Milavida ja Sarpanevan Ambiente-kankaat

Museokortti vei minut tällä kertaa poikkeamaan Tampereen Milavida-museoon. Muistan toki rakennuksen omilta opiskeluajoiltani Hämeen museona, mutta en sinne kyllä kertaakaan poikennut (shame on me!).

Milavidan pysyvänä näyttelynä esitellään Finlaysonin omistajasukuun kuuluneen Wilhelm Nottbeckin ja hänen perheensä elämää Tampereella siihen saakka, kun perhe jätti Tampereen 1900-luvun alussa. Itse asiassa ilmeisesti vain orvoiksi jääneet lapset asuivat juuri tässä rakennuksessa, koska äiti kuoli synnytykseen 1898 ja perheenpää puolta vuotta myöehmmin umpisuolen tulehdukseen. Aika surullinen tarina - lääketiede oli aika voimaton siihen aikaan ahnaan kuoleman edessä.

Perusnäyttely jäi tällä kertaa huonolle tarkastelulle, lupaan palata siihen kyllä myöhemmin. Nyt  tutustuttiin Timo Sarpanevan Ambiente-kankaita esitelleeseen näyttelyyn. Sarpanevan suunnittelemat kankaat olivat minulle täysin tuntematon osa Suomen tekstiilihistoriaa - ja forssalaisena luulin siitä sentään jo jotain tietäväni. Ambiente-näyttely on esillä vain 2.2. asti, joten kiirettä pitää, jos siihen haluaa vielä tutustua.

Ambiente-tekniikan Sarpaneva keksi vahingossa Porissa Rosenlewin paperitehtaalla ilmeisesti lahjapapereita suunnitellessaan, kun painokoneen rikkoutuessa suuttimista tulvi värejä paperille yllättävällä tavalla. Sarpaneva pääsi 1965 kokeilemaan tekniikkaa jo vähän hallitummin kankaiden kanssa Tampellan Lapinniemen tehtaalle - värisuuttimia liikuteltiin kiskojen avulla ja levitettiin väriä kankaalle ohjailtavilla suuttimilla ikään kuin maalaamalla. Kuvio muodostui samanlaiseksi kankaan molemmille puolille. Sapanevan Ambiente-kankaiden kokoelma on Tampellan konkurssin jälkeen päätynyt Tampereen kaupungin museokokoelmiin.

Tässä muutama yleiskuva näyttelytilasta:

Kankaiden väritykset olivat huikeita. Ei ihme että Andy Warholin kerrotaan vinkanneen Sarpanevalla, että kankaat kannattasi kehystää ja myydä tauluina. Katsokaapa vaikka tätä tekemääni kuvakollaasia parista kankaaasta - kyllä ottaisin seinälleni:

Kankaat sopivat myös varmaan tosi hyvin 60-luvun selkeään vaatemuotiin. Näyttelyssä oli esillä muutama mustavalkoinen lehtikuva Ambiente-kankaista tehdyistä mekoista. Ajatelkaapa tätä mekkomallia Ambiente-väreissä - voi kun osaisi kaavoittaa ja ommella tällaisen mekon:

Loppiaisretken kulttuuririennot Helsingissä

Taivaalle kiitos Museokortista! Sen avulla pystyy hyödyntämään lyhyetkin hetket museokäynteihin. Ilman Museokorttia olisi varmaan  Ragnar Kjartanssonin The Visitors -teos Kiasmassa jäänyt näkemättä. Nyt loppiaisvisiitillä hyödynsin ylimääräisen tunnin kipuamalla Kiasman viidenteen kerrokseen tuota videoteosta ihastelemaan. Virikkeenä toimi mm. Hurmioituneen innostava blogipostaus.

Kyseessähän on siis teos, jossa yhdeksälle valkokankaalle heijastetaan kullekin eri soittaja, jotka eri tiloissa, mutta kuulokkeiden avulla yhdistettynä soittavat samaa sävelmää. Voi olla että jokaisen videossa esiintyvän muusikon osuus on äänitetty paitsi erikseen, myös eri aikoina, mutta vaikutelma ainakin on se, että he soittavat Kjartansson sävellystä samaan aikaan... Esitys kestää kokonaisuudessaan noin tunnin, ja sen aikana tunnelma ja musiikin kokoonpano ehtii vaihdella kovasti (vaikka suurelta osin se on unenomaista ja meditatiivista). Samat lauluteemat kuitenkin toistuvat. Minun mieleeni jäi pyörimään seuraava säe: "There are stars exploding and there is nothing you can do...". Se sai olon ensin hyvin surulliseksi, mutta kun lauseen oli kuullut tarpeeksi monta kertaa, se alkoi tuntua lohdulliselta - elämässä on asioita, joille ei voi mitään ja ne on otettava sellaisenaan.

Ihmettelen edelleen, millaisella tekniikalla salin äänimaailma oli luotu: kun meni jonkin valkokankaan viereen, oli aivan kuin musiikki oikeasti olisi tullut laulajan suusta tai soitto käsillä olevasta instrumentista. Eri kohdisa salia musiikki kuului eri tavalla, aivan kuin aidot muusikot olisivat levittäytyneet tuohon suurehkoon tilaaan. Kjartanssonin videoteokseen pääsee tutustumaan 2.2. asti - kannattaa mennä!

Loppiaisen kulttuuriretken muita kohteita olivat jo vähän niin kuin perinteeksi muodostuneet Hurjaruuthin Talvisirkus ja Lux Helsinki.  Talvisirkus Baun teemana tänä vuonna oli rakentaminen ja teema antoikin mahdollisuuden vauhdikkaisiin ja hauskoihin numeroihin. Mutta kyllä esitykseen niitä kauniita akrobaattisia tai tanssillisiakin juttuja mahtui. Jos asia ei ole tullut selväksi: kyseessä ei ole (pelkästään) lasten sirkus vaan aito, monimuotoínen sirkustaide-esitys, joka sopii kaiken ikäisille.

Lux Helsinkiä kiersimme kirpeänä ja kirkkaana sunnuntai-iltana, oli oikein sopiva sää kierrokseen siis. Tungos oli vain aikamoinen, niinpä niitä sisäpihakohteita emme edes uskaltaneet harkita. Vähän sääliksi käy teitä hesalaisia: järjestätte hienoja tilaisuuksia, joihin me maalaiset tungemme ja sitten kehtaamme vielä valittaa tungoksesta :)  Koettakaa kestää!