Matkailuhaaveiden toteutumiseen menee usein aikaa. Unelmoin vuosia vierailusta Hankoon ennen kuin pääsin sinne muutamia vuosia sitten. Hankoakin pitkäaikaisempi unelmani on ollut vierailu
Verlan tehdasmuseolla, Unescon maailmanperintökohteessa, joka sijaitsee siis Kouvolan Verlan kylässä. Tämän unelman toteutuminen kesti ällistyttävän kauan, kun ottaa huomioon, että kesämökiltämme on matkaa sinne vain noin 60 kilometriä.
Juhannuksen alla olimme mökillä muutaman ihanan, helteisen kesäpäivän verran. Juhannuksen aatonaattona suunnistimme sitten Verlaan. Jo aiemmin on tullut todettua, että jos haluaa tutustua johonkin museoon rauhassa, juhannuksen aatonaatto on nappipäivä. Turisteja on liikkeellä todella vähän... Niinpä ostettuamme liput päivän ensimmäiselle opastetulle kierrokselle klo 11, totesimme että saimme aivan privaattiopastuksen tehdaskierroksella. Koko miljöö on toki hieno, mutta varsinaiseen museoon, eli vanhoihin teollisuustiloihin, voi siis tutustua ainoastaan oppaan johdolla. Ajalleen tyypilliset, lähes kirkkkomaisen koristeelliset teollisuusrakennukset on suunnitellut arkkitehti Eduard Dippell. Museon omistaa ja sen ylläpidosta vastaa UPM, yritykselle pisteet tästä kulttuuriteosta!
|
Lippumyymälä |
|
Tehtaan osia erotti monikerroksinen puukäytävä |
|
Viehättävä pihapiiri |
|
Patruunan pytingin ympärillä oli hieno puutarha |
|
Rakennuksissa oli paljon kauniita yksityiskohtia |
Verlan 1872 perustetusta puuhiomosta ja pahvitehtaasta muodostettiin 1972 Suomen ensimmäinen tehdasmuseo. Tehdas ajettiin nykytahtiin verrattuna hitaasti alas eli lopetettiin eläköitymisten myötä vuonna 1964, eikä tuotantotavoissa oltu tehty vuosikymmeniin mitään suuria muutoksia - sikäli siitä oli helppo tehdä museo. Tehtaan viimeisinä käyntipäivänä sen toiminnasta valmistettiin dokumenttielokuva, joka katsottiin opastuskierroksen aluksi ja on tosiaan vaikea uskoa että vielä 1964 pahvia valmistettiin niin käsityöllisin menetelmin ja konein.
Tehdaskierros oli tosi valaiseva, kuljimme koko reitin puupölleistä pahvikollien pakkamoon. Puu tuotiin tehtaalle vesistön rannasta alkuun ihan käsipelissä, vasta 20-luvulla apuun otettiin hevonen (!).
|
Puu on saapunut tehtaalle yläkerran hiomoon |
Hiokemassaa valmistettiin hiomakoneissa mekaanisesti, hiertämällä puuta hiomakiveä vasten. Hiomakoneet sijaitsivat tehtaan yläkerrassa. Alakerran kokoojakoneilla massasta valmistettiin 70 x 100 cm arkkeja.
|
Arkin valmistusta |
Arkeista puristettiin pois suurimmat vedet ja sitten ne siirrettiin kuivaamoon - jossa poltettiin enemmän puuta kuin tehtaan varsinainen tuotanto kulutti sitä.
|
Arkit ripustettin kuivumaan "orsille" |
Lopuksi jokainen arkki punnittiin eriksen ja lajiteltiin ennen pinnan tiivistävää kiillotusta ja pakkaamista.
|
Työpisteiden välillä kuormat kulkivat rataa pitkin |
|
Vaa'alla punnittiin tosiaan joka arkki (!) |
Verlan pahvista valmistettiin monenlaista, mutta tunnetuin tuotteista lienee ollut Työmies-tupakan askit.
Tehdaskierroksen jälkeen maistui maittava, kermainen lohikeitto ravintola Verlassa. Hellepäivänä ulkona puiden katveessa nautittu lounas tuntui tosi mukavalta. Vielä ennen lähtöämme tutustuimme Patruunan puutarhaan ja alueen myymälöihin - tuliaisiksi mukaan löytyi monenlaista leipää.
Taas on yksi matkailuhaave toteutettu!
Verla on kyllä erityisen hieno kohde ja hienoa, että se on myös maailmanperintökohde!
VastaaPoista