Aika ajoin siis pinnistäydyn tekemään kuvakirjan jostakin aiheesta. Useimmiten kirjoista tulee varmaan kuvapainotteisia. Esim. kun tein kuvakirjan omakotitalomme puutarhasta ja sen muuttumisesta ensimmäisen kymmenen asuinvuoden aikana, pelkät kuvat riittivätkin.

Joskus tekstiä tulee mukaan paljon. Ohjelmahan siis mahdollistaa runsaankin tekstin käytön, jos niin haluaa. Muutama vuosi sitten olin mukana aikuisten käsityön taiteen perusopetuksessa, ja kurssin portfolioksi tein kuvakirjan. Otin aina kovasti kuvia töiden eri vaiheista ja kirjoitinkin sitten kirjaan paljon tekstiä, kommentteja ja kokemuksia eri materiaaleista ja työtavoista.

Tyypillinen tapa käyttää kuvaohjelmaa on tehdä kirjoja matkakuvista. Itse teen sellaisia suurempia koosteita. Tehtynä on nyt kuvakirja vuosien 2006-2010 matkoista. Juuri nyt työn alla on matkakirja vuodesta 2011 eteen päin. Harrastukset ovat tällä hetkellä siis vähän kotiin päin kääntyneet eli blogissakin on aika hiljaista, kun dokumentointi tapahtuu nyt vähän toisilla foorumeilla.

Paitsi digikuvia, käytän matkakirjojen materiaalina myös tällaista sekalaista arsenaalia karttoja, esitteitä, pääsylippuja jne. Näitä skannailen mukaan kuvakirjaan, joku pääsylippu saattaa muistuttaa jostakin vierailusta paremmin kuin valokuva. Kuvakirjaa tehdessä elää matkan aika mukavalla tavalla uudelleen, suosittelen!