sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Lounais-Hämeen Rastin omatoimirasteilla

Lounais-Hämeen koronatilanne aina vain kiristyy intialaismuunnoksen kourissa. Kirottua! Joukkopaikkoja on välteltävä, menkäämme siis metsään!

Joskus vuosia sitten tuli harrastettua Forssan Lehden iltarasteja - nyt kaivettiin suunnistusharrastus naftaliinista ja kokeiltiin,  vieläkö karttamerkit avautuvat. Korona-aikana tiettynä kelloaikana tapahtuvat kilpailuluontoiset iltarastit on ainakin toistaiseksi siirretty metsässä tapahtuvaksi omatoimisuunnistukseksi, mikä oikeastaan sopii ainakin minulle paremmin. Nykyään rauhallinen metsässä samoilu eväskahveineen houkuttaa enemmän kuin kellon kanssa kilpaa hosuminen. Jos kohta se hyvää kuntoilua olikin. 

Omatoimirastien kartan voi tulostaa itse Lounais-Hämeen Rastin sivuilta tai noutaa Forssan Citymarketista. Karttamaksun (5 €) voi suorittaa Lounais-Hämeen Rastin tilille. Suunnistettavissa on 13.6. asti Tammelan Jänijärvi, sinne siis suuntasimme tänään. Lounais-Hämeen rastin sivuilta selviää, että lähtöpaikka (=parkkipaikka) on osoitteessa Heinämaantie 205. Jänijärvi oli  entuudestaan tuntematon ja siksi kiinnostava paikka. Suunnistaminen on osoittautunut mukavaksi tavaksi tutustua alueen luontoon.



Omatoimirasteilla ei ole pakko tehdä mitään tiettyä reittiä, tietyssä järjestyksessä. Me valitsemme kartalle merkityistä rasteista (yhteensä 16) kahdeksan "sopivaa" eli reitin, jonka arvelimme pystyvämme käymään läpi helpohkosti. Kaukaisimmat ja kartasta katsoen soiden takana tai muuten hankalassa paikassa olevat rastit saivat jäädä hakematta. Ison osan rasteista pystyi bongaamaan niin, että kävelimme mukavaa hiekkatietä, josta teimme sitten pistoja metsään.


Yleisimmät karttamerkit löytää esim. Suunnistusliiton sivuilta. Yllä Jänijärven radan rastimääritteet ja esimerkkirasti 46 kartalla. Rastimäärite kertoo, että rasti 46 löytyy jonkun selvästi havaittavan kiven läheltä.  Karttaa katsomalla selviää, että rasti löytyy vasemman alakulman tieltä lähdettäessä vaikkapa niin, että mennään ensin hakkuualuetyyppisen alueen reunaa, ohitetaan vasemmalta yksi mäki, ylitetään notkopaikka (jossa ojantapainen?) ja kun kiivetään toista mäkeä ylös, rasti löytyy rinteesstä jonkun kiven luota. Matkan voi päätellä siitä, että tällä kartalla sentti vastaa 100 metriä luonnossa. Kuljetun matkan arviominen luonnossa on minusta melkein hankalinta suunnistuksessa. No, kompassin käyttäjänäkin olen huono, mutta karttamerkkejä tulkitsemalla  pääsee yllätttävän pitkälle.

Tältä rasti 46 näytti luonnossa, kivasti kiven taakse piilotettuna:

Itse asiassa toivoisin, että omatoimirastit säilyisivät koronan jälkeenkin. Kokemus oli oikein mukava. Oli ihana kesäinen päivä, mäntymetsä terpeenejä tulvillaan ja itikoistakaan ei vielä ollut riesaa.

Lisätietoa suunnistuksesta löytyy esim. suunnistus.fi -sivuilta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti