Luonnon helmassa Hämeenlinnan taidemuseolla : Anni Rapinoja 10.5. asti

"Talvilomapäivä". Pimeää. Sataa vettä. Päätetään piristää päivää vierailulla Hämeenlinnan taidemuseolla, jossa on hailuotolaisen Anni Rapinojan laaja, retrospektiivinen näyttely. Jostain aiemmasta näyttelystä mieleen palaavat huikeat juolukanlehdistä tehdyt korkokengät.

Maan kuva - installaatio

Rapinojalla on sekä luonnontieteellinen että taidealan koulutus, ja se näkyy häneen taiteessaan. Töiden tekeminen vaatii varmaan uskomatonta määrää pohjatyötä eli luonnossa liikkumista, havainnointia, materiaalin keräämistä ennen kuin päästään ns. taiteelliseen työhön eli materiaalin käsittelyyn ja työstämiseen. Oulussa pidetyn näyttelyn esittelysivulla sanotaan kuvaavasti: "työskentelyssä yhdistyy pienviljelijäkodin perintö, akateemiset opinnot, elämäntapa, kenttätyö luonnossa ja intuitio".

Rapinojan tieteellisluontoinen lähestymistapa tuli esiin esimerkiksi Äitimaan arkisto -installaatiossa, jossa oli kerättynä, lajiteltuna ja nimikoituina mieletön määrä hänen käyttämiään materiaaleja: linnun kalloista ja höyhenistä erilaisiin kasvinosiin, lehtiin,  käpyihin, siemeniin jne. Laatikoita ja purkkeja piti tutkia ihan vatsallaan maaten alimpien hyllyjen edessä. Uskomattomin asia oli laatikollinen voikukan hattarapalloja...

Hurmaavia asioita noista luonnonmateriaaleista sitten oli koostettukin. Tuttujen puolukanlehtikenkien ja -laukkujen lisäksi löytyi suloisia kenkiä ja vaatteita, joissa oli käytetty materiaalina tupasvillaa tai pajunkissoja. Tai naavaa, järviruokoa - jopa ampiaspesätkin olivat saaneet uuden elämän "vaatteiden" materiaalina.

Eläinten papanat olivat materiaaleina mm. näyttävälle Luonnonvalot-sarjalle eli kristallikruunumaisille teoksille, joita oli esillä yksi salillinen. Tekniikka käy ilmi tästä kuvasta. Etualalla osa Metsän syli -teoksesta (hirven papanat), takana Tuhat tarinaa (peuran papanat).

Esillä oli myös videoteoksia. Stressitasojen laskuun oiva paikka oli näyttelyhuone, jossa seinille heijastettin n. 10 minuutin videoesityksessä metsän vuodenkierto. Sitä sopi tarkkailla lattialta käsin, suurilla tyynyillä makoillen. Harmaa, sateinen talvipäivä unohtui tehokkaasti!

Jos kiinnostuit (etkä pääse Hämeenlinnaan...), Rapinojalla on onneksi myös hienot kotisivut, jossa on hyviä kuvia hänen teoksistaan. (Ja muistathtan, että nämäkin blogin kuvat suurenevat kun klikkaat kuvaa...)

Turussa: kaupunginteatterin Niskavuoren nuori emäntä ym. huvia

Poikettiin teatteriretkellä Turussa. Arpa lankesi Turkuun ja Niskavuoren nuoreen emäntään, koska Tampereella esitettävän Niskavuoren Hetan juoni oli turhankin hyvin muistissa. Odotukseni eivät teatteriretkeä kohtaan olleet suuren suuret, en ole hirveän innokas teatterinharrastaja ja näytelmä tuntui turhankin turvalliselta valinnalta, ja paikkakin oli ihan ison katsomon takariveiltä - tokko sieltä mitään näkeekään...

Yllätyin kyllä iloisesti, ilta sujui oikein mukavasti - voin lämpimästi suositella teatteriretkeä Turkuun! Näytelmästä oli tehty visuaalisesti näyttävä, pidin tosi paljon lavastusratkaisuista: kaikki oli yksinkertaista mutta näyttävää. Näyttämön liikkuvia osia käytetiin hienosti hyväksi erilaisten tilojen luomiseksi. Tukeva kurkihirsi markkeerasi pirtin yksiselitteisesti ja kätevästi. Symboliarvoltaan tärkeä metsä saatiin esiin ja pois kätevästi. Upea kuu taustaan heijastettuna loi kesäyön tunnelman jne. jne. Pidin myös ideasta tuoda näytelmää koko ajan lähemmäksi nykypäivää mm. roolivaatteilla ja lavastuksen esineillä... Näytelmää ei oltu lastattu liiallisella replikoinnilla ja pitkillä monologeilla, siitäkin pidin.

Kuvassa Stefan Karlsson ja Minna Hämäläinen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Vaikka näytelmässä aikaa  tuotiin lähemmäksi nykypäivää, onhan se niin, että näytelmä kertoo avioliiton merkityksestä menneinä aikoina. Ennen avioliitto ei ollut vain kahden ihmisen romanttinen päähänpisto, vaan etenkin varakkaimmissa piireissä taloudellinenkin sitoumus. Avioliitot olivat meilläkin usein järjestettyjä, sukujen sopimia. Avioliitosta ei lähdetty helposti, koska kyseessä olivat paljon isommat asiat kuin yksi parisuhde. Nykyihmisen näkökulmasta, romanttisen rakkauden maailmassa,  tätä on vaikea käsittää.

Mutta ajatonta näytelmässä on vahvuuden ja heikkouden kuvaus - vai ovatko ne oikeat termit? Pitäisikö sanoa kovuus ja pehmeys? Sanoissa on aina mukana arvotus, vaikka haluaisi vain kuvata luonne-eroja. Sitä paitsi vahvallakin on heikot kohtansa ja hetkensä...

Yövyimme Turussa ja seuraavan aamun aamukävely oli kiva tehdä jokirantaan. Aamu oli komea ja koko Turku tuntui olevan liikkeellä. Käväisimme myös Kakolanmäellä, joka oli yhtä suurta työmaata. Alueelta löytyi kiva kahvila, Bageri Å, josta ostimme mukaan maukasta leipää. Vähän jäi pelottamaan, että vankilamenneisyys siivotaan alueelta näkymättömiin, ja lopputulos on vain kallis asuinalue. Kakolanmäen vankilanjohtajan talon pihapiirissä, vanhassa hevostallissa (!) sijaitseva museo näytti toimivan vain kesällä. Varsinaisiin vankilarakennuksiin on siis isolla rahalla korjattu asuntoja, eikä mitään ole ymmärtääkseni jätetty museokäyttöön...Turun matkailuoppaat vetivät aikoinaan alueella vankilakierroksia, mutta nekin on rakennustöiden myötä lopetettu.

Näkymä Kakolanmäeltä

Entinen vankila, nykyinen luksuskoti...

Funikulaaria ei kokeiltu...

Bageri Å

Kakolanmäeltä jatkettiin päiväkahville joenrannan apteekkimuseon kahvilaan. Ihana kattaus, mutta toscaleivos oli vähän turhankin tuhtia syötävää, yksi leivos puoliksi olisi riittänyt hyvin. Positiivinen ongelma?

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo kahviloineen

Jokirantaa