Korona on hyydyttänyt lähes kaiken kulttuurin harrastamisen, ei vain tunnu olevan mitään kerrottavaa tänne blogiin. Kvartaalikatsauksen toki pystyn tekemään. Lukeminen ja elokuvissa käyminen ovat siis jatkuneet tavalliseen tapaan.
Vuoden viimeisen kvartaalin lukemisesta oli kyllä ilo välillä kaukana, kun paniikissa vain yritin ehtiä lukemaan kirjoja, jotka piti lukea työtä varten. Olen ihan yllättäen löytänyt itseni tilanteesta, jossa pitäisi tuntea ja osata esitellä lasten ja nuorten kirjojakin, mielellään tietysti uudehkojakin. Se on vaatinut aika lailla vapaa-aikaa syövää "velvollisuuslukemista", koska en oikeastaan niitä muuten kovin paljon lue. Avartavaahan se toki on ollut, ja on sieltä nuortenkirjojen joukosta löytynyt joitakin ihan omaan makuunkin kolahtavia kirjoja. Esimerkiksi Karen MacManusin Yksi meistä valehtelee -dekkari piti tosiaan otteessaan ja J. S. Meresmaan kirjat (Naakkamestari ja Dodo-säeromaani) jäivät mieleen. Ja olihan Anniina Mikaman Myrrys-kirjakin mukavan omaperäinen: suomalaista metsäfantasiaa, päähenkilöinä 1800-luvun noitia ja myrrysmiehiä - jopa jotakin!
Nuortenkirjoihin tutustuessa olen ollut aivan otettu säeromaanista kirjallisuuslajina, niitä en aiemmin ollut lukenut. Aiheet ovat usein raskaahkoja, mutta ilmaisu kevyttä ja teksti väljästi ja kauniisti asemoitua proosaa. Siis ei mitään nelipolvitrokeeta, kuten ennakkoluuloisena pelkäsin. Parnassossa 5/2021 oli muuten Salla Simukan mainio artikkeli aiheesta. (Minua on muuten viime aikoina ilahduttanut Paranasso-lehtikin, nykyään siinä tuntuu olevan joka numerossa joku tosi kiinnostava artikkeli).
Luin paljon aikuistenkin kirjoja tässä kvartaalissa, joulun aika ja alkutalvi ovat aina hyvää lukuaikaa. Oikeastaan kaikki lukemani kirjat olivat ihan hyviä ja mielenkiintoisia - mutta eivät mitenkään erityisiä. Hyvin jäi mieleen esim. Tuomaisen Jäniskerroin, jonka luettuani kyllä ymmärsin, miksi juuri tuosta kirjasta puuhataan elokuvaa Jenkkilässä. Elokuva pitäisi tehdä Tarantinon Jackie Brownin tyyliin, ja taustamusiikin pitäisi olla samaan tapaan vauhdikasta ja vetävää... Ogawan Muistipoliisi taas oli niin omalaatuinen kirja, että sen kyllä muistan vielä aikojen kuluttuakin. Se jäi kaihertaamaan.
Elokuvat eivät tässä kvartaalissa tehneet suurtakaan säväystä, en tiedä miksi. Kävin kuitenkin katsomassa esim. Hytti nro 6 - ja Piemonten tryffelinmetsästäjät -elokuvat, joita arvosteluissa on kehuttu kovasti. Minulle jäi aika kädenlämpöiset fiilikset. Paras elokuvaelämys oli siis Areenasta katsottu Byrnen American Utopia (2020), ja se oli kyllä tosi hyvä!
Toivon totisesti, että vuonna 2022 pääsen paria mennyttä vuotta enemmän kulttuurielämysten äärelle. Tuntuu, että nykymenolla ankeudun ja muutun aivan ilottomaksi.
P.s. Sain muuten tehtyä viime vuoden Helmetin musahaasteen valmiiksi, kuuntelemani musiikit on koottu tähän alkuperäiseen postaukseen; Helmet-musahaaste 2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti