Greta Hällfors-Sipilä ja Sulho Sipilä (16.9.2022-15.1.2023 Turun taidemuseossa)

Helsingin HAMissa oli 14.8. asti Greta Hällfors-Sipilän ja Sulho Sipilän näyttely, johon en selvinnyt. Siispä olin todella iloinen, kun sama näyttely siirtyi Turun taidemuseolle ja lähdinkin  katsomaan sen tuoreeltaan. Näyttelymainoksessa on parivaljakon tunnetuin (?) maalaus, Johanneksen kirkko (1918), jota kai pitkään pidettiin Sulhon työnä, mutta se on sittemmin paljastunut Gretan maalaukseksi.

Greta Hällfors (1899-1974) ja Sulho Sipilä  (1895–1949) – tai Tiva  ja Halle, kuten heitä kutsuttiin – tapasivat taideopintojen parissa vuonna 1915 (Greta oli siis vain 16-vuotias!)  ja menivät naimisiin vuonna 1924.

Nuoret taideopiskelijat seurasivat kiinnostuneina uusia ulkomaisia taidevirtauksia. He saivat vaikutteita erityisesti  Henri Matissen ja Marc Chagallin taiteesta  ja kubismista. Toistensa, kotiaiheiden, ikkunanäkymien (Johanneksen kirkosta on monta maalausta...) ja asetelmien kuvaaminen oli molemmille tyypillistä ja toistuvaa. Heitä pidetään nykyään merkittävinä Helsinki- ja kaupunkikuvaajina. Heidän maalaustyyleissään on samankaltaisuutta, mutta Sulho maalasi mieluiten öljyväreillä, Greta taas guassi- ja vesiväreillä.

Niin Greta kuin Sulhokin olivat taiteellisesti monilahjakkaita. Kuvataiteen lisäksi molemmille tärkeä musiikki ja soittaminen säilyivät yhteisenä harrastuksena. Gretan sanotaan olleen lähes konserttitason pianisti, Sulhon instrumentti taisi olla viulu. He molemmat rakastivat juhlimista ja huoletonta elämää, sitä todistavat Turun näyttelyssä monet valokuvat pariskunnasta osallistumassa iloisiin juhliin, autoajeluihin jne.

Koska taiteilijaura käynnistyi verkkaisesti, Sulho kouluttautui merivoimien upseeriksi päästäkseen taloushuolista. Hän valmistui Merisotakoulusta vuonna 1927.  Työpurjehdukset olivat pitkiä ja Greta kärsi yksinolosta (pariskunta jäi lapsettomaksi) ja ikävästä. Yksinäisyys saattoi vaikuttaa hänen mielensä järkkymiseen. Greta joutui Kellokosken sairaalaan vuonna 1946, diagnoosina oli skitsofrenia. Sydänvaivoista kärsinyt Sulho kuoli jo 1949, viimeisenä päivänäkin hän oli käynyt tervehtimässä Gretaa. Greta eli vielä pitkään  Kellokosken sairaalassa, unohdettuna. 

Tarina on niin surullinen: alussa kaksi onnellista, rakastunutta lasta, jotka vuosien mittaan kasaantuneet huolet ja murheet rusensivat. Lisää heidän elämänvaiheistaan voi lukea Hallen ja Tivan tarina -kirjasta (Wsoy, 2005).

Mutta jäljelle jäivät värikkäät, iloiset maalaukset. Etenkin Gretan maalauksissa on jotenkin käsinkosketeltava tunnelma, niissäkin, jotka ovat vähän luonnoksenomaisia.

Tyttö Viiskulmassa, 1918, G. H-S.

Lumenluoja, 1918, S. S.

Halle pelaa shakkia Wreden kanssa, 1922, G. H-S.

Äiti Hanasaaren hiekkarannalla, 1921, G. H-S.

Ompelukoneen ääressä, 1910-1929, G. H-S.

Mukavan Turku-päivän täydensi Red Nose Companyn Aleksis Kivi -esitys Turun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä - täsmänäytelmä kirjastoihmiselle, kerta kaikkiaan!

Kirjat ja elokuvat: 2022 3-kvartaali

Nyt on kyllä tunnustettava, että tässä kvartaalissa on ollut kaikenlaista muuta työn alla, niin että lukeminen ja elokuvissa käyminen on jäänyt aika vähiin. Vähäisin syy lukemattomuuteen ei ole se, että Kuninkuusravi-viikonlopulta jäi päällle joku ihmeellinen ravi-innostus, joka on johtanut siihen että melko paljon aikaa kuluu Hevosurheilu-lehden lukemiseen (!), toto-tv:n seuraamiseen (!!) ja pienten totoveikkausten tekemiseen (!!!). Kummallista...

Niistä vähistäkään kirjoista, jotka olen lukenut, en ole jaksanut oikein innostua. Esiin voisi nostaa juuri Nobel-palkinnon saaneen Annie Ernauxin Isästä ; Äidistä -kirjan, joka on vähän surullinen tarina tytöstä, jonka yliopisto-opinnot ja elämänpiiri Pariisissa vieraannuttaa juuristaan ja perheestään. Enemmän kuitenkin pidin Ernauxin 2021 ilmestyneestä muistelmateoksesta Vuodet. Kerrankin  muuten Nobel-kirjailija, jota olen lukenut!

Toinen mieleenjäänyt kirja on Bonnie Garmusin 50-60 -luvun Yhdysvaltojen tiede-ja televisiomaailman sijoittuva Kaikki on kemiaa -romaani. Helposti lähestyttävää tekstiä (no, ei  nyt ihan chick-litiä), mutta painavaa asiaa naisen asemasta työelämässä ja odotuksista, joita naisiin kohdistuu.  Kirjan päähenkilö, Elizabeth Zott, on kemistin uraansa aloitteleva älykäs tiedenainen. Naisen uran tiellä on kuitenkin paljon esteitä...

Elokuvatilanne on ollut katastrofaalinen - jostakin syystä kotipaikkakunnan kaksi elokuvateatteria ovat alkaneet pyörittää aivan identtistä ohjelmistoa. Tahtoo sanoa takuuvarmoja, enimmäkseen kotimaisia elokuvia. Tämän kvartaalin kiinnostavin elokuva, espanjalainen Hyvä pomo -elokuva pitkin jo lähteä katsomaan Karkkilaan. Javier Bardem oli aivan loistava roolissan ja elokuva antoi ajattelemisen aihetta. 

Toivotaan, että syksyn pimenevät illat (ja harvenevat ravit...) palauttavat kulttuuriharrastukset kunniaan!