Huhti-toukokuussa lukeminen oli suurelta osin velvollisuuslukemista, osallistuin vinkkauksiin sekä aikuisille että lapsille. Kaikki luettu ei ollut ihan ominta kamaa: vinkkauskirjojen pitäisi olla monenlaisille lukijoille sopivia, ja lasten kirjoja en muuten luekaan kuin vinkkaustarkoituksiin... Viimeisimmässä Kirjastolehdessä oli aika puhutteleva vanhenevan kirjastosedän valituskolumni, jossa yksi valituksen aihe oli, että vanheneva kirjastosetä joutuu vapaa-aikanaan lukemaan itseään kiinnostamattomia kirjoja pystyäkseen vinkkaamaan niitä lukupiirin rouville... Vähän sain jo kiinni fiiliksestä, mutta onneksi vasta vähän.
Toukokuun lopupuolella pääsin sitten itseäni kiinnostaviin kirjoihin käsiksi. Bernardine Evariston Tyttö, nainen, toinen -romaania tosin pyörittelin alussa vähän vastentahtoisesti käsissäni: "ei sitten taas ole laitettu välimerkkejä eikä isoja kirjaimia, jaksaakohan tätä...". Tämä ongelma unohtui viimeistään sivulla kaksi, koska kahdentoista naisen tarinat veivät mukanaan. Kaikkien naisten tarinat kytkeytyivät jollakin tavalla Amma-nimiseen keskushenkilöön, joka esiintyi kaikissa tarinoissa jossakin roolissa, pienemmässä tai isommassa sellaisessa. Aika, rotu, yhteiskuntaluokka, sukupuoli-identiteetti ym. vaihtuivat, mutta jokainen tarina oli kiinnostava.
Toukokuun kivaa lukemista oli myös Elizabeth Stroutin Voi William!-kirja. Siinä aiemmista romaaneista tuttu Lucy Barton pui suhdetta entiseen aviomieheensä, Williamiin. Stroutin kirjoitustapa istuu lukutapaani kuin hansikas (outo kielikuva, mutta ymmärtänette, mitä tarkoitan...). Tällaisia kirjoittajia on muutama muukin: Ann Tyler, Colm Toibin tulevat heti mieleen. Eli en usko että he välttämättä ovat kaikkien mielestä loistavia kirjoittajia, mutta minä saavutan jonkinlaisen rentoutuneen nirvanan heitä lukiessani.
Kesäkuussa löysin taas sisäisen mummoni, kun nautiskellen luin Eira Pättikankaan 1800-luvun loppuun sijoittuvaa Talvella päivät ovat pitkiä -romaania. Ainakin kirjaston tiskiltä katsoen Pättikankaan lukijat ovat näet enimmältään ikäihmisiä, mutta minäkin kyllä nautin näistä pohjalaismurteella kerrotuista naisten tarinoista. Tässä kirjassa Sessi lähtee piian hommista hattukauppaan töihin tavoitteenaan itsenäinen elämä ja toimeentulo.
Lievä pettymys tässä kvartaalissa oli Nick Hornbyn Olet tässä -romaani. Vanhemman naisen ja nuoren miehen suhde esitettiin hyvin hankalana ja sen ongelmia ruodittiin aika junnaavasti. Madeline Millerin Akhilleen laulu taas ei tehnyt ollenkaan sellaista säväystä kuin häneltä aiemmin lukemani Kirke. Toki antiikin taruista tutut hahmot kiinnostivat tällaista historian ystävää.
Elokuvissa ei sitten olekaan tullut käytyä, toukokuussa joku leffa karkasi ohi ja kesemmällä ei mitään mielenkiintoista ole ollutkaan ohjelmistossa. Palataan siis elokuviin syksymmällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti