Kuva: Engl. Wikipedia |
Syksyn kiireissä elimistö vaatii hyviä yöunia. Ei olisi varaa pyöriä illalla sängyssä unta odottamassa. Nyt olen keksinyt täydellisen rentoutus- ja nukahtamislääkkeen.
Joka ilta etsin Yle Areenasta uuden osan Nalle Puh -kuunnelmaa (kesto sopivasti 11 minuttia per osa). A. A. Milnen kirjoja uskollisesti seuraavien Nalle Puh- ja Nalle Puh rakentaa talon -kuunnelmien kaikki osat ovat taas elokuun lopussa tulleet kuunneltaviksi vuoden ajaksi Areenaan. Pentti Kemppaisen ohjaamassa sarjassa on kaikkiaan 35 osaa. Mahdollisuus kuunteluun kannattaa hyödyntää - tämä on parasta lasten- ja toki aikuistenkin kulttuuria, mitä ikimaailmassa Suomessa on ollut tarjolla. Kuten Areenan esittelytekstissä sanotaan: "Kun Matti Pellonpää ja Kari Väänänen vuonna 1991 antoivat äänensä Nalle Puhille, muodostui kahden Milnen klassikkokirjan luennasta itsestään klassikko. Tätä lastenohjelmaa aikuisetkin kuuntelivat herkeämättä".
Pellonpää (voi, miten ikävä häntä tuleekaan!) antaa äänet Nalle Puhille, Ihaalle ja Nasulle, ja Väänänen hoitaa suvereenisti kertojan tointa ja kaikki muut hahmot. Näyttelijäntyö on ihan uskomattoman herkullista. Kersti Juvan suomennos on fantastinen.
Jos minä olisin diktaattori, määräisin että kaikissa Suomen lapsiperheissä pitäisi päivän päätteeksi koko perheen yhdessä kuunnella tätä kuunnelmaa. Ja kaikenikäisille suosittelen sitä muuten vaan!
Ihana nukahtamisrutiini! Areenassa olisi niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Tuntuu vain tällä hetkellä siltä, ettei aika riitä. Nytkin minulla on tallennettuna Kulttuurien jäljillä -sarja, kun en ole ehtinyt sitä Yle Teemalta suorana katsomaan. Sekin on upeasti toteutettu sarja kulttuurista.
VastaaPoistaEi riitä aika kaikkeen, ei, se on totta... Meidänkin taloudessa on digiboxi täynnä sarjoja - kun pitäisi sovitella kahden katsojan aikataulut, tuntuu välillä toivottomalta.
PoistaMoikka! Mitä kautta suhun saa yhteyden? -pia
VastaaPoistaVaikkapa niin , että laitat uuden kommentin, jossa on oma sp-osoitteesi. En julkaise kommenttia, mutta vastaan suoraan sinulle. Käykö näin?
Poista