Suosalon Teatteri Sirkus Suosalo on ihana idea. Heti kun kuulin siitä, päätin että tämä on katsastettava, jos mahdollista. Onhan tämä ihan varsinainen idylli, näytelmäesityksiä puistoissa, sirkusteltassa:
Eli Martti Suosalo on teettänyt ison kankaisen teatteriteltan (Keuruulla!) ja sisustanut sen mm. sirkus Apollon vanhalla katsomolla. Nousevaan katsomoon mahtuu 300 ihmistä. Ja sitten kesäkiertueelle. Suosalolla on monenlaisia monologiesityksiä vanhastaan ja uuttakin on tehty. Ohjelmistossa on ollut esim. Yökyöpelit-lastennäytelmä sekä monologiesitykset Starman ja Luolamies. Ohjelmistokin on siis moninainen ja vaihteleva.
Teatterin Komeljanttarit kiertoradalla! -kiertue on käynyt elo-syyskuun aikana Helsingissä, Hartolassa, Laukaan Lievestuoreella, Tampereella sekä nyt lopuksi Turussa. Pikkuisen näkyy tingityn kotisivuilla ilmoitetusta periaatteesta, että "Suosalo haluaa pystyttää teatteriteltan yllättäviinkin paikkoihin ja viedä näytelmiä myös paikkakunnille, joissa ei muuten pääse kokemaan teatteria". No, Hartola ja Lievestuore onneksi ovat pieniä paikkoja. Toivotaan, että alkuperäisen idean mukaan yleisöksi saadaan muitakin kuin meitä kukkahattutätejä.
Me suuntasimme Turkuun ja näytelmäksi valikoitui Luolamies, vaikka Starman olisi ehkä uuden ja ajankohtaisen luontoteemansa vuoksi kiinnostanut enemmän. Luolamies on siis Rob Beckerin kirjoittama monologi, joka on lähellä stand up -komiikkaa. Toki Suosalon versiossa on varmaan muisto vaan alkuperäisestä esityksestä... Näytelmän kantaesitys oli näet jo vuonna 1991. Koska teema on miesten ja naisten väliset väärinymmärrykset, vähän pelkäsin että aika on ajanut siitä jo ohi. Ja joo, vaikea on kuvitella nykynuorisoa nauramassa näille näytelmän sukupuolieroja koskeville havainnoille, mutta itse olen niin vanha, että monet jutut tosiaan osuivat ja huvittivat. Kyllä viihdyin. Ja vähän se antoi ajattelmisen aihettakin. Ihan arkielämässä törmäyksiä parisuhteessa aiheuttaa meillä useimmiten se, miten naisena multitaskaan asioita ja kuinka siippa haluaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan - se siis periytyy luolamieskaudelta, kun nainen oli keräilijä ja mies metsästäjä eli fokus on lähtökohtaisesti ihan erilainen...
Esitys alkoi jo ennen kuin esitys alkoi. Erityisen hauskaa oli se, että yleisön sisääntulovaiheessa Suosalo näytti diaprojektorilla (!) kuvia itsensä ja vaimonsa lapsuus- ja nuoruusvuosilta ja kertoi niistä hervottomia tarinoita. Kiva bonus, ihana idea!
Kiertueen loput esitykset ovat loppuunmyytyjä, mutta jos törmäätte tähän sirkukseen tulevina kesinä, niin kannattaa poiketa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti