perjantai 9. heinäkuuta 2021

Naivistit Iittalassa 2021

Useana kesänä lähimatkakohteena on ollut Naivistit Iittalassa -näyttely. Näyttelyssä näkee vuodesta toiseen osin samojen taitelijoiden töitä, osin on mukana aina uusiakin nimiä. Joten yllättymään pääsee aina. Matka on juuri sopivan lyhyt päiväretkeksi ja aina sieltä on palannut hyväntuulisena ja piristyneenä. Niin tänäkin vuonna, vaikka olosuhteet olivat mitä olivat, lähes 30 astetta hellettä ja puukoulun yläkerta oli tukahduttavan kuuma. No, alakerrassa ja varjon  puolella pärjäsi. Ja viisaasti valitsimme kesäkuisen maanantaipäivän, jolloin muuten oli varsin rauhallista.

Naivistit taitelijoina jakaantuvat itseoppineisiin taiteilijoihin ja koulutettuihin taiteilijoihin, jotka ovat valinneet ilmaisuvälineekseen naivisimin. Naivisimi ei tarkoita vain jotain pikkutarkkaa tai hullunhauskaa tai pilakuvamaista lähestymistapaa, joskin sellaistakin toki paljon näkee. Tämä maalaus lienee puhdasoppinen esimerkki siitä, miten naivisimi ehkä yleisesti mielletään. Ja onhan tämä huikea, piti ihan toviksi jäädä tämän eteen muistelemaan mennyttä maailmaa, kauppa-autoja ja muuta sellaista:

Kivijärvi, Reijo: Muistojemme kulta-aika

Naivismi voi ilmentyä vähemmän ilmeisinkin tavoin, vaikkapa pelkistyksenä ja ennakkoluulottomana värienkäyttönä, kuten tässä teoksessa:

Orkoneva, Marjaana: Saari

Naivisimi voi ilmeitä surrealismin tapaisina piirteinä:

Hemminki, Panu: Kaikki on mahdollista

Tai ehkä vain kansantaiteenomaisina piirteinä:

Salo, Sirkku: Elämän riemu

Syystä tai toisesta minuun vetoavat keramiikkatyöt ja muutkin veistokset. Valitettavasti jäi dokumentoimatta tämän Esa Leppäsen kierrätystaideteoksen nimi, mutta vauhdikas kettu ja kana -parivaljakko oli:

Eino Viikilän koirat ovat suunnattoman sympaattisia hahmoja:

Viikilä, Eino: Rakkauskirje

Viikilä, Eino: Ruokaa odotellessa

Hellepäivänä koin myös syvää yhteisyyttä tämän kuumudesta kärsivän/nauttivan hahmon kanssa:

Ylikoski, Miia: Puutarhuri

Tänäkin vuonna näyttelyyn voi tutustua joka päivä 29.8. asti klo10-19. Samalla voi poiketa vaikkapa Iittalan lasimuseossa tutustumassa Suomen lasitaiteen ikonit ja niiden tekijät - näyttelyyn. Ja onhan siellä paljon muutakin, lisätietoa täältä: https://iittalavillage.fi/

2 kommenttia:

  1. Juuri tänään kävin katsomassa tämän näyttelyn ja samoihin teoksiin kiinnitin huomiota. Olen aiemmin käynyt vain pariin kertaan Iittalan naivistit näyttelyssä, mutta nyt olen ajatellut tiivistää tahtia.

    Tänään oli kyllä hiukan kuuma sää olla sisälläkin ja väkeä oli paljon liikkeellä. Minä myös pidin erityisesti keramiikka ja veistosteoksista. Ja sitten siitä miehestä, jonka aamu alkoi mukavasti ja peilistä katsoessa peilikuvasta kurkisti takaisin komea leijona hulmuavine harjoineen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli varmaan kuumaa nyt, kiva että jaksoitte silti!
      Kiitos muuten vinkistä blogissasi (http://skooljakulaus.blogspot.com), tuo Oulun Supernatural pitää ehdottomasti poiketa katsomassa, jos suinkin Ouluun asti selviämme tänä kesänä (kuten vähän on suunniteltu...)

      Poista