Kirjat ja elokuvat: 2022 4-kvartaali

Neljännen kvartaalin alussa tuli luettua pari Finlandia-ehdokasta, Turusen Sivistynyt ja miellyttävä ihminen ja Jalosen Stalker-vuodet. Ensiksimainittu hurmasi minut kekseliäällä kielellä ja huumorilla - on ihanaa kun kirja saa sinut nauramaan ääneen ja tekee mieli lukea siitä otteita kanssaeläjille. Sille siis huippuelämystähti. Jalosen kirjakin vei mukanaan, hyvin kulkevaa proosaa, mutta tämä on joku henkilökohtainen ongelma, että hirveästi ärsytti päähenkilön ajopuumainen elämä, virta vain vei miestä...

Toinen kvartaalin huippuelämystähti meni Leena Parkkisen kirjalle Neiti Steinin keittäjätär. Kirja sijoittuu 30-luvun Pariisiin, missä Gertrud Steinille ja Alice B. Toklasille saapuu mystinen, yllättävän sivistynyt keittäjätär Suomesta, Margit. Ajankuvaus on kiinnostavaa, kieli kaunista.

Ian MacEwanin Opetukset-kirjakin tuli luettua, tästäkin voi sanoa että hyvin kulkevaa proosaa. MacEwanin ja Jalosen kirjat muistuttavat minusta jotenkin  toisiaan; myös MacEwan kertoo tarinaa miehestä, jota elämä jotenkin kuljettaa, ilman että hän oikein on oman elämänsä ohjaksissa. 

Anna Soudakova kertoo Varjele varjoani -kirjassa yhden inkeriläisperheen tarinan: elämästä Pietarin kommunalkassa, muutosta Suomeen, sopeutumisen keinoista ja ikävästä entiseen kotimaahan. Soudakovan kirja tuli paljon lähemmäksi kuin Meri Valkaman Sinun Margot -kirja (jonka myös luin tässä kvartaalissa), vaikka kumpikin kuvaa sosialismin romahduksen vaikutuksia yksilöihin. Lukemisen arvoinen on myös Soudakovan edellinen kirja Mitä männyt näkevät, jossa selvitellään Stalinin vainoissa kadonneiden perheenjäsenten kohtaloita nyky-Suomesta käsin.

Elokuvien suhteen olen täysin kriisiytynyt, paikkakunnan molemmat elokuvateatterit pyörittävät nykyään samaa tavaraa:  lähinnä kotimaisia elokuvia ja ulkomaisia kassamagneetteja. Harvoin tulee sellainen ole, että tämä täytyy ehdottomasti nähdä, ennemminkin kyse on velvollisuudentunnosta,  "onhan sitä mentävä elokuviin, vaikka kannatuksen vuoksi".

CircOpera 2.0

Usein uuden vuoden tai loppiaisen aikoihin olemme käyneet jossakin sirkusesityksessä (Sorin Sirkuksessa Tampereella tai Hurjaruuthia katsomassa Helsingissä). Marraskuussa luin Hesarista Kansallisoopperan CircOpera 2.0 -esityksen arvostelun ja sen jälkeen olikin selvää, mihin suuntaisimme tänä vuonna. Onneksemme ehdimme saada liput uuden vuoden aaton näytökseen (no, kolmannelta parvelta kyllä, mutta se oli ihan hyvä paikka...).

Sirkustaiteena esitys ei ehkä sen hienompi ollut kuin esim. näkemämme Hurjaruuthin esitykset, mutta oopperan, baletin ja nykysirkuksen yhdistelmä oli kyllä jotakin uutta ja kiinnostavaa.  En ole hirveän innokas klassisen musiikin harrastaja, mutta tässä esityksessä soivat tosiaan "klassisen musiikin hitit" komeasti Kansallisopperan koko orkesterin ja kuoron voimin. Esitys alkoi Straussin Also sprach Zarathustran johdanto-osalla, joka tunnetaan erityisesti  Kubrickin elokuvan ”2001: Avaruusseikkailu” alkumusiikkina. Loppupuolen säväyttävin esitys on  Verdin Dies irae ja siinä välissä kuultiin monia muita klassisen musiikin helmiä. Orkesterin työskentelyä oli helppo seurata, koska orkesteri oli nostettu montusta näkyviin näyttämön taakse "hyllyille". 

Tosin orkesterin seuraaminen jäi vähemmällä, koska näyttämöllä tapahtui NIIN paljon. Opperatalon koko  tekniikka oli valjastettu esityksen käyttöön. Esitystä tehostettiin videoilla ja projisoinneilla, jotka loivat unenomaista tunnelmaa lavalle. Välillä lennätettiin kapellimestari Daviesia, välillä sopraanot keikkuivat katonrajassa vaijereiden varassa (ja lauloivat vaivattomasti!). Pilkottiinpa yhdessä numerossa pari laulajaa palasiksikin (tehän tiedätte, se klassinen sirkuksen laatikkotemppu...). Pukusuunnittelija Erika Turunen oli tehnyt hienoa työtä, puvut olivat sirkusmaisen iloisia ja värikkäitä.

Tästä trailerista saa ehkä vähän käsitystä siitä, mitä esitys piti sisällään.

Liittyi ehkä siihen kolmannella parvella keikkumiseen ja yleisön välittömiin ja innostuneisiin reaktioihin, että jotenkin pääsin sellaiseen tunnelmaan, että olen  osa jotain älyttömän pitkää jatkumoa. Tuntui kuin olisi ollut sellaisen 1500-luvun Globe-tyyppisen teatterirakennuksen katsomossa, muun innostuneen väen seassa. Ooppera, teatteri ja sirkushan ovat ikiaikaisia huveja.